Tupuliini

Kahdelta ihmiseltä häälahja 30 euroa on todella vähän. En edes yksin menisi niin pienellä summalla. Yksin laittaisin 50, ja parilta 100 euroa.

Minä en saanut lapsena edes huuliharppua, mutta kävin naapurissa pimputtelemassa pianoa. Ja aikuisena ostin omilla rahoillani pianon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on sillä tavalla ironinen, että välillä keskusteluun osallistuu joku näiden äitien ikäluokasta käyttäytymällä täsmälleen esiintuotujen esimerkkien kaltaisesti. Keskusteluun osallistutaan väittämällä vastaan, vääristelemällä, ymmärtämällä tahallaan väärin, itsesäälissä pyöriskelemällä, marttyyriksi heittäytymällä, nasevalla herjalla, piilotetulla loukkauksella ja välinpitämättömyydellä. Kaikki mitä sanot ja tunnet on väärin - muista se.

Ihan mahanpohjasta kouraisee lukea näitä kommentteja, joiden kirjoittaja ei joko ymmärrä mitään tai haluaa ärsyttää esittämällä tyhmää.

Olen todella pahoillani kaikkien niiden puolesta, joille tuon kaltainen änkyröinti on äidin puolelta ihan todellista totta eikä vain nettikommenttien kertomaa.

Varmasti onkin todellista totta, mutta etkö näe kommentin pointtia? Täällä haukutaan kylmiä äitejä, väitetään että itse ei varmasti olla samanlaisia, mutta kommenteista heijastuu samanlainen kylmyys ja kovuus toisinajattelijoita kohtaan.

Koska se luonne ja käyttäytymismaneerit tulevat äidiltä tottakai mielestään kurjan äidin saanut käyttäytyy samoin, yrittää tallata sovittelevat ja ymmärtävät kommentit littanaksi . Kun minä olen se vääryyden kärsinyt kun lapsuudenkoti ei ollut mieleiseni.

En ole käynyt terapiassa enkä mene enkä lue naistenlehtien psykologisia juttuja.

Omaa taustaani katsoen niin mummollani kuin äidilläni on ollut niin fyysisesti rankka ja työntäyteinen elämä että sisulla heidän oli mentävä ilman terapioita. Mummuani en muista mutta äiti oli huumorintajuinen ihminen silti, huolehtivainen , vaikkei meillä halailtu. Eikä tosiaan mitään prinsessajuttuja ollut 50-luvun synttäreillä koskei niitä yksinkertaisesti vietetty, ehkä päivällä sanottiin , sinustakin tuli 8 - vuotias, onnea!

Mitähän yritän sanoa? Ymmärrän oman äitini elämän ja resurssit. Sitä en ymmärrä näiden 70- luvulla syntyneiden vaatimuksia että nyt vanhusten pitäisi mennä terapiaan jotta käsittäisivät miten pahoja olivat. Langeta tytärten jalkojen juureen pyydellen anteeksi , mikä ketäkin närästää. Terveyssiteitä, huonoja synttärilahjoja, mitä lie tarpeita , mihin äidit eivät ole oikeasti osanneet vastata 80- luvulla. Vaikka esim. syventyneet kuulemaan ja keskustelemaan nuoriso-idoleista

Minua kouraisi mahanpohjasta silloin lapsena, kun humalainen äitini pahoinpiteli minua. Mutta olisi täytynyt ymmärtää, kun sillä oli niin huonot resurssit. Äitini on onneksi kuollut. En surrut. Olenko normaali vai epänormaali?

Minä puolestani kirjoitin joku aika sitten tänne, kuinka joudun taistelemaan, etten lyö huonosti käyttäytyvää lastani, koska äitini on lyönyt minua kun olen käyttäytynyt huonosti, ja lapsuudesta jäi muisto paitsi siitä, miten nöyryyttävää ja väärin se oli, myös siitä, että se kuitenkin oli tehokas keino muuttaa lapsen käytös. Nyt olen kuitenkin saanut tämän uusimman häirikköinvaasion myötä lukea ketjusta sivukaupalla väitteitä, joiden mukaan tänne kirjoittavat kuvittelevat olevansa jotenkin kaikessa kokonaan erilaisia kuin äitinsä, vaikka eivät ole. Minun ongelmani, ja luulen etten ole lainkaan ainoa, on päinvastoin nimenomaan se, että EN valitettavasti ole kaikessa kokonaan erilainen kuin äitini.

