Riemuraketti

187 korkkareilla vai ilman?

Hämähäkki-mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, varmaan kannattaisi vaihtaa se panotinder vähän tasokkaampaan niin voisi löytyä. 

Ja ihan tosissaanko meinaa että joku akateeminen koulutus olisi joku valttikortti puolison löytymiseen? apua..

Muuten hyvä mutta Tinder ei vieläkään ole mikään "panosovellus" - siellä on erilaisia ihmisiä ihan laidasta laitaan. Suurin osa naisista jotka tulevat vastaan minulle (ja joitten kanssa matchaan) ovat juuri näitä päälle kaks/kolmekymppiset akateemiset naiset joilla on vähintään kandi-tutkinto takataskussa. Tulee paljon lääkäreitä ja arkkitehteja vastaan.

Ihan oikeassakin elämässä kohtaat ihmisiä jotka haluavat vain fyysisen suhteen, ei se rajoitu tiettyyn sovellukseen. Ei tietenkään kannata överiksi mennä, ja jutella naimiisinmenosta ja lasten teosta heti ensimmäisellä treffeillä. Mutta sen kanssa voi silti olla rehellinen.

Niin eihän sitä voi pelkäksi panosovellukseksi määritellä. Asiahan on harvoin muutenkaan noin musta-valkoinen, että joko haetaan kestävää suhdetta tai pelkkää panoa. Sama ihminenkin voi käyttäytyä eri tavalla eri ihmistä tavatessa riippuen miten kemiat kohtaa.

Useampi varmaan hakee ensisijaisesti jotakin kestävämpää, mutta sitä etsiessä tulee myös näitä satunnaisia panoja matkan varrella. Näitähän voi tulla vaikka ei olisikaan edes pelkkää seksiä hakemassa. Jos vastaan tulee oikein viehättävä neiti tai komea uros, mutta tietää että siitä ei mitään suhdetta synny niin kyllähän monii silti tuohon tilaisuuteen tarttuu. Taikka sitten joku toinen kerta sitä voi seksin jälkeen päättää ettei tätä ihmistä haluakaan enää tavata ja silloin se jää vain yhteen tai pariin kertaan sen takia. Toisaalta taas joku taas voikin täysin ihastua ihmiseen jonka piti olla vain kerta pano.

Varsinkin jos sama viehättävä nainen on pyörii pitkään (kuukausia/vuosia) sinkkuna siellä Tinderissä kestävää suhdetta etsimässä, niin eihän se tarkoita sitä että hän siellä elelee selibaatissa sen aikaa. Miesten kohdalla voi ehkä olla sitten pidempiäkin aikoja ilman seksiä kun kysyntää ei samalla tavalla heille ole. Mun pointti siis tässä oli että yleensä se deittailu ei varmaan monen kohdalla mene käytännössä niin suoraviivaisesti, kuin mitä hän voi teoriassa suunnitella (esim. minä etsin... romanssi / seksisuhde / kerta pano jne.).

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Mistä se paniikki tulee? Siitäkö, että onPaKkoLisäÄtyykunKaiKkimuuTkin? Jos etsii ensisijaisesti elämänkumppania eikä siitosoria/kakarahautomoa nii kas kummaa, ei enää olekaan kiire ja voi rauhassa odottaa, että löytää itselleen sopivan ihmisen.

Paniikki voi tulla monestakin asiasta. Ei se aina ole lapsien hankinnasta kiinni. Moni voi potea esim. kolmenkympin / vanhenemisen kriisiä taikka yksinäisyyttä. Aika ei odota ja vuodet menee. Harvoin se deittailu helpommaksi muuttuu mitä vanhemmaksi tulee juuri sen takia että niitä oman ikäisiä sinkkuja on vähemmän eikä samalla tavalla olla kokoonnuttu kaikki yhteen paikkaan kuten opiskeluaikoina. Sitten on kaikki työkiireet, monilla on urasuunnitelmia jne. ja voi olla stressaavaa yrittää rakentaa ihmissuhteita samaan aikaan työpaineiden kanssa. 

