Tellu1980
Seuratut keskustelut
Kommentit
Perjantaina sain haalean viivan, kuitenkin melko hyvin erottuvan pregcheckin testiin. Kävin sitten vielä mielenrauhani taatakseni ostamassa uuden paketin pregcheckejä (2 klp) ja tein ne la ja tänään aamulla. Viivat vahvistuneet hienosti=)
Silti kovasti vielä pelottaa, että meneekö kaikki hyvin kun on saanut lukea niin paljon huonoja uutisia=( En muista aiemmista raskauksistani, milloin oireilu on alkanut, mutta nyt on ainakin vielä hyvä olo. Ainoastaan aamuisin herään jo pikkutunneilla, joka ei tietysti arkena haittaa ;)
Me odotamme neljättä ja viimeistä lastamme vau.fi-laskurin mukaan syntyväksi 27.1. Synnytyspaikkana tulee olemaan Jorvi tai Lohja, en vielä tiedä. Kolme poikaamme kun olen synnyttänyt Kättärillä, koska asuimme Helsingissä. Nyt siis asumme L-Uusimaalla pienellä paikkakunnalla, jonka asukaslukua koitamme omasta puolestamme kasvattaa=) Tosin tämä pikkuinen kunta liitettäneen Lohjaan vuoden 2013 alusta, jolloin asuisimme taas isossa kaupungissa.
Minä täytin viimekuussa 31 v., kuten nimimerkistäkin saattaa arvata.
No, siinäpä tulikin jo vähän tietoa minusta=)
Tellu 4+2
EI VOI olla totta Evis :`(
Miten noin huono tuuri on edes mahdollista?
Voimia roppakaupalla. En voi edes kuvitella, miltä sinusta tuntuu! Kunpa saisitte taloudelliset asiat järjestymään ja saisitte sen pienen pian! Ihanaa kesää kaikesta huolimatta=)
Eleanora, pahoittelut=( Oli niin lupaavaa saada paljon plussia tähän pinoon ja sitten hommat meneekin myttyyn=(
Martta, ei sinun kyllä noin tummalla viivalla tarvitse uusintatestiä tehdä. Testissä vain jokin "valuvika" ja siksi tulee puolikas viiva=D Kumpi viiva on puolikas, kontrolliviiva vai itse testiviiva?
).(
Minä tein viimeisen testin nyt pois kaapista kuleksimasta kun ajattelin, ettei sitä siellä enää tarvitse säilytellä. Nyt pärähti tumma viiva heti. Otin testeistä kuvan kuitenkin ihan vertaislun vuoksi, mutta on niitä viivoja vaan hurjan hankala vangita kuvaan! Eilinenkin viiva näyttää kuvassa lähes haamulta, vaikka on todellisuudessa hyvin tumma?! Vikaa voi olla sekä kamerassa että kuvaajassa=D Testit ovat järjestyksessä ylhäältä lukien pe, la ja alin su.
Kerroin miehelleni torstaina käyväni ostamassa r-testin ja sanoin että teen sen vasta perjantaina. No, perjantaina mieheni sitten kysyi minulta, että "mitä se mittari näytti?" Hetken aikaa piti miettiä, että mistähän mittarista nyt puhutaan, kunnes tajustin tarkoittavan testiä =DDD
Mieheni tuumasi tuloksen kuultuaan, että läähtee neuvottelemaan linja-auton ostosta.
Olo on hyvä, ja tällä hetkellä oireita nolla!
Koitan nauttia oireettomuudesta ja luottaa kaiken olevan kunnossa, vaikka pieni pelko jyskyttää jatkuvasti takaraivolla=/ Tämä alku nyt vaan on niin stressavaa minunlaiselleni panikoijalle!
Tellu
Nenä pystyyn nyt vaan, ja kohti uutta yritystä. Sullahan on vasta niin vähän aikaa yritystä takanakin, että on ihan normaalia, ettei ole vielä tärpännyt. No joo, tiedän, ettei nyt lohduta, mutta silti...=)
).(
Tein äsken toisen testin, johon tuli hädin tuskin ensin edes kontrolliviiva näkyviin ja varsinainen viivakin vain juuri ja juuri nähtäväksi (haaleampi kuin eilen).
Sitten kun testi kuivui (n. 6-8 min) molemmat viivat hyvin selkeitä, ja varsinainen viiva oli paljon tummempi kuin eilinen viiva. Mutta EI testiajan puitteissa, joka on tuo 5 min! Että saas nähdä=/
Yhsi liuskahan mulla vielä on, jonka teeen ensiviikon alussa. Silloin menkat olisi myöhässä jo 32 kp:nkin mukaan tai maanantai taitais olla just kp 32. Että luulisi näyttävän jo ihan selkeästi ja testiajan puitteissa.
Nyt en taida viitsiä ottaa kuvaa, mutta viiva on siis tumman punainen ja oikeastaan testiviivaa tummempi. Minulla on nyt molemmat liuskat tallessa, että voin sitten verrata maanantain tulosta... vähän pelottaa ja tuntuu, ettei olisi kannattanut testillä itselleen stressiä luoda. Ikinä elämässäni en ole tehnyt yhtä testiä enempää... nuorempana ei ollut tämmöisiä hullutuksia enkä panikoinut, vaan luotin, että kaikki menee hyvin=)
Pahaa oloa meinasi pukata sängystä noustessa... toivottavasti se ei taas ala!!
Tellu
juu, pithän sitä ostaa uusintatestipaketti (2kpl). Mutta ostin noita halpoja, koska en viitsi rahojani enää tuhlata testailuihin. Teen aamulla ja katson, onko viivat vahvistuneet.
Hyvä kuulla, että etenkin nuo selkäkivut ovat ihan normaaleja. En muista niitä aiemmista raskauksista ja ehdin jo vähän huolestua=/
Olen kuitenkin nyt hyvillä mielin ja toivon, että saan nauttia tästä tammikuulle asti. Ja todellakin nimenomaan nauttia, minä kun en aiemmista raskauksista ole nauttinut kovin paljon ennen puolta väliä oksentelun vuoksi. Katsotaan nyt kuinka käy. Työnikin on semmoista, että välillä oksettaa ihan normaalissakin olotilassa ;D
Tellu
etkös sinä saanut pregcheckillä haamun?
Itse kävin oman haamuviivani siivittämänä lukemana kokemuksia pregcheckistä... ja kaikki kirjoitukset viittasivat siihen, ettei ko. testillä ole kukaan saanut haamuja/ viivan paikkoja, jos ei ole ollut raskaana!
Aiotko millon testata uudelleen? Kyllä se taitaa plussa tulla=)
Tsemppiä!
Tellu 4+2 (HUI!)