Tupuliini
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Ihan passeli määrä. Pystyy kaikille ostamaan aina synttäri- ja joululahjat.
moi
Minun mummoni kuoli 46 v. rintasyöpään, eikä eläessään maistanut alkoholia. Äitini kertoi. Ei ollut ylipainoinen, oli hoikka. Söivät paljon kalaa, koska pappa kalasti sekä oman puutarhan antimia. Ketä pitäisi tästä syövästä nyt syyttää, kun elintavoista ei voi?
moi
Äitimme ilmoitti aikanaan, että hän hoiti omat lapsensa ja meidän on hoidettava omamme. Niinpä me neljä lasta emme koskaan vienet lapsiamme äidillemme hoitoon. Mieheni oli matkahommissa ja joskus oli aika rankkaa, kun olin itse kuumeessa, eikä apua saanut mistään nopeasti kahden pienen lapsen kanssa. Mutta tässä vielä pärjäillään, lapset jo keski-iässä ja minä kohta kasikymppinen. Nykyisin uupuvat yhden lapsen kanssa ja valitetaan, kun vanhemmat eivät auta. Ei isovanhempien velvollisuus ole auttaa, elleivät itse halua.
moi
Asun yksin omakoitalossa pikkukaupungin lähiössä. Öljylämmitys ja ilmalämpöpumppu, puulämmitteinen sauna. Menot kuukaudessa n. 400 - 450. Minulla ei ole yhtään velkaa. Pienen eläkkeeni lisäksi minulla on sijoituksia ja säästöjä. Eli ei 450:llä eurolla paljon lainoja maksella eikä korkoja. Joten asu vaan vuokralla.
moi
Oletko nyt tyytyväinen ja onnellinen, kun muutama ihminen menetti henkensä? Et ole kyllä ihan normaali.
moi