Deitti sovellukset on tietenkin tehnyt oman ikäisten sinkkujen löytämisestä helpompaa joten ehkä siinä mielessä seuran löytäminen ei ole niin hankalaa tänä päivänä. Mitä noihin "kakarahoutumoihin" tulee niin ymmärrät varmaan että vanhemmalla iällä myös isompi osa deitti ehdokkaistasi tulee olemaan yksinhuoltaja vanhempia kuin mitä olisi nuoremmalla iällä. Eli vaikka et omia kakaroita haluaisikaan sun on mahdollisesti otettava myönteisempi asenne ainakin muiden ihmisten lapsia kohtaan mikäli et halua rajata deitti kumppaneitten määrää jo entisestään.

Nää on kaikki asioita mitä pitää miettiä ja ottaa huomioon tässä myöhäisemmällä iällä deittailleissa. Toki on varmaan ihmisiä joille myöhemmän iän deittailut sopii paremmin, mutta itse ainakin koen hankalammaksi nämä jutut nyt kuin mitä ne olisi olleet nuorempana.

Olisi syytä miettiä mistä se kolmenkympin kriisi oikein kumpuaa. Yhteiskunnan odotuksista vai mistä? Kannattaa oikeasti pohtia mitä ITSE elämältään haluaa eikä vain sokeasti toteuttaa ulkoapäin tulevia vaatimuksia. 

Entä millä perusteella oletat, että kaikki tahtoisivat deittailla juuri oman ikäisiään? Itse en ainakaan huolisi ikäistäni miestä  - mistään yh-isukeista nyt puhumattakaan, hyi olkoon! Onneksi ei tarvitsekaan ;)

Kriisien syyt voi olla ystävä piiri, lapsuuden haaveet, yhteiskunnan odotukset, lapset, yksinäisyys, turvan kaipuu, läheisyyden kaipuu jne. Onhan noita syitä lukemattomia, jokaisella ihmisellä omansa.

Enpä missään kohtaa painottanut että nimen omaan kaikki haluaisivat oman ikäistään kumppania. Kyllähän noita isomman ikäeron suhteita on paljonkin. Kun puhuin tossa aiemmin saman ikäisistä sinkuista niin noin yleisesti oletan että suurin osa ihmisistä hakee kumppania siinä max 5-6 vuoden ikä haarukassa suuntaan tai toiseen. 

Ja onhan niitäkin ihmisiä jotka eivät ikinä vakio kumppania edes halua, naimisiin menosta puhumattakaan. Kukin tyylillään. Mutta kuten mun ensimmäisestä viestistä voi lukea niin nämä mun ajatukset kumpuaa nimen omaan koskien naimisiin menoa ja sen kumppanin löytämistä sitä koskien. Nämä muussa mielessä deittailut ja suhteet on sitten asia erikseen. Niitä ei nämä mun pohtimiset koske kun kyse on sitten eri asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Kannattaa löytää? Mutta minkäs teet, jos ei löydä. Eihän tuo ole vain itsestä kiinni. Toisaalta monen persoona muuttuu vielä 20-25-vuotiaana aika paljon.

Niin ei sitä ole kumppania minullakaan. Kaikki eivät tosiaan kumppania löydä tuohon mennessä; joillakin on enemmän ongelmia elämässä varhaisessa vaiheessa tai muita tilanteita mitkä ovat voineet tulla tielle. Elämä vaan kun ei ole reilua eikä mikään ole taattua. Ei tämä silti muuta mitenkään aikaisemmin sanomaani että kumppani kannattaisi löytää pikemmin ajoissa kuin jättää myöhemmäksi. Jos on jo nuorempana ollut vaikeuksia kumppanin hankinnassa niin kyllä se tuppaa vaan vaikeammaksi tulemaan mitä vanhemmaksi tulee juuri esimerkiksi noista syistä mitä olin listannut.

Se, ettei ole vakiintunutta suhdetta vielä 25-vuotiaana, ei tarkoita kuitenkaan, että on aina tai useinkaan vaikeuksia löytää kumppani.

