rodz

Sottapyttynä itsekin voin sanoa, että tuo voi olla hyvä keino testata, koska se laiska kumppani alkaa siivota omat jälkensä ja kyllästyy sotkuun. :D 

Minä ainakin alan siivota sitten, kun rupeaa sotku häiritsemään itseäni. Mutta jos toisella on matalampi siivouskynnys niin se päätyy siihen, etten koskaan ehdi tarttua hommaan, kun toinen jo tekeekin sen. Ja en jaksa elää niin, että elämä on suurta kilpailua siitä, kumpi tekee enemmän kotitöitä - luovutan voiton suosiolla sille, joka tuollaista kilpailua haluaa harrastaa...

Onneksi ollaan nykyisen mieheni kanssa saatu systeemi hyvin pelaamaan niin, että kumpikin hoitaa kotitöitä. Exien kanssa oli välistä ongelmia, koska olen aina ollut vähän sottapytty ja nuorempana ja keskenkasvuisena en oikein itsekään hoksannut tätä asiaa. Nyt oppinut vähän katsomaan itse itsensä perään ja ns. aikuistunut, vaikken vieläkään jaksa joka päivä stressata ja nipottaa kotitöistä ja pilata mokomalla omaani tai kumppanini elämää.

Tiedämpä minäkin seurustelevia pareja, joilla ikäeroa jompaan kumpaan suuntaan sen 5-20 vuotta ja olempa itsekin tuollaisissa suhteissa ollut (miehet olleet mua 10v vanhempia/nuorempia), enkä näe tuollaisessa mitään ongelmaa. Ikä on vain numero, kaikki riippuu niin ihmisen persoonasta ja luonteesta. En ole edes ikinä kokenut minkäänlaista vetoa kehenkään itseni kanssa samana vuonna syntyneeseen, toiset -88:t vaan ovat jotenkin niiiin turn-off...

Enivei, mielestäni lähipiirin tehtävä ei ole päättää, kenen kanssa kukakin seurustelee ja millainen kumppani on kellekin sopiva. Jos tahdot olla ystävyyden arvoinen ystävä, et tuomitse ystäviesi (tai kumppanisi ystävien) seurustelukumppaneita ainakaan heitä näkemättä ja heihin tutustumatta. Jotenkin paska asenne tuomita joku pelkästään iän perusteella. Jos käytös on asiallista yms. ja normaalisti osaa tuttavat käyttäytyä eri-ikäistä paria kohtaan niin kaikki voi sujua ihan hyvin.

Enkä todellakaan usko, että esim. ap:n tuttavamiehen velvollisuus olisi valita kumppaniaan sen mukaan, mitä mieltä hänen ystäväpiiri on... Eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia, mitä sukupuolta olevan ja minkä ikäisen ihmisen kanssa tahtoo seurustella, jos synkkaamaan sattuu ja toinen ihminen tuntuu itselle sillä oikealla. Minua ei ainakaan kiinnostaisi pitää elämässäni kavereita tai sukulaisia, jotka suhtautuisivat jotenkin nuivasti minun kumppaniini jostain omasta typerästä ennakkoluulostaan johtuen.

Ikäsyrjintä on muutenkin perseestä.

Ap on mua 2 vuotta nuorempi. Minäkin aikani etsimällä etsin miestä, mutta sitten raahasin baarista yhden yön iloksi komistuksen, johon olin silmäni iskenyt ja on edelleen oma ukkokultani. Ja vaikken mitenkään jarruttele, jos mies jotain hauskaa keksii niin muuten koen olevani aika erilainen kuin ap: toisinaan hankala ja temperamenttinen, epäurheilullinen, ylipainoinen, outo kera outojen tapojen ja vaatimusten, ei kiinteää omaisuutta, mutta velkaa sitäkin enemmän ja luottotiedot menneet. Ja tällaisen turjakkeen kanssa tuo minun mielestä liiankin täydellinen miekkonen sitten halusi olla - yritin jopa itse typeryyttäni välistä pistää suhdetta poikki, mutta tuo halusi mut takas.

