Usvaneito

Sabriina: Hauska kuulla, että sulla on kokemusta samasta gynestä, jolle olen itsekin menossa!:P

Sininenmarja: Olen itse myöskin opiskelija, ja vielä 2 vuotta opiskeluja yliopistolla jäljellä. Lapsen tulon jälkeen epäilemättä menee huomattavasti kauemmin tuo valmistuminen, tai siihen olen ainakin varautunut;) On kyllä tosi kurjaa, jos ei saa lähisuvulta tukea tai päinvastoin jos saa vaan kritiikkiä lapsenhankinnassa, se on kuitenkin jokaisen oma päätös ja mielestäni sitä pitäisi kunnioittaa sellaisena. Onneksi omat vanhempani ovat hyvin ymmärtäväisiä ja päinvastoin sanoivat (olemme siis jo kertoneet heille) että kyllähän he jo oikeastaan odottivatkin, että vauva-uutisia tulisi, kun olen kuulemma jo niin kauan puhunut vauvoista "siihen sävyyn" :D Olen ehdottomasti sitä mieltä, että täydellistä aikaa lasten hankinnalle ei ole paitsi kun hankkii lapset silloin, kun siltä itsestä parhaimmalta tuntuu!:) Oma avomieheni on tosin vakitöissä, mutta ei mitenkään hyvätuloinen. Ja silti olen aivan satavarma, että me pärjätään hyvin:)

Te, jotka olette menossa yksityiselle ultraan, niin aiotteko mennä yksin vai otatteko miehenne mukaan? Mä jotenkin heti ajattelin, että totta kai mies tulee mukaan, se on kuitenkin yhteinen juttu ja tuntuisi ihan hassulta itse nähdä pikku ötö ja kuulla sydänäänet ym. jos ei rakas ole siinä mukana.

Meltsu12 jäitä hattuun, kyllä siellä varmasti on kaikki hyvin!:) Omalla ystävälläni oli koko raskaus lähes täysin oireeton ja ihana tytöntyllerö sieltä aikanaan syntyi. Hän ei siis kärsinyt ei sitten minkäänlaisesta vatsan nipistelystä tai pahoinvoinnista. Ja muutenkin voi olla, että sullakin oireet tulevat sitten vähän myöhemmin, ei ne välttämättä aina heti ala. Ja sitäpaitsi, kyllähän sulla noita oireita jo onkin: mulla on myös vatsa ihan sekaisin koko ajan, varsinkin iltaisin ja tuo naposteleminen on toinen juttu, joka tosin mulla liittyy siihen että huonovointisuus vaan pahenee, jos en vähän väliä jotain syö. Noista päiväunista, arvaa vaan olenko onnellinen että saan viettää päivät kotona, kun on näin hirveä olo: yliopisto-opiskelu on siitä mukavaa, että voi tehdä paljon etänä hommia;)

Itseänikin vähän harmittaa, kun tuo yksityinen maksaa niin samperisti. Mutta uskon, että se panostus kyllä omalla kohdallani kannattaa enkä jää katumaan sitä, että pääsen jo parin viikon päästä viiden viikon sijaan varmistamaan, että kaikki on hyvin. 

Niin, ja itse siis 21v. ja mies 28v. ja pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä asustelemme:)

Mä en kestänyt enää, mun oli pakko varata yksityiselle aika ultraan! Ne ihan alussa kokemani sietämättömät viiltävät kivut ja muutenkin tää epätodellinen olo tekee mut välillä ihan hulluksi, ja vaikka mies onkin sitä mieltä, että kyllä kaikki on hyvin ja jaksetaan odottaa sinne toukokuun 18. päivään neuvolan np-ultraan (sehän on huisin kaukana!), mä halusin käydä jo aiemmin tarkistuttamassa, että kaikki on hyvin. 

Aluksi olin varaamassa aikaa ihan vain alkuraskauden ultraan eli ensi viikolle, joka on mun 8. raskausviikko, mutta siellä ne sanoivatkin, että jo 9. viikolla voidaan tehdä np-ultra. Tuli mulle aivan yllätyksenä! Lisäksi kuulemma np-ultrasta saa kela-korvauksen, mutta ei enää nykyään alkuraskauden ultrasta. 

Joten, mulla on aika varattu 25.4. torstaina Femedaan Fredrika Forsskåhlille np-ultraan. Silloin viikkoja on 8+4. 

Nyt mua alkoi sitten mietityttää, että saanko mä silti mennä sinne neuvolan np-ultraan, joka on siis jo varattu toukokuulle? Haluaisin tietysti mennä, koska onhan se öpö ihan eri kokoinen ja kehittyneempi viikolla 12 kuin viikolla 9. Mutta siis jos ne jo yksityisellä katsoo sen niskaturvotuksen, niin pitäisikö mun ainakin sanoa siellä neuvolan järkkäämässä ultrassa, että oon jo periaatteessa käynyt ko. ultrassa? Vai onko vain ns. parempi, että on parikin ultraa toisiaan vahvistamassa? 

Anteeksi nää mun tyhmät ajatukseni, jotenkin aloin vaan epäillä että mitäs nyt, olenko mä vielä kuitenkin oikeutettu tuohon neuvolan np-ultraan vaikka kävisinkin jo etukäteen samassa ultrassa yksityisellä :P

Kiitos mielipiteistänne!

ps. mua väsyttää päivä päivältä enemmän ja enemmän. Tuntuu, etten pysy kohta enää ollenkaan hereillä. Eilen nukuin yli 4 h päikkärit! Ja huono olo se vain jatkaa kiusaamistaan. 