Eli siis jos olisit lukenut kunnolla niin puhuin kumppanin löytämisestä 25 vuoteen mennessä ja sitten yhdessä tutustumisesta / kasvamisesta sinne 30-paikkeille asti. Tämä tarkoittaa siis että suhde olisi vakiintunut siinä lähemmäs 30-paikkeilla. Vaatiihan se kunnolla tutustuminen toiseen ihmiseen useamman vuoden. Missään en siis sanonut että suhde pitäisi olla kellään vakiintunut vielä 25-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Riemuraketti kirjoitti:

Tässä pian kolmisenkymmentä täyttävänä olen alkanut ymmärtämään, että jos naimisiin meinaa mennä niin se kumppani kannattaa löytää viimeistään siinä kahdenkympin puolessa välissä, mieluummin vähän aikaisemminkin. Silloin on aikaa vielä tutustua ja kasvaa yhdessä muutama vuosi. Sitten voidaan lyödä hyntyt yhteen virallisesti siinä kahdenkympin lopussa / kolmenkympin alussa. Opiskelu vuosina on myös helpompi tavata muita oman ikäisiä sinkkuja kuin mitä koulujen jälkeen työelämässä, vähemmän työkiireitä ja muita elämän juttuja.

Kun jättää liian myöhäiseksi monille iskee paniikki että ikää tulee ja joku täytyisi löytää. Kavereistakin on puolet naimisissa ja monilla lapsiakin jne. Tästä sitten voi hädissään ottaa kumppaniksi jonkun jota ei oikeasti sitten todella rakasta, mutta ajattelee vain että on turvallinen valinta itselleen ja olisi hyvä vanhempi mahdollisesti tuleville lapsille. Tämmöisiä ajatuksia tässä pian 30 täyttävänä tulee pohdittua.

Mistä se paniikki tulee? Siitäkö, että onPaKkoLisäÄtyykunKaiKkimuuTkin? Jos etsii ensisijaisesti elämänkumppania eikä siitosoria/kakarahautomoa nii kas kummaa, ei enää olekaan kiire ja voi rauhassa odottaa, että löytää itselleen sopivan ihmisen.

Paniikki voi tulla monestakin asiasta. Ei se aina ole lapsien hankinnasta kiinni. Moni voi potea esim. kolmenkympin / vanhenemisen kriisiä taikka yksinäisyyttä. Aika ei odota ja vuodet menee. Harvoin se deittailu helpommaksi muuttuu mitä vanhemmaksi tulee juuri sen takia että niitä oman ikäisiä sinkkuja on vähemmän eikä samalla tavalla olla kokoonnuttu kaikki yhteen paikkaan kuten opiskeluaikoina. Sitten on kaikki työkiireet, monilla on urasuunnitelmia jne. ja voi olla stressaavaa yrittää rakentaa ihmissuhteita samaan aikaan työpaineiden kanssa. 

Deitti sovellukset on tietenkin tehnyt oman ikäisten sinkkujen löytämisestä helpompaa joten ehkä siinä mielessä seuran löytäminen ei ole niin hankalaa tänä päivänä. Mitä noihin "kakarahoutumoihin" tulee niin ymmärrät varmaan että vanhemmalla iällä myös isompi osa deitti ehdokkaistasi tulee olemaan yksinhuoltaja vanhempia kuin mitä olisi nuoremmalla iällä. Eli vaikka et omia kakaroita haluaisikaan sun on mahdollisesti otettava myönteisempi asenne ainakin muiden ihmisten lapsia kohtaan mikäli et halua rajata deitti kumppaneitten määrää jo entisestään.

Nää on kaikki asioita mitä pitää miettiä ja ottaa huomioon tässä myöhäisemmällä iällä deittailleissa. Toki on varmaan ihmisiä joille myöhemmän iän deittailut sopii paremmin, mutta itse ainakin koen hankalammaksi nämä jutut nyt kuin mitä ne olisi olleet nuorempana.