En silti kehota ap:ta tai ketään muutakaan ihmistä muuttumaan, ole ylpeä saavutuksistasi, hyvistä puolistasi ja oma itsesi. Katsele rauhassa ympärillesi, mutta älä yritä liikaa. Onni voi olla ihan mutkan takana, täysin odottamattomassa kohtaa. Jostain saattaa löytyä särmikäs ja hullutteleva, romanttinen mies, joka on myös sitoutumiskykyinen ja arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Minulla on paljon ystäviä, joilla on samoja piirteitä kanssasi ja ovat myös löytäneet onnellisesti parisuhteeseen, toiset taas sinkkuja. Tämä parin löytäminen on elämässä niin arpapeliä, ettei kannata ainakaan jäädä vellomaan epätoivoon. Kattelee vaan rauhassa, ottaa riskejä ja antaa itsensä rakastua, vaikka rakkaudessa välillä turpaan tuleekin ja sydän särkyy.

Kyllä se mies, joka kolahtaa ja jää elämääsi, vielä tulee vastaan. Ole vain rohkeasti ja ylpeästi ihan juuri sellainen kuin sinusta itsestäsi hyvältä tuntuu! :)

Tässä tulleet kaiken maailman neuvot on juuri siinä kohtaan mielestäni pielessä, että teeskentelemällä niitä lyhyitä suhteita vasta saakin aikaan. Kukin toki tablaa tyylillään, seikkailee, sitoutuu tai sinkkuilee, minkä itse parhaaksi kokee.

Semmoinen seikka pakko sanoa, että jossei ihan just itsensä ikäistä etsi (oma haitarini ollut molempiin suuntiin aika laaja) niin vanhemmat miehet usein sitoutumiskykyisempiä. Varmaan ihan itsestäänselvyys, mutta allekirjoittaneelle tämä fakta piti takoa päähän useammalla sydämen murskaantumisella.

Minua ei ainakaan hävetä sanoa, että olen saamarin köyhä (tulot alle 500€/kk, ei kiinteää omaisuutta, ulosotossa velkaa sitäkin enemmän) ja lisäksi noin 20 kg ylipainoinen. Kauneudesta en tiedä, katsojan silmässä. Sen sijaan hävettää ajatuskin aina, jossei löydy empatiaa jotain asiaa kohtaan, enkä yleensä kehtaa sitä julkisesti sanoa.

Mielestäni empatiakyvyttömyys ei ole millään tapaa hienoa. Se on vastenmielistä. Samoin materialismi ja ulkonäkökeskeisyys.

Arvostan koiria enemmän kuin ihmisiä, koska ovat paljon tunneälykkäämpi laji noin keskimäärin. Osaavat lukea sosiaalisina eläiminä laumanjäsenen, jopa toisenlajisen, olotiloja ja reagoida ja vaikuttaa niihin paljon lahjakkaammin kuin ihminen. Meillä ihmisillä olisi näiltä hienoilta olennoilta opittavaa. Samoin kuin meillä eri asteisesta empatiakyvyttömyydestä kärsivillä niiltä enempi empaattisilta ihmisiltä.

Empatia on hieno asia ja ansaitsee arvostusta. Ap:lle propsit tärkeän asian esille nostamisesta, toivottavasti herättää muissakin ajatuksia ja itsekritiikkiä omasta asennoitumisesta toisista välittämistä ja tunteilla ajattelua kohtaan!

En minä muista välitäkään, mutta itseä kyllä vituttaa, kun vanhat vaatteeni vaikuttavat nykyään napapaidoilta, läskimakkara tunkee sieltä takin alta ja selkä palelee pakkasessa.. Kunto meinaa pettää erinäisissä hommissa, hädin tuskin mahdun enää laskettelumonoihin, jne. Ihan itsekkäistä syistä koitan saada painoani kuriin, ei paskaakaan kiinnosta, mitä vieraat ihmiset ajattelee. Puolisolle olen ihan fine.