
Tähtitaivas☆
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Musta olennaista tossa tilanteessa on, että tiedostatte sen ja haluatte tehdä sille jotain. Eiköhän lapsesta tuu ihan normaali, kun tekin elätte tavallista elämää ettekä pelkää sosiaalisia tilanteita. Ainahan sitä voi lähteä lapsen kanssa jonnekin, tehdä päiväretkiä ja muita kodin ulkopuolella. Näkee lapsi maailmaa ja muita ihmisiä. :)
Apua, kyllä on normaalia olla introvertti tai sitten extrovertti. Nyt menee käsitteet sekaisin, että introvertti ei olisi "normaali".
Mikään sosiaalinen tilanne, sosiaalinen päiväretki tms. ei muuta introverttia extrovertiksi! Kyse on luonteenpiirteestä!
Voin sanoa, että meillä koko perhe on introverttinen, mutta ollaan paljon matkusteltu maailmalla, eikä siellä ole "tuomittu" introverttiydestä, koska introvertit ovat yleensä ihmisiä, jotka kuuntelevat muita, seuraavat ympäristöään, ovat kohteliaita ja keskustelevat mieluummin pienemmässä piirissä. Eivät siis pidä mitään ylimääräistä hälyä itsestään esim. hotellin aulassa.
Koska olemme introvertteja olemme yllättäin myös hyvin sosiaalisia, mutta emme halua tulla esiin isossa ihmisryhmässä, sillä emme pidä hälystä ja hälinästä muutoinkaan.
Jos teillä ap on pelkoja sosiaalisissa tilanteissa se on eri juttu! Siihen te voitte ehkä tarvita apuja. Introvertti ei tarhoita, että olisi sosiaalisia pelkoja ja haluaisi sen takia eristäytyä itsekseen.
Jos lapsenne on introvertti, niin sellaisena hän pysyy kyllä lopun elämää, ette saa häntä muutettua extrovertiksi millään. Introvertin luonne on aivan yhtä "normaali", kuin extrovertin😋
Ne ovat erilaisia luonteenpiirteitä ja elämään suhtaudutaan eri näkökulmasta. Introvertit sitten aikuisena soveltuvat paremmin myös eri tehtääviin, kuin extrovertit työelämässä.
Tähtitaivas☆
Ap, toivottavasti ketju ei ole vielä vanhentunut....luin kaikki kommentit ja
samaistun täysin tilanteeseesi!
Meillä myös 4v ja introvetti, kuten molemmat vanhempansa. Päiväkodissa ihan samat jutut, kuin teillä! Että pitäisi leikkiä useamman lapsen kanssa, sen sijaan, että lapsella on 1-2 hyvää kaveria, joiden kanssa haluaa leikkiä.
Tästä sitten kuulee, että sosiaaliset taidot pitäisi olla paremmat, ja tosiaan pitäisi enemmän innostua kaikesta ryhmätoiminnasta, eikä saisi pohdiskella ja tuumailla sivulla, tai loppupäivästä istua hoitajan sylissä, kun pitäisi esim. tanssia ryhmässä. Liikaa hälyä ja hälinää!
Tästä on aika vääntöä ollut, koska päiväkoti ei ymmärrä, että kyseessä on luonteenpiirre. Ei kaikki ihmiset ole extrovertteja, vaan on olemassa introvertreja, jotka eivät piittaa monesta kaverista ja viihtyvät myös itsekseen puuhaillen. Ovat rauhallisia pohdiskelijoita ja tarkkailevat ympäristöään enemmän.
Meillå myös lapsi kyselee, että eikö hän saa olla niiden kivojen kavereiden kanssa päiväkodissa, kun siellä sanotaan, että täällä pitää leikkiä toisin.
Rasittavaa!
Lapsi on ollut tässä päiväkodissa nyt kaksi vuotta, eikä vieläkään saa ymmärrystä sille, että kyse ei ole sosiaalisten taitojen puutteesta, vaan luonteenpiirteestä, joka säilyy kyllä läpi elämän.
