Saali

Marjanalle tsemppiä päivään!



Ainiin, marjana: neuvosi on varmasti toimiva tuon kuukautisten alkamisen pettymyksen kestämiseen. eli _antaa hetki surulle_ ja sitten katse eteenpäin. Sen verran olen itsekin jo huomannut, että jos kuukautiset alkaa kesken jonkun hässäkän, eikä kertakaikkiaaan voi pysähtyä edes hetkeksi kyynelehtimään tai edes miettimään asiaa tms, niin surun fiilis jää pidemmäksi aikaa. Jos minulla vain on mahdollista, niin pakenen hetkeksi arjesta, haluan olla ihan yksin ja velloa surussa sen hetken. Siten saan katseen nopeammin uudeen kiertoon.



Marjana, jäin miettimään tuota kun kerroit miltä tuntuu mennä lapsettomuus polille. Voin kuvitella sen tosiaan tuntuvan turvapaikalle sen jälkeen kun siellä on kerrran käynyt (eka kerta varmaan hankala?). Itse kaipaisin nyt selvyyksiä, mistä kiikastaa, ja kiikastaako, olisi kiva jos joku huolehtisi meistä, ja edesauttaisi asiaa ainakin siten että mahdolliset ongelmat poissuljettaisiin. Ainakin sanoisi että teissä ei ole mitään vikaa, minä ovuloin ja miehellä siittiöitä riittää.. sekin olisi ihan mahtavaa kuulla.



Usein kuulen/luen että ovulaation aikaan seksihalut ovat suurimmillaan, minä en sitä oikeastaan huomaa? Jo useassa kierrossa on ollut surkuhupaisaa se, että himot ovat suurimmillaan kuukautisten aikaan ja heti niiden loputtua. Eli silloin jolloinka ei ainakaan voi tulla raskaaksi :D Luulen että se johtuu siitä, että se on 100% puhdasta seksia, eikä lapsentekoseksiä.



Aurinkoa kaikille maanantaihin!



(vauvanvaatteiden hankinnasta kun ollaan tässä palstalla puhuttu.. ajattelin jos alottaisin tekemaan tilkkupeittoa vauvalle.. siitä sitten tulee sitä isompi mitä kauemmin vauva odotuttaa? neuloisin siihen eri kuukausina erilaisia värejä, jouluna jouluisia ja keväällä keväisiä..)

Sylille voimahali, elämä yllättää hyvässä ja pahassa aika-ajoin. Jaksamista!



Marjana, viitsitkö korjata kp:ksi mulle tänään 5/32, on ehkä oikeami kuin tuo nyt oleva 7/32, jos lasketaan se kunnon vuotopäivä ekaksi.



Mä olen kyllä alkanut varoa miettimästoi vauvaa liikaa. Ekan yrityskuukaudet olin ihan fiiliksissä mutta rätti tuli niin pahasti märkänä naamalla että ihan v----aa. Ja joo, tiedän että positiivinen mieli ei olisi pahitteeks :) Se pudotus mikä tulee kuukautisten alkaessa.. olen alkanut pelätä sitä jo etukäteen (lue= stressata!). Jotenkin sitä viimeisinä kiertopäivinä nostaa kattoon kaikki odotukset,vaikka muun kuukauden olisi jaksanut olla rauhallinen ja neutraali asian suhteen. Tai ainakin rauhallisempi ja neutraalimpi!



Jos olisin nuorempi, olisin jo adoptiojonossa, luulen ainakin niin. Ainakin nyt tuntuu menetykseltä se, että adoptio ei ole meille enää vaihtoehto, vaan ainoa on biolognen lapsi.



Mulla on sellanen olo etten valittas enää mistäänkoskaanikinä jos luoja suo meille vielä lapsen :)



tartuttakaa positiivinen rauhallinen fiilis mulle! :)

Mulla on nyt mietinnässä, oliko eilinen sittenkin mun eka kp.. kuukautiset alko eilen vasta ihan rytäkällä, kaks ekaa päivää oli tuhrua.. miten te merkkaisitte sen? vaikak ei asialla nyt kauhea merkitys ole.



mutta miks menkat tekee ton? olisko kyseessä varhainen km? jos olisi, tavallaan surullista, mutta tavallaan ei.. olisi merkki siitä että joatin ainakin yritti tapahtua :)



Tänään itsenäisyysäivä, menen laiittamaan pihan jäälyhtyihin tulet ja sinivalkoiset kynttilät sisällä kynttelikköihin. Päivällä pippuriipihvejä paistellaan ja puhaviiniä, illalla Linna Juhlia katselemaan sohvalle viltin alle.



Hyvää juhlapaivää kaikille :)



Saali

Marjanan viesteistä huokuu rauha ja positiivisuus, kiitos, sitä oli kiva lukea. Ainakin Renan ja sylin viesteistä tuli mieleen se, miten me naiset jaamme tätä vauva-projekstia miestemme kanssa. Itse koen välillä kärsiväni siitä, miten vähän itse jaan ajatuksia (niitä pelkoja lähinnä. Koen olevani yksin, vaikka todellisuudessa en sitä ole. Tuntuu että teen sen säästääkseni miestä vääriltä "hälyytyksiltä". tarkoitan nyt kaikkia niitä nippailuja ja särkyjä jotka _voi tarkoittaa jotain_. Sanoinkin eilen miehelle että mielellään antaisin nämä kaikki tuntemukset miehelle ja saisin sitten vasta tietää kun 100% olisin raskaana. En haluaisi kokoajan olla tarkkailijan asemassa kuuntelemassa pienimpiäkin merkkejä mahdollisesta raskaudesta tai kuukausten alkamisesta tai ovulaatiosta.. Mies tuohon eilen totesikin että mä kai haluaisin sitten olla mies :D hah haa! No en ehken kuitenkaan haluaisi :)



