Sanna.R

Olen itse myos ollut masentunut ja samassa tilanteessa kuin sina, joten voin kuvitella mita tunteita kayt lapi. arjesta selviyttminen paiva kerrallaan on kuin taistelua elamasta ja kuolemasta. Aitina tunsin olevani...NOLLA, tyhma akka joka ei pysty huolehtimaan mistaan, edes perustarpeista. vanhempani eivat tajunneet masennustani vaan haukkuivat laiskaksi. En tieda miten voisin saada sinun paan nostettua sielta mudasta jossa itsekkin kavin. jotenkin vain taistelin. Velat....ala valita niista hitustakaan!!ne eivat tee sinusta huonoa ihmista tai alenna arvoasi. minulla aikoinaan oli vaihtoehto maksaa vuokrat tai ostaa lapsille ruokaa....en kauaa tainnut miettia asiaa vaan lahdin kauppaan! Pienin askelein kohti tulevaa..ja yrita nauttia siita mita sinulla on, helposti sita vain keskittyy niihin asioihin mita ei ole ja mika on huonosti. ja mika voisi olla ihaninta elamassasi kuin lapsesi.



Been there done that. muista olla vaatimatta itseltasi taydellisyytta, kukaan meista ei ole! ota pienia askeleita kohti parempaa.nostat paata ylemmas aina pikkuisen kerrallaan ja joku paiva huomaat sen olleen pahaa unta ja loydat silmistasi viela sen iloisen kiillon :)



Paljon voimia ja tsemppia. alaka surkuttele itseasi vaan lapsaise kasvoille ja keraa sita tahdonvoimaa ja sisua mita meissa kaikissa on.



T:Sanna

Asutaan Singaporessa ja meilla tyton huoneeseen tuli lutikoita, eras aamu aloin kattoon tyton jalkoja ja oli taynna punaisia laikkia....ei yhtaan ymmarretty mista ne tuli, kysyin myos naapurilta sairaanhoitajalta ja han epaili allergiaa...seuraavana aamuna viela pahemmat jalat :( rupesin vaihtaa lakanoita...sain elamani satkyn, lattialle tippui niita otykoita...kiljuin ja juoksin vessaan itkemaan ja yokkailemaan. selvisi etta on lutikoita. koko asunto myrkytettiin kahteen otteeseen. patjat roskiin ja koko sanky. hyi helv.



ja on niita lutikoita suomessakin, eikos ne helsingissa rupea taas yleistymaan?muistan lukeneeni.oisin liittany viel kuvan tanne niista, mutta olenkin jo nakojaan poistanut ne koneelta.

Omat lapseni ei noin ole sanoneet, mutt amina ja veljeni kyllakin. Tapahtui silloin kun vanhempamme rakensi taloa niska ja perse ruvella...tietysti jouduttiin olemaan rakennuksilla ja eihan siel lapsille paljoa ollut. jossain vaiheessa tuli itku "aiti mennaan jo kotiin en jaksa olla taalla", mutta iskaa piti viela odotella...olin vihainen ja sanoin etta ma mielummin kuolen kuin olen taalla.



Huomiota talla haettiin...olihan se lapselle yksinaista aikaa, onneksi oli iiiiihana isoveli jonka kanssa leikittiin muuten kaikkea kivaa.

aika hienoa. Ainakin itse arvostan "tehtyja" takkoja, eika mitaan tusinatavaraa.



toisaalta itseani kiinnostaa lahinna uniikki leivinuuni

rehellisesti sanoen en muuten tieda. Ja ei sit siina tilanteessa tosiaankaan huudeltu tuliko sielta jotain.



ekassa en saanu ruisketta, toisessa sain.

eikohan se ihan normaalia ole, et sielta jotain tulee.