Tervetuloa ja lämpimät onnittelut plussasta Noxu, Ntihulivili, Kesäyö, Joulu13 ja Elina13!:)

M4mm4 mulla on ihan sama juttu, tuntuu ettei mikään oikein maistu kun on jatkuvasti sellainen ällö olo. Mulla itse asiassa on tullut ihan hirvittävä himo ruisleipään (mistä pidän kyllä muutenkin) ja appelsiinimehuun; niitä voisin vetää vaikka kuinka ja paljon! :D Samoin viinirypäleet maistuisivat, mutta niitä en viitsi hirveästi syödä, kun niissä on niin paljon torjunta-ainejäämiä... vaikkakin pesen aina hedelmät laimennetulla fairylla (älkää naurako!) tai kuorin ne.

Meltsu: Mä niin ymmärrän sua. Mulla alkoi pahoinvointi about viikko sitten ensin lievänä kuvotuksena ja sitten voimistuen niin, että nyt täytyy katsoa tosi tarkkaan, mitä suuhuni pistän (lämpimät/"kunnon" ruoat ovat hirveintä mitä tällä hetkellä tiedän!). Ennen pahoinvoinnin alkamista oli pari viikkoa niin, että ei ollut oikein mitään oireita, tai no oli: vähän tissit arat, silloin tällöin nippaili ihan vähän alamasusta, vähän väsymystä, vähän nuhaista oloa, mutta ne ei ollut mun mielestä "tarpeeks" ja olo oli koko ajan epätodellinen. Toisaalta, nyt kun mulla tuota pahoinvointia on, olo on edelleen epätodellinen. Heti jos olo vähänkin helpottaa, meen ihan paniikkiin ja mietin, että kuvittelinko kaiken pahoinvoinnin ja mitä jos siellä ei vauvaa olekaan jne. :D Eli kyllä se on ihan meidän äitien pään sisässä tuo (tarpeeton) huolehtiminen, kun sitä vauvaa niin paljon toivotaan. Pitäisi vaan nauttia tästä raskaudesta ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Jos jotain ikävää sitten sattuukin, me ei voida siihen vaikuttaa. Siksi yritän ainakin itse olla ajattelematta sellaisia ikäviä asioita. Suurempi todennäköisyys kuitenkin on, että kaikki käy ihan hyvin! :)

Kerroinpa vauva-uutiset nyt vanhemmilleni: isä ei ollut edes yllättynyt vaan totesi vaan hymyillen, että kyllä se näki sen musta jo viimeksi (pari viikkoa sitten) kun olin kotona. Olin vaan kuulemma jotenkin niin sen oloinen ("hehkeä" vai miten se sanoi), että nyt oon kyllä raskaana :D Äiti puolestaan oli aivan innoissaan, kuten arvata saattaa. Tavallaan tuntuu helpottavalta nyt, kun on saanut kertoa heille. Mitä sitten tapahtuukin, tiedän, että he ovat tukenani aina.

Ai niin muuten. Mietin tässä, että olisi tosi mukava jos kaikki kirjoittaisivat aina raskausviikkonsa kommenttinsa alalaitaan: siten olisi helpompi pysyä mukana kun meitä on niin monta täällä ettei kaikkien tilanteita muista millään ulkoa:) 

Usvaneito rv 6+3

Lloora, kyllä me ainakin haluamme tietää lapsen sukupuolen etukäteen; osaa sitten ainakin varautua vaatteiden ja muiden osalta (vaikkei se ihan 101% varma olekaan kumpi sieltä tulee;)

Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja terkkari oli todella iloinen ja rohkaiseva. Jäi tosi hyvä mieli, kun sieltä lähdettiin. Ainoastaan mua jäi vähän kaihertamaan se, kun terkkari totesti jotain tähän tyyliin, että "alkuraskauden keskenmenot on kyllä hyvin yleisiä, mutta kun olet terve ja nuori niin on myös ihan mahdollista, että kaikki meneekin lopulta hyvin". Kyllähän sen tietää ja koko ajanhan sitä pelkää, että km voi tulla, mutta tuo kuulosti ihan siltä, että todennäköisesti se menee kesken, mutta VOI OLLA että kaikki meneekin hyvin. No joo, mä nyt vähän dramatisoin:)

Olen lähdössä huomenna vanhempieni luokse, ja mä vähän pahoin pelkään, että en pysty salaamaan tätä, kun on kuitenkin sen verran tuota huonovointisuutta (mikään ei maistu ja koko ajan väsyttää ja pöklöttää). Tuumimme miehen kanssa, että voin ihan hyvin kertoa äidilleni ja isälleni jo tässä vaiheessa, vaikka aluksi ajattelimme, ettemme kerro ennen 13. rv. Tiedämme kuitenkin, että vanhempani eivät ikinä kertoisi asiaa eteenpäin ilman suostumustamme. Meillä on myös hyvin läheiset välit, joten oikeastaan olen vain helpottunut, kun saan heille kertoa; jos jotain käykin, niin onpahan lisää ihmisiä, jotka ovat sitten tukena:)

Aiotteko muuten osallistua sikiöseulontoihin?