Miten se on niin vaikea uskoa, että kaikki äidit ja tyttäret eivät ole samanlaisia? Minun äitini esimerkiksi löi remmillä, risulla, potki minua, repi hiuksista. En ole mitään näistä tehnyt lapsilleni. Minun äitini pakotti minut piiaksi, kun olin 13 v. aivan outoon paikkaan vieraalle paikkakunnalle. En ikinä tehnyt niin omilleni. Ei annettu käydä yhteiskoulua, vaikka olin hyvä koulussa. Minun lapseni saivat käydä niin paljon ja niitä kouluja, joita halusivat.  Eli EN toista äitini virheitä ja käytösmalleja. Ei kylläkään ole minkäänlaista ikävän tunnetta ja haudalla kun joskus harvoin käyn, en tunne mitään, paitsi ehkä hivenen katkeruutta, joka menee ohitse. En ryve menneissä asioissa kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos puhuisit äitisi kanssa. Hän voi vielä haluta käydä välilläkotonaan.

Ap:n äidillä menee todennäköisesti lähes koko eläke palvelutalon kustannuksiin. Harvalla on varaa pitää toista kotia varalla.

No senpä vuoksi on vieläkin törkeämpää, että tuo tytär tai onko poika on täällä julkisesti kertomassa suunnitelmistaan kavaltaa äitinsä omaisuus.

Tästä pitäisi tehdä samantien rikosilmoitus.

Tiesitkö avauksen tehnyt, että Suomessa talousrikoksista napsahtaa hetimiten ehdoton vanheustuomio?

   Äitimme joutui halvaannuttuaan vanhainkotiin. Hänellä oli oma kaksio ja tilillä rahaa jonkun verran. Osakkeesta meni joka kuukausi vastike- sekä sähkön perusmaksut. Äiti sanoi  ehdottomasti, että hän ei myy sitä asuntoa, koska hänellä pitää olla oma asunto. Ei ollut dementoitunut, mutta itsepäinen oli. Niinpä siitä kaksiosta maksettiin hänen tililtään kuluja 6 vuotta. Sitten rahat alkoivat loppua, joten ehdotimme osakkeen myyntiä. Sanoimme, että meistä ei kukaan ala maksaa niitä maksuja eikä kaikilla ollut varaakaan siihen. Sitten hoivatalossa jylläsi virus, joka tappoi äitimme ja monta muuta vanhusta. Laitoimme kämpän myyntiin ja tyhjensimme asunnon. Siinä olikin kova homma. Meitä on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Me tytöt jouduimme tekemään suuremman urakan, siivoamaan jne. Pojat kyllä ottivat mielellään parhaimpia tavaroita, vaikka niitä yritettiin tasapuolisesti jakaa. Itse asun tunnin ajomatkan päässä ja tuo tyhjennysoperaatio oli aika rankkaa. Onnea kaikille, jotka jaksavat henkisesti tuon suuren urakan.

Minulla oli pitkäaikainen ystävä, jo lapsuudesta asti olimme kavereita. Jossakin vaiheessa oli tauko, ettemme nähneet vuosiin. Johtui siitä, että asuimme kaukana toisistamme, oli työ ja perheet. Lapset lähtivät omilleen ja aloimme taas soitella toisillemme, matkustelimme yhdessä. Pidin häntä parhaana kaverinani. Jäimme molemmat leskeksikin samana vuonna, joten meillä oli yhteisiä aiheita keskustella. Silloin tällöin häneltä tuli sellaisia juttuja, että mietin, onko hän todella ystäväni. Ei kannustanut onnistumistani, vähätteli ja muuttui vanhemmiten ihan toisenlaiseksi ihmiseksi. Joku sanoi, että hän on kateellinen minulle. Siihen ei ollut mitään syytä. Se mikä sai kamelinselän poikki, oli, kun olimme risteilyllä. Tanssisalissa eräs tuttu mies haki minua tanssimaan, niin tämä hyttikaverini otti heti jalat alleen, vaikka pyysin, että hän jäisi laukkuvahdiksi. Lähdin vähän ajan perästä myös hyttiimme, mutta häntä ei näkynyt missään. Oli mennyt joidenkin tuttujensa kanssa erääseen hyttiin juopottelemaan.  Eli jätti minut yksin, vaikka yhdessä oli lähdetty. Hän tuli pienessä sievässä aamuyöstä hyttiimme. Ei ollut edes pahoillaan, että jätti minut. No kotiin päästyäni tein ratkaisuni. Laitoin välit poikki. En vastannut hänen puheluunsa, laitoin eston ja poistin hänet Facebook-kavereistani. Mainitsen vielä, että tämä ei ollut ainoa tempaus, josta pahoitin mieleni, mutta oli sitten viimeinen.