Sitten muuutama sana rauhallisuudesta.. eli miksi se on niin hankala olla stressitön ja ajatellaa että "vauva tulee jos on tullakseen". Minusta ajatus on ihan absurdi, koska lapsen tulo kuitenkin muuttaa elämänkulkua _oleellisesi_. Kyllä minun (ja perheeni)elämän esim. viiden vuoden päästä on aivan erilaista jos meillä on 4vuotias lapsi tai sitten ei ole. Se että talossa asuu leikki-ikäinen tekee koko talosta erilaisen (ja minun tappauksessa se on juuri mitä haluan!). lapsen merkitys on niin suuri ett on oikeasti sula mahdottomuus olla vaan ja ajatella että jos luoja suo niin ihanaa :) Mutta sitten toisaalta, miten pitkään vauva-haaveissa voi elää. Minulle se on ainakin niin suuri haave vielä, että siitä luopuminen vaatii kunnon surutyön. Vaikka olen 36, ja ed. viestissäni jo kerroin huoleni iästäni, en henkisesti ja fyysistesti koe olevani ollenkaan vanha vaan erittäin valmis äidiksi (mitä en ehkä ollut kun edelliset lapseni syntyivät, mutta hyvin mennyt silti! Puoliso vaan tuli valittua ihan väärin). Mutta tiedostan sen, että paljoa yli 40vuotiaanaa en enää lapsia ehkä halua.. (oli pakko laittaa tuo ehkä sanaa tuonne!!



Aika sekavaa tekstiä sori.. on vaan pää niin täynnä kaikkea, kaikilta mahdollisilta kanteilta tulee ajateltua asiaa. Ymmärrän sen, että kaikkein parasta olisi vaan antaa asian olla, olla laskematta kiertopäiviä, miettimättä oviksia.. mutta kuten sanoin jo aikaisemmin, aivan mahdotonta mulle.



Paljon on auttanut eläimet, ollaan eläinihmisiä kovasti, viime kesänä otimme yhden koiran lisää, ja se on saanut nyt olla vauvan-virassa! Ts ei kyllä paapottu ole, on sen verran kovaluonteinen mutta mun ja miehen yhteinen projekti sekin ja on auttanut kyllä tässä syksyssä! Ja koira on aivan ihana, lähenee kuritonta(!) uhma-ikää(!) ja kasvatettavaa riittää, kuten lapsissakin! kk sitten kun kuukautiset alkoi ja olin ihan maassa, niin ajattelin että jos meille ei lasta enää suoda niin koiralapsia kyllä sitten :) se lämmitti kyllä mieltä..



Hih, tuli mieleen tuosta viiksi-tutti jutusta.. katseletteko te vauvanvaatteita? mä erehdyn vauvanvaateosastoille kaupoissa, muka katselemaan veljen vauvalle.. mutta ajatukset on usein ihan omassa! en ole mitään ostanut, en jotenkin uskalla.. hmm.. mä luulen että mulle tulee hirmuinen vimma alkaa tehdä itse vaatteita jos raskaudun.. ja vaunut haluan sellaiset oikeasti vanhat jos jostain homeettomat löytäis.. ainakin pihavauhuiksi, ne kun ei hyvin autoon mahdu kätevästi.



ep, pitää lopetelle että muillekin jää tilaa kirjoittaa!



Itsenäisyyspäivää valmistelemaan, pienen kuusenkin ajattelin jo ottaa sisälle, pöytämallin. Linnan juhlissakin on jo kuusi kuitenkin :) Jouuluvaloa ripustelin eiilen lasten kanssa ikkunaan, yhdet punaiset lupasin tänään käydä tyttärelle ostamassa. Mä vähän hurahdan joka joulu kynttilöihin ja valoihin, tänä vuonna olen innostunut sinisistä ledeistä ulos laitettuna, tulee ihana sininen valo hangille! sellainen jäinen fiilis! Ison valo-eläimen tahtoisin, mutta en raaski ostaa. ehkä ensivuonna ts. sitten kun on pikkuinenkin sitä ihmettelemässä ;-) Voi iiks mulla on vauvakuume!!!



terkuin, Saali

Moi mä oon uusi täällä, kuudetta kiertoa yritetään saada lasta. Ikää on jo 36 ja miehellä 10 v enemmän. Kummallakin on lapsia ennestään (nuorin 10v) mutta yhteistä ei ole.



Ikä kai tekee tehtäviään, sillä nuorena lapset sai alkunsa helposti, mutta nyt ei edes haamua ole tullut. Tai en tiedä johtuuko se siitä, mutta omat ajatukset pyörii pitkälti sen ympärillä.



Kierto on tasaisen varma 32 ja ovulaatiokin löytyi tikuttamalla 3 ekasta kierrosta, mutta hommassa alkoi olla liian tekninen maku että päätin jättää apuvälineet pois.



Haaveilen ajatuksesta että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta todellisuudessa en pysty lähellekään sellaista rauhallisuuden tilaa.



Iso pudotus on olllut se, kun meillä oli olettama että lapsi kuitenkin tulee suht helposti, kuten edellisetkin. Mutta eipä tullutkaan. Ehkä tämän kuuluu mennä näin, elämän kuuluu ravistella arvoja oikeampaan suuhtaan. On myös lohdutonta ollut ajatella, että ihan kaikkea ei saa mitä kovin haluaa. Masentavaa? Hmh. Huomioikaa että mun kuukautiset alkoi eilen, posittiivisempi mieli taas kohta, luulen!



t: Saali 2/32 yk6