Tähtitaivas☆
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin ja valtavasti plussapuhuria!❤💕💕💕💕
Mä en ole ottamassa äkkiseltään rokotetta, mutta se johtuu lähinnä siitä, että olen "luultavasti' sairastanut taudin.
Niin kamala tauti se keväällä oli 2020, oireet kesti parantumisen jälkeen vähintään puolivuotta. Tauti tuli ulkomailta (etelän lomalta) ja koko perhe sairastettiin se. Lapsella tauti oli lievempi, mutta sairasti ainakin pari kuukautta. Oireet lapsella ailti oli ihan samat.
Oireita oli siis kova ensinnäkin kova ja melkein 3kk kestänyt yskä, keuhkot täynnä räkää, että hengittäminen oli vaikeaa, hengenahdistus, voimattomuus, särky jokapaikassa, sekä epämääräinen hammassärky. Ripuli ja vatsa oli sekaisin pitkään. Lopuksi jälkitautina keuhkoputken tulehdus ja ylivoimaiselta tuntuva voimattomuus ylipäänsä kaikkeen, edes olla pystyssä.
Onneksi tästä selvittiin, eikä tiedetty edes epäillä koronaa, kun taufista ja sen oireista ei Suomessa tiedetty oikein mitään, eikä sitä vielä testattu mitenkään.
Jospa olen immuuni, niin uskoisin😊
Eikä tästä taudista tiedetä vielä riittävästi ja käsitykset immuniteetin kestostakin ovat olleet liukuvia.
Toki rokote on hyvä ja kaikkien tulisi se ottaa (saatan muuttaa mieleni, mutta katsotaan).
Tähtitaivas☆
Ulrika Eleonora kirjoitti:
Tähti, tuo on kiva video. Keho pystyy raskauteen hyvin 💕 Mutta tuossakin hänellä on lahjamunasolut olleet käytössä. Naisen omat munasolut ei tuossa iässä enää todennäköisesti pelitä, lotossakin taitaa olla helpompi voittaa.
Lahjamunasolujen käyttö on minusta tärkeä tuoda aina ilmi. Moni raskaaksi tullut 50+v. -julkkis jättää usein kertomatta että omat biologiset munasolut eivät ole olleet käytössä (ELLEI tämä ole pakastanut niitä nuorena!).
Ulrika Eleonora, tosiaan olisi tärkeä kertoa, mutta eihän ne monet sitä tee, mistäköhän johtuu....tuosta kyllä aiheutuu harhakäsityksiä varsinkin miehille, että niin sitä vielä lapsia pannaan alulle 50+ jos on olemassa kuukautiset yhä.
Tää on vähän samaa sarjaa, kuin seksivalistus koulussa. Meilläkin miehellä oli niin voimakas luulo siihen, että vielä lähes 50v. tulee kerrasta raskaaksi, mutta nuo luulot on kyllä karistuneet tässä matkalla, kun on yritetty todenteolla.... 🤣🤪
Tästä oon ennenkin kirjoittanut, kun tuntuu ihan absurdilta se, että tällaisia käsityksiä lisääntymisestä esitetään ihan koulujärjestelmän taholta, vaikka tiedossa on varmasti se, ettei asiat pidä yhtään paikkaansa🤪.
Kaikki eivät onnistu, vaikka haluaisivat raskautua ja yrittävät vuosia, joskus ilman tulosta. Ja sitten on tämä vallitseva harhaluulo lisääntymisestä, joka aiheuttaa monelle surua, kun eivät onnistu ja lähipiiri vaan painostaa, että koskas teiltä kuuluu vauvauutisia, ettekö yhtään jo ymmärrä, että pitäisi lisääntyä, kun kaikki odottaa ja pitäisi päästä pian mummoksi/tädiksi jne...
Niissä tilanteissa on varmasti kurja selitellä, että lasta ei vaan meille näy, vaikka niin kovasti sitä toivotaan. Eihän näistä haluta puhua, koska on tabu, kun lapsi tulee yhdynnän seurauksena.
Harhaluulot on yleisiä ihan vanhemmallakin väestöllä ja sitten todetaan vaan, että olette itsekkäitä, kun haluatte elää pelkäatään kaksin.
Mutta joo....monta monessa, eikä helppoa. On toki tosi harvinaista, että omilla sukusoluilla raskautuisi 50v., mutta niitäkin tapauksia on ja todella on lottovoittoakin epätosennäköisempää.
Tulipas taas paljon tekstiä🤪🙄
Tähtitaivas☆
Juulia kirjoitti:
Heippa, täälä edetään ovisviikkoa ja mietin pitäiskö käydä testejä vaiko ei. Vähän haluttais testata niitä hymynaama-testejä mutta joutuuko vaan pettymään jos ei hymyä tuu, toisaalta haluisin uskoa että ovis tapahtuu ja tiedän suurin piirtein milloin, gyne sanoi että siinä paikkeilla kun sekstailee niin pitäisi riittää, pakko kai se ois siihen luottaa 🤔
Hitto että repesin tuolle tähden teiniajan raskauspelolle 🙊 voi kun halauksesta voisikin tulla raskaaksi!
Mulla oli tosi raskas viime viikko henkisesti, menkat alkoi ja uusia raskaus uutisia tuli taas tosi paljon ja kauheesti taas itketti. No nyt vähän mieli tasaantui taas ja osaan ajatella että positiivista on et menkat oli nyt niinkuin pitikin ja mies on herännyt kunnolla tähän meiän hommaan ja piristynyt oikein 😊 ehkä se miettii et hitto eikö tässä tosiaan ala mitään tapahtumaan.
