Syöpä14102019

Tunnen erään kauniin, urheilullisen, älykkään ja tasapainoisen, nyt jo nuoren naisen, jonka äiti on lähes koko hanen elämänsä ajan ollut liikuntakyvytön. (MS-tauti).

Tapasin äidin yo-juhlissa muutama vuosi sitten. Hänellä oli avustaja, istui pyörätuolissa ja tarvitsi apua aivan kaikkeen.

Perheen isä oli hoitanut äitiä ja kahta tytärtä kotona vuosikausia.

Näin oli tehty, koska perhe halusi pysyä yhdessä. Tyttäret normaalijärkisiä, tai jopa normaalimpia älykkäämpiä. 

Mielestäni sinun tulisi ottaa myö muiden mielipide tässä asiassa huomioon, ei tehdä tällaista päätöstä itse ja omista lähtökohdistasi.

Se keskustelupalsta jolle pääsin, on hyvä. Kaikilla vaan on niin rankkoja kokemuksia takanaan, että en tiedä ahdistunko enemmän niistä hurjista elämänkokemuksista vai miten oikein tämän asian otan.

Vertaistukea ja neuvoja saa paljon.

Olen toivon ja epätoivon rajamailla koko ajan.

Viikon päästä tuomio tai vapautus  (levinnyt, ei levinnyt)

Onneksi tulee lapsia viikonlopuksi hoitoon, saan ajatukset muualle.

Kävelen siitä läpi Terveystaloon

Mitä jos tämä kaikki pilaa lapseni elämän? Pääsykokeet, talouden, tulevaisuuden?

Jos en ole elinkelpoinen ja pilaan muidenkin elämän?

Minä en ole vielä kertonut, kun en itsekään tiedä onko tämä kuolemaksi vai mitä tämä on.

Turhaa, että kaikki ahdistuisivat. Ahdistus ja pelko on lamauttavaa.