Introvertti lapsi on toisella tavalla lahjakas ja älykäs, sekä suuntaa energiansa toisella tavalla, kuin extrovertti, joka haluaa ympärilleen paljon seuraa, puhetta ja pulputusta.
Vasukaan ei toistaiseksi ole auttanut, koska kyseinen ope ei anna periksi sille, että lapsi saisi olla sellainen, kun on.
Lapsi menee mielellään päiväkotiin ja tulee iloisena takaisin. Mitään ongelmia hänellä ei siellä ole, on sillä tavalla diplomaattinen ja rauhaarakentava, sekä tykkää jutella paljon hoitajien kanssa.
Mutta se, että lasta ei ymmärretä oikein, niin tekee hankalaksi tilanteen, koska ope ei osaa käsittää, että lapsi on todellakin introvertti, eikä extrovertti. Kyllä nyt vanhemmat paremmin tietää, mutta aivan sama mitä sanot, niin kaikki menee kaikuville korville....
Täytyy harkita muita ratkaisuja, ellei tilanne muutu, koska pidempään tätä ei enää oikein jaksaisi.
Tähtitaivas☆
Lorna kirjoitti:
Tähti☆ kirjoitti:
Lorna kirjoitti:
Lisään tänne mielummin kun plussa/nega/haamu-ryhmään 😄 nään ite hailuraisen mutta luulen että on viivanpaikka tai jotain 😄 yleensä ei tuu mitään ja joudun kuitenkin säännöllisin väliajoin testaamaan koska muuten oisin varmaan niitä naisia jotka synnyttää pönttöön kun ei tienny olevansa raskaana 😆 (koska menkat tulee miten sattuu)
Mulla on varmaan erityisvahvat viivalasit - eihän tuossa oo mitään? 🤔
Ja tsemppiä piinailijat! 💕
Lorna, kyllä olen näkeväni siellä jotain👍💕💕💕
Jospa huomenna ois vahvempi👍👍👍
Olen täällä satunnaisesti, kun tässä kierrossa jätettiin yritys väliin...
Ihanaa kun en ole ainoa jolla vahvat viivalasit 💕
Epäilen kuitenkin että huomenna testaan puhtaan negan 😄
Lorna, miten sulle kävi? Toivon plussan tietenkin👍💕💕💕
Kaikille muillekin plussaa ja plussanneille onnitteluja...❤💕💕
Tsemppiä niille, jotka negan saaneet.
En ole ehtinyt lukea kaikkia viestejä, pahoittelut. Yllättäin en olekaan enää varma haluanko raskaaksi 48-vuotiaana.
Tilanne on kiikun kaakun🙄(?)
Kaikille hyvää omiin tilanteisiin💕💕💕
T. Tähti☆
Tähtitaivas☆
Tottakai on ja aikaa sitten....😅
Oisko ainakin jotain vuosi tms...
Harva silti pysäköi väärinpäin, koska on hankalempi lähteä autolla liikenteeseen, varsinkin ruuhkaisella kadulla.
Tähtitaivas☆
Niin sinulla on extrovertti lapsi😋....ei se ole sen ihmeempää.
Taitoja voi harjoitella ihan aikuisenakin, mutta introvertti ei ole mitenkään "vajaa" extroverttiin nähden.
Työelämässä introvertit on halutumpia (riippuu alastakin), mutta introvertit keskittyvät töihin paremmin ja usein keskittymiskyky on hyvä. He perehtyvät syvällisesti asioihin ja tekevät työnsä loppuun saakka.
Extrovertin ongelma on se, että työt jää kesken, koska on paljon jutusteltavaa työkavereiden kanssa ja keskittyminen herpaantuu. Useimmiten kahvitunnilla äänessä oleva henkilö on extrovertti, kun introvertit tuntevat velvollisuutena juoda kahvinsa melkein työn lomassa, sen sijaan, että keskusteluihin kuluisi liikaa aikaa ja sosiaalista hälinää.
Tähtitaivas☆