Yks juttu mitä mietin kun instassa näin tän erään selviytyjistä tutun Nooran raskausuutisen niin hän kertoi että onkin pidemmällä mitä ajatteli kun oli menkatkin tullu ihan normaalisti... oon aina ajatellut et toi on vähän sellanen legenda että voi menkat tulla,että se ois tosi harvinaista...mut toi Noora ainakin vähän niinkuin sivulauseessa mainitsi et näin oli. Onko se sittenkään niin harvinaista? Pitääkö tässä alkaa tehtaileen raskaustestejä menkoista huolimatta 🤔 itse haluaisin kyll tietää heti jos olen raskaana.
Voi Juulia, paljon tsemppiä eteenpäin!👍💕💕💕 Kyllä se plussa sieltä tulee👍💕💕💕... kauanko teillä olikaan yritystä takana?
Mä tunnen kaksi äitiä, jotka ovat saaneet kuukautiset raskauden aikana. Molemmille oli ylläri, että oli raskaana. Toiselle taskaus selvisi viikolla 9. ja tosiaan verikokeella, kun testit näytti negaa. Hän ei osannut epäillä mitään, kun kuukautiset tulivat ihan tavallisesti.
Nyt tuo ylläriplussa on jo aikuinen.
Toiselle tuntemalleni kävi vielä erikoisemmin, että hän ehti olla raskaana tietämättään lapsen syntymään saakka. Lapsi syntyi ylllärinä WC:ssä ja järkytys oli aikamoinen. Kuukautiset oli tulleet ihan normaalisti koko ajan, eikä hän tiennyt olevansa raskaana, hieman vain lihonnut. Ei siis testannut missään vaiheessa, kun ei epäillyt mitään. Oli harrastanut seksiä yhden kerran ja ilmeisesti kumista oli sitten livahtanut siittiöt jotenkin ulos. Tämä lapsonen on nyt kynmenvuotias.
Uskomattomia tarinoita!🤪💕💕💕💕
Tähtitaivas☆
Mannapuuro kirjoitti:
Kyselen täältäkin.. Onko kokemusta Clearbluen halvemmasta +- puikkotestistä? Tuleeko niihin näkyvä viivanpaikka? Mulla on vähän erikoinen tilanne, kp vasta jotain alle 20 ja sain sellaiseen testiin näkyviin viivan paikan. Ovis pitäisi olla vasta tyyliin tänään, mutta terkkari kehotti mua tekemään testin koska kärsin tällä hetkellä oudosta välivuodosta. Koskaan ennen ei oo mitään vuotoja ollut kun menkat vaan ja kierto aina vähintään 29 tai 30 päivää, yleensä enemmänkin. Josko joku osaisi auttaa? 💕
Mannapuuro, en osaa vastata, mutta näyttäisi siltä, että kaksi viivaa on, joten varovaiset onnittelut!❤💕💕💕💕
Tähtitaivas☆
Moi ÄitiKoo, toki muistan sinut❤
Pahoittelut, että raskaus ei jatkunut, mutta minusta tuo kertoo kuitenkin siitä, että vielä on mahdollisuuksia onnistua👍👍💕💕💕
Ja kiva, että palasit tänne palstalle🤗💕💕💕💕💕
Mekin ollaan nyt siis yrittämässä ja tosiaan vuosi taukoa takana. Tikuttelen parhaillaan ovista ja odotan bongaavani sen ihan pian...
tänään on kp15/29 ja viiva vahvistuu jo selvästi.... Mies on siis innolla mukana tässä ja on tsempannut nyt minuakin uskomaan siihen (0.01%) mahikseen, että pienikin mahis voi osua kohdalle😊🤪
Meillähän suurin "vaikeus" on juutikin vasta-aineet, joita ei osata vielä tutkia, ja ne johtuvat miehen autoimmuunista. Mutta tuo autoimmuuni välillä sammuu, niin toiveena olisi, että vasta-aineita ei olisi tällä hetlellä spermassa, jotta munasolu ei hylkisi siittiöitä ja raskaus alkaisi.
Suurin ongelma tässä on tietysti nyt ikä, sillä munasoluni on luultavasti kaikki "sutta ja savea", joten sitä kultamunaa toivotaan kohdalle😋🤪 Vuosi sitten käytiin IVF-hoidossa ja munasoluja tuli tikään nähden odella rutkasti(9kpl), joista 3kpl lähti hedelmöittymään. Sitten näistä selvisi "hengissä" vain yksi, mutta sekään ei selvinnyt "hengissä" blastoksi saakka. Tämä vaan kertoo siitä, että munasolut ovat todella epäkelpoja.
Meille olisi ollut tarjolla toinen IVF-hoito, mutta ei lähdetty siihen. Yleensä klinikalla ikäraja on 45-v., mutta sain hoitoja 47-v. asti, koska olivat optimistisia siellä ja hoidoista sovittiin ennen 45v. ikää.
Mutta tosi jännää on lähteä taas yrittämään kaiken tämän jälkeen, ettei ole onnistunut ja mittarissa 48-v.. Vauvakuume tuntuu niin polttelevan näppejä, sekä kuumetta lisää se, että lähipiirissä on kaksi raskaana ja kolmas synnytti ihan juuri vauvan. Mäkin haluun!!!😘🤗💕💕💕
Nyt jännään täällä sinun puolesta ja uskoisin, että mahiksia on vielä todella olemassa!!👍👍💕💕💕💕
Kertoilehan missä vaiheessa kiertoa menette😊
Tähtitaivas☆