SiBi

wannabe mami kirjoitti:

...

Olen kyllä ajatellut, että pakko tässä jollekin on kohta jutella kun muuten pää hajoaa ja parisuhde. Kummatkin alkaa olla siinä pisteessä, että turhauttaa niin paljon, ettei meinaa mistään tulla mitään. Jotenkin kun sitä naiivisti oltiin suunniteltu, että sitten häiden jälkeen tulee jos on tullakseen, kunnes tajusikin ettei se lapsi niin vain tule. Todellisuus iski vasten kasvoja kovemmin kuin osasi uskoakaan. Eihän tässä tosin ole vielä kovinkaan kauan jumpattu. Mutta jotenkin vain tiedän sen, että meidän kohdalla, kuten kaikki muukin, tulee olemaan haasteellista ja lasta ei varmasti näy eikä kuulu aikoihin. Jotenkin vain tunnen sen sisimmissäni. Nyt nämä kaksi viimeistä kertaa kun tuntui, että voisi ollakin raskaana (verrattaessa kahteen ensimmäiseen kiertoon), ei sitten ollutkaan. Niin tuntuu vahvasti, että miten se kroppa nyt yhtäkkiä sitten tajuaisikin miten tämä toimii.

Nyt lähti yk 5 käyntiin. Tiputtelu alkoi jo pe, mutta varsinaiset kuukautiset vasta eilen, joten tänään vasta kp 2. Pitkäksi käy aika, mutta mielessä ei pyöri muuta kun tämä kriisi, etten vieläkään ole raskaana..

Olen itse siis toivonut lasta jo n.10-15 vuotta, mutta parisuhde tai aika ei ole "ollut se oikea". Nyt jaan elämäni ihanan ihmisen kanssa ja suhdettakin takana jo 5 vuotta kera tuoreen avioitumisen. Nyt on kaikista otollisin hetki lapselle ja sitä niin kaivattiin tähän meidän eläämän juuri nyt. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että kaikki seisoo paikallaan, eikä ole odotettavissa mitään. Olen jotenkin todella tyytymätön ja pettynyt tämän hetkiseen elämään, vaikka maailman rakkaimman ihmisen kanssa sen jaankin. 

Tämä on vain jotenkin niin henkilökohtainen kriisi, etten tiedä miten siitä selvitä. Luulin, että tämä helpottaisi, mutta pahemmaksi menee..

Niin tuttuja tunteita.. se on ihmeellistä miten ensin viettää puolet elämästään vältellen raskautta, ja sitten kun olisi enemmän kuin toivottavaa, mitään ei tapahdukaan.

Tänään kaveri ilmoitti olevansa raskaana. Täysin puskista ja vahingossa saavat pikkukakkosen.. tasan ei käy nallekarkit taas. Hiukan käy kateeksi mutta yritän muistaa ettei se ole minulta pois.

Kanelipullalle voimia 😞

Hei oon uus täällä mutta tulen nyt tänne keuhkoamaan ja hakemaan vertaistukea etten ihan miesparan harteille kaataisi kaikkea.

Ollaan 34 vuotiaita, yritystä takana maaliskuusta asti (elokuu skipattiin kun oltiin oviksen aikaan eri maissa) asutaan hiukan epätavanomaisesti tällä hetkellä (jo toista vuotta 😳) miehen vanhempien luona, mikä ei todellakaan auta tilannetta yhtään. Olen toiveikas että 2020 on meidän vuosi niin monella tapaa! Toivottavasti pitkä ja karsea taloprojekti saadaan päätökseen ja päästään juhlimaan joulua ensi vuonna uudessa kodissa nyytin kanssa...

Nyt on tosiaan menossa 6dpo ja kp21/27. Maha juilii, tuntuu että menkat olis tulossa vaikka onkin vähän aikaista. Tunteet menee ihan vuoristorataa. Toisaalta tarrautunut vielä toivoon ja toisaalta taas toivoisin että tulis se vuoto jo sieltä niin loppuis tämä odotus 😞