SouthernGrove

Sano nyt että tää on provo, jooko?



Jos nyt sattumalta ei olisikaan, niin minkä ihmeen suorittamisen kehän oot elämästäsi oikein rakentanut, ja ennenkaikkea miksi?

Ensinnäkin, anna lasten suosiolla luopua harrastuksista, jonne eivät mene mielellään. Eivät he kehity hyviksi harrastuksessa, joka on pakkopullaa ja joka ei heitä itseään kiinnosta (terveisin eräs, jota äiti raahasi väkisin pianotunneille ikävuodet 5-15). Anna heidän löytää itse itselleen mieluisat harrastukset. Niissä he saattavat kehittyä hyviksi tai olla kehittymättä, pääasia on se että lapsi itse kokee tekemisen mielekkäänä. Anna heidän myös olla löytämättä sitä intohimoharrastusta, jos sitä ei vain löydy. Ja muista että lukeminenkin on harrastus, vieläpä hyvä sellainen.

Toiseksi, kerää itsellesi sellaisia harrastuksia joista oikeasti pidät. Jos pidät koulun hyväntekeväisyys- ja rahankeruuporukassa olemisesta, niin jatka ihmeessä sitä. Sama pätee lukukerhoon. Jos ne taas syövät energiaa enemmän kuin antavat, niin luovu niistä ja etsi harrastus joka antaa voimia ja rentouttaa.

Luontoretkiä ja ohjattuja leipomishetkiä ei kannata järjestää, jos ne ahdistavat sinua. Niiden tarkoitus on olla mukavaa yhdessä oloa, ei suoritus tai oppitunti. Lapset kyllä vaistoavat pingottuneen tunnelman, joten ajanhaaskuuksi kokemastasi asiasta tulee täsmälleen sitä.

Mitä kotitöihin tulee, niin tehkää työlista, jossa jokaiselle perheenjäsenelle on omat tehtävänsä ja vastuualueensa. 4-vuotiaskin pystyy ja osaa tehdä jo yllättävän paljon.

Vierailija kirjoitti:

SouthernGrove kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut parikymppisenä au pairina enkä olisi koskenut isäni ikäiseen keski-ikäiseen mieheen kuin pitkällä tikulla. Kaikkia naisia eivät viehätä tuhdit ja päälakikaljut NAIMISISSA olevat miehet.

Välihuomautus ohi varsinaisen aiheen: eivät kaikki au pair -perheiden isät ole parikymppisen au pairin isän ikäisiä, keski-ikäisiä, tuhteja ja/tai päälakikaljuja. Joukossa on varmasti paljon varsin sutjakoita ja vetävän näköisiä vähän päälle kolmekymppisiä, viriilejä miehiä. Etenkin, jos perheen lapset ovat pieniä, niin kuin usein ovat.

Mainitsin myös, että mies on naimisissa (tai varattu). Kaikki meistä eivät todellakaan halua sekaantua varattuihin. Mies voi minun puolestani näyttää vaikka Adonikselta, mutta hän ei kiinnosta vähääkään.

Joillain meistä on moraali kunnossa.

Totta kai uskoakseni (tai ainakin toivoakseni) useimmilla ihmisillä on moraali kunnossa, riippumatta siitä onko henkilö au pair vai ei. Mutta sitten on aina kuitenkin olemassa se pieni joukko, joille vastapuolen ikä, paino, karvoituksen määrä ja sijainti jne on paljon oleellisempaa kuin siviilisääty tai moraali.

En toki tarkoittanut kyseistä kommenttiani sinulle henkilökohtaisesti, vaan yleisellä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut parikymppisenä au pairina enkä olisi koskenut isäni ikäiseen keski-ikäiseen mieheen kuin pitkällä tikulla. Kaikkia naisia eivät viehätä tuhdit ja päälakikaljut NAIMISISSA olevat miehet.

Välihuomautus ohi varsinaisen aiheen: eivät kaikki au pair -perheiden isät ole parikymppisen au pairin isän ikäisiä, keski-ikäisiä, tuhteja ja/tai päälakikaljuja. Joukossa on varmasti paljon varsin sutjakoita ja vetävän näköisiä vähän päälle kolmekymppisiä, viriilejä miehiä. Etenkin, jos perheen lapset ovat pieniä, niin kuin usein ovat.

Lähestyisin ongelmaa rakentamalla kysymyksenasettelukaavion kokonaan toisin.



Lähtökohta: epäilen että mies voisi otollisissa oloissa olla uskoton.



Kysymys: olenko sairaalloisen mustasukkainen, onko minulla huono itsetunto vai onko mies antanut aihetta epäluottamukseen?



Jos vastaus on jompi kumpi ensimmäisistä, niin kaavio jatkuu sen mukaan: mitä minä voin asialle tehdä?



Jos taas mies vaikuttaa epäluotettavalta, kysymykset kuuluvat mm. "miksi olen silti sen kanssa?" "Haluanko elää näin?"



"Voiko luottamusta korjata?"



"Onko miehellä motivaatio ja halu ansaita luottamus?"

Myös Rusinante olis yks mun lemppari ❤️ Ootte kyllä keksineet tosi paljon muitakin ihan loistavia!