Sitruunapippuri

https://pbs.twimg.com/profile_images/605082381528096769/gt_sJRot.png

AH! Unelma <3

Mä oon aika varma, että hyvä porkkanakakku/piirakka menis nopeasti. =) Sen ainakin itse ostaisin heti!

Itse olin 17, kun tapasin eksavomieheni. Kaikkien mielestä oltiin oikea unelmapari. Paljon hengailtiin kavereiden kanssa ja parin kuukauden jälkeen muutettiin yhteenkin. Eksäni oli ennen minua tunnettu playerinä. Se oli ollut vaikka kuinka monen kanssa ja monet naiset/tytöt oli mulle katkeria kun mua eksäni kosikin. Meillä meni alkuun todella hyvin, mutta miehestä tuli pikkuhiljaa todella mustasukkainen ja välillä se pelkäsi ihan ihmejuttuja. Kerran olin vartin ulkona ja menin suoraan sen jälkeen suihkuun niin mies oli varma, että olen käynyt panemassa jotain toista. Toisella kerralla puhelimeni oli unohtunut naapuriin naispuoleiselle kaverilleni, mutta mies ei päästänyt minua hakemaan sitä, koska en kuulemma olisi tullut takaisin vaan olisin jättänyt hänet. 

Mies oli vahvasti sitä mieltä, että naisia ei saa lyödä, eikä hän koskaan lyönyt minua. Ehkä juuri siksi en tajunnut, että mies oli kuitenkin väkivaltainen. Kun hän suuttui hän rikkoi tavaroita, huonekaluja, ovia. Minä en enää kestänyt sitä rikkinäisessä kodissa asumista vaan aloin mennä väliin ja mies töni minut sivuun. Olin usein mustelmilla. Pikkuhiljaa se meni siihen, että esimerkiksi yhden riidan aikana kun huusin hänelle hän potki kirjat käsistäni. Jos joskus vahingossa tönäisin häntä hän kosti sen minulle tekemällä takaisin ja sen verran kovaa, että lähes aina sain mustelmat. 

Aloin kovasti kaipaamaan muutakin elämää kun ne neljä seinää, elokuvat ja syöminen silloiseni kanssa. Kun sitten aloin menemään kavereideni kanssa uudestaan, esimerkiksi käymään baarissa niin kaverini alkoivat huomauttelemaan kun olen aina mustelmilla. Kuittasin sen sillä, että saan helposti mustelmia. 

Olin 19 kun erottiin. Erottiin muista syistä ja vasta eron jälkeen aloin tajuamaan todellisen tilanteen jossa olin elänyt. Eniten vaikeutti juuri se, että mies ei koskaan lyönyt minua, joten en nuorena tiedostanut hänen tekevän silti minua kohtaan väärin satuttaessaan. 

Ei huudettu enkä ole huutanut itsekään. Varmaan vähän ihmisestä kiinni se huutaminen synnyttäjälläkin. Itse en osaa edes käsittää miten jollain on siinä kohtaa voimia huutaa kun itseä sattui niin paljon, että ei olisi mitenkään pystynyt huutamaan. Itse siis jähmetyn kivusta.

2 ja itseltä molemmat.