Tupuliini
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Veljeni saivat vanhempieni maksaman koulutuksen. Minut ajettiin töihin, piikomaan jo 13 v. Olisi ollut oikeudenmukaista, että minä ja sisareni olisimme saaneet suuremman osuuden perinnöstä kuin veljemme. Emme sitä edes ehdottaneet. kun vanhempi veli muutenkin haastoi riitaa kaikista tavaroista, vaikka itsellään ei ollut mitään tarvetta. Maksoin itse pienestä palkastani iltakouluni. Isä sentään antoi yo-lahjaksi 1000 mk ja äiti maljakon. Niistäkin veljeni muija oli kateellinen ja nyrpisteli nenäänsä. Mainittakoon, etten ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä.
moi
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Teimme mieheni kanssa aikoinaan keskinäisen testamentin, jossa myös suljimme lastemme mahdolliset aviopuolisot pois.
moi