Toffi
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ikävä kuulla Stash, että saitte huonoja uutisia. Toivottavasti saatte apua tarkemmista tutkimuksista!
Lily en valitettavasti osaa vastata sun kysymykseen. Tsemppiä hoitoihin!
Mä oon puhunut avoimesti ystävien kanssa ja jopa julkisesti Instagramissa. Mieskin kannusti mua, kun kerroin, että voisin jakaa tästä vähänpuhutusta aiheesta. Meillä lapsettomuuden syy on selittämätön/mussa. Tää on yksityisasia ja niin herkkä aihe, että jokainen päättää itse, haluaako puhua ja jos haluaa niin kenelle ❤️
Me ollaan julkisella hoidossa ja päästiin nopeasti hoitoon. Yksityinen teki tammikuun puolivälissä lähetteen, kutsu julkiselle tuli maaliskuussa ja aika oli huhtikuun alussa. Ensikäynti sattui kierron 3. päivään, joten aloitin letrozolit samana päivänä 😄 Eli helpostikin voi mennä! Mut ilmeisesti HUSissa on pidemmät jonot. IVF:ään pääsee täällä meilläpäin kuulemma nopeasti.
Juu, tottakai! Me saatiin yksityiseltä lähete n. kuukausi ennen kuin tuli vuosi yrittämistä täyteen ja julkiselle päästiin ensikäynnille tästä 2,5 kk kuluttua eli mielestäni nopeasti. Päästiin heti aloittamaan ovulaation induktiot, joten nyt on neljäs induktiokierto menossa. Päästäis jo ivf-jonoon, mut haluttais jatkaa näitä kevyitä hoitoja vielä pari kiertoa ennen mahdollista hakeutumista rankempiin hoitoihin. On tuntunut hyvältä saada apua ja meitä on hoitanut aivan ihanat ja ammattitaitoiset lääkäri ja sairaanhoitaja.
Jotenkin mulla on vielä kova usko siihen, että unelma lapsesta toteutuu. Vaikka tottakai epätoivon hetkiäkin tulee. Mikäli jäisimme lapsettomiksi, uskon, että sitten meidän elämässä ois muita merkityksellisiä asioita. Mulla on maailman ihanin mies ja ollaan päätetty, että tässä ”projektissakin” pitää muistaa pitää parisuhde ykkösenä, jotta meillä ois kaikki hyvin silloinkin, jos jäisimme lapsettomiksi. Usko tuo myös voimaa, sillä uskon, että Jumalalla on hyvä tahto ja suunnitelma meitä kohtaan.
Tämä on kyllä raskas tie ajoittain. Toivottavasti teillä on rinnallakulkijoita! Ja sydämestäni toivon, että pian saatte iloisia uutisia ja tällä kertaa kaikki sujuu hyvin loppuun asti!
Pahoittelut keskenmenosta! Meillä yritystä viime vuoden helmikuusta ja monenlaisia tunteita on matkalle mahtunut. Alun innostuksesta negojen ja kemiallisten aiheuttamiin itkukohtauksiin. Hoitojen alun toiveikkuudesta pelkoon, et mitä jos ei hoidoillakaan onnistuta. Mä alan olla ystäväpiirien harvoja lapsettomia ja tosi monet on raskaana tai vauvan kanssa kotona. Olen onnellinen heidän puolestaan, mut tottakai haluaisin olla samassa elämäntilanteessa. Ovista oon tikuttanut, mut eihän siitä ole tainnut isompaa hyötyä olla.. Ainakin tiedän, että edes jotenkin ovuloin. Meilläkin mies jaksaa tukea ja pitää toivoa yllä. Mä oon 30, mies muutaman vuoden vanhempi.
Toivon todella, että kaikki on kunnossa Seepras!
Eugenielle kanssa voimia epävarmaan tilanteeseen! Toivottavasti pieni siellä kasvaa!
ON Tänään oli virallinen testipäivä ja odotetusti nega. Menkatkin jo pikkuhiljaa alkamassa. Lapsettomuuspoli on nyt kesätauolla, mut saadaan jatkaa letroja tauon ajan. Oon kyllä ihan rikki. Yk 19 alkamassa ja mä varmaan oon täällä vielä 22-23 ketjussa :(
Sain paljon kommentteja instastoryyni, varmasti enemmän kuin mihinkään muuhun. Mut asian kipeydestä kertoo se, että usein asiaan kommentoidaan vasta sitten, kun on lapsi(a). Osalla tullut helpommin ja osalla hankalammin. Mut just tästä syystä mä koin tärkeksi jakaa nyt, kun ollaan vasta matkalla. Koska vaikka tarinat siitä, miten vauva sai alkunsa hoidoilla tai pitkän yrityksen jälkeen luovat toivoa, mä kaipaisin myös vertaistukea tähän vaiheeseen ja kipujen jakamista.
Mulla on menossa taas vaikeampi kausi tän lapsettomuusasian kanssa. Tuntuu, että pitkä kesäloma menee hukkaan, kun mies on töissä ja mä yksin kotona. En haluaisi kolmatta tällaista kesää, et toivon vain koko ajan, että olisi vauva.
Vaikka paljon oon kyllä nähnyt ystäviä. Mut mua myös harmittaa, että nykyään mulla on pieni pala kurkussa myös kummilasten (vauvoja) kanssa ollessa, vaikka tykkäänkin nähdä heitä ja äitejään. Mä haluaisin, että mun ystävät ois iloisia mun puolesta sitten kun/jos joskus kerron omasta raskaudesta, mut mietin, et ansaitsenko sitä. Kun mä itken aina sen jälkeen, kun oon ollut ystävien ja heidän lastensa seurassa. Tai jos mä sitten valitan jossain vaiheessa väsymystä vauvan valvottaessa, niin ajatteleeko muut vain, että tätähän sä niin kovasti itkit ja halusit.
Tällä hetkellä toki voi paljon laittaa pms:n piikkiin. Oon aina ollut itkuinen ennen menkkoja ja nyt kun siihen liittyy myös oikeaa surua, on se aika ikävä combo.