Syöpä14102019

Odottelen hyväksyntää syöpäjärjestön sivuille

Alan olla tosi väsynyt. Henkinen taakka tuntuu kestämättömältä.

Onneksi olen nyt hetken yksin kotona. Itku tulee. Haluaisin huutaa.

Kissan ruoka on loppu. Pitää mennä kauppaan.

Onneksi voin käydä aikaisin nukkumaan. Aamulla saan itkeä ihmiselle - psykologin vastaanotto.

Tämä vaikeneminen ja yksin itkeminen - totaalinen yksinäisyys on sietämätöntä.

Monessa lukiossa on vanhempainyhdistys tms, joka myöntää rahaa kirjoihin.

Meillä ostettiin myös paljon kirjoja käyttettyinä.

Kannattaa myös kysyä apua esim Lions tai Rotary Clubilta.

Oppimateriaalilisä Kelalta 

Suurin investointi oli pitkän matematiikan laskin. Löytyi käytettynä netistä halvemmalla.

Jos on kavereita samassa lukiossa, voi myös lainata kavereilta - mikäli kurssit ovat eri aikaan.

Kauhu ja ahdistus tuntuvat melkein fyysisenä kipuna. 

Itsestään oppii ihan uusia puolia.

Itsesyytös on hyvin vahva tunne kauhun lisäksi.

Kuinkakohan pitkään ihminen kestää tällaista?

Vierailija kirjoitti:

Onko perheesi (vanhempasi/mahdolliset sisarukset yms) aivan toivoton tapaus jolle ei voi kertoa?

.

Luulen että äiti menisi ihan sekaisin ja selittäisi vain kaikkien tuttujensa syövät ja sairaudet --> yleensä kun kerron hänelle jotain hän kertoo muiden ihmisten asioista. Isä on sydänsairas dialyysipotilas jonka naisystävä on läpikäynyt kaksi keuhkosyöpää... enkä  tulen isän kanssa kauhean hyvin toimeen.  Veli on lomalle Intiassa naisystävänsä kanssa, jolla parhaillaan rintasyöpähoidot menossa... liikaa hänelle tämä minun juttuni.

On vaan nyt kestettävä vielä hetki. Huomenna onneksi  psykologi. Olo on taas hajoamassa. Kuvittelen koko ajan että syöpä on levinnyt kaikkialle.  Ja samalla edelleen toivoin paikallista muutosta ilman etäispesäkkeitä - enkä uskalla toivoa sitä.

Hieman keskittymisongelmia. Onneksi viikonloppu on täynnä ohjelmaa. 

Juuri nyt aivain kauhea olo. Toivon, että kaikki, jotka sanovat odottelun olevan kauheinta, ovat oikeassa. Sittenhän tämä helpottaisi kohta.