purr

Moikka! :) Jos vielä pääsee mukaan porukkaan, niin olisin kovasti änkemässä joukkoon!

Olen 26-vuotias ja mieheni täytti juur 29. Mulla on ollut vauvakuume jo ties montako vuotta, miestä on täytynyt vähän puhua mukaan tähän juttuun. Ekan kerran meidän piti alottaa yritys jo viime vuoden elokuussa, heti meidän häiden jälkeen. Mies pistikin sit eka hanttiin ja itsekin totesin, että hetki ei ole hyvä. Se, onko hetki vauvalle hyvä nyt.. Taloudellisesti ei välttämättä, mutta rakkaudellisesti on! Ja se lienee tärkeintä. :)

Meillä on nyt yk1, ovulaatiotesti oli positiivinen eilen. Mulla menossa tänään kp 21/33-34.

Oon niin täpinöissäni, en voi käsittää, että parhaimmassa tapauksessa parin viikon päästä saatan tehdä positiivisen raskaustestin!! <3

Onnea jo kaikille plussan saaneille! <3

Musta on alkanut taas tuntua, että jos sitä lapsen tekoa pitäisi kuitenkin siirtää. Tällä hetkellä tosin ihan muutamalla kuukaudella vaan. Että jos me ei ollakaan valmiita.

Varsinkin tämä oma valmius mietityttää. On jotenkin vaikea ajatella edes näitä asioita itsekseen, kun on aina ollut sitä mieltä, että olen lähes syntynyt äidiksi ja lapset ovat aina olleet osa tulevaisuuden suunnitelmiani.

Nyt kun olen ollut tässä pari vuotta enemmän tekemisissä pienten lasten kanssa, olen huomannut, että lasten tekemiset ärsyttävät minua melkoisen paljonkin ajoittain. Olen todellinen nipo ja kiellän kaiken, mikä aiheuttaa hiukankin enemmän melua. Olen välillä sellainen täti, joita olen aina aiemmin katsonut kulmat kurtussa. Että eikö niille lapsille voi sanoa kauniisti tiuskimisen sijaan. Mietin, onko minusta äidiksi ollenkaan. Kuitenkin lasten jutut saavat minut nauramaan. Iloitsen, kun huomaan heidän oppineen uusia taitoja. Tiedän, että minussa on rakkautta, joka odottaa malttamattomana kohdetta, joka sen ottaisi vastaan. (Mies ja kissa pitävät mua liian hellyydenkipeänä. ;))

Toisekseen pelkään sen oman ajan menettämistä. Oikeasti me emme tee mieheni kanssa koskaan mitään. Meillä ei asu täällä juurikaan ystäviä, emmekä osaa käydä missään. Minulla on oltava melkein joka päivä sellaista aikaa, että voin vain olla. Lapsen myötä sitä aikaa ei ole. Toisaalta inhoan tätä, kun ei ole tekemistä. Lapsen myötä tulisi lähdettyä ulos ja joistain tapahtumista / puistosta / muskarista tms. voisi löytyä uusia kavereita. Se olisi enemmän kuin toivottavaa.

Heipsan kaikille! :)

Vuosi 2015 on täälläkin toivottavasti vauvavuosi. Olen 25-vuotias melko tuore rouva ja vauvakuumeinen olen ollut jo enemmän tai vähemmän neljä vuotta. Mieheni kanssa olen ollut pian 6,5 vuotta ja naimisiin menimme elokuussa. MIeheni on 28.

Olen puhunut vauvasta siis jo kauan, mutta nyt vihdoin ollaan päästy yhteisymmärrykseen siitä, että huhtikuussa yritys alkakoon! :) 

Oon tosi innoissani asiasta, mutta on tässä niitä puoliakin, jotka pistää epäilyttämään.. Nimittäin mieheni on taas työttömänä, eikä mullakaan ole työsopimusta kuin toukokuun loppuun. En ole edes täysin oman alani töissä (läheltä liippaa kuitenkin), ja tämä on itse asiassa ensimmäinen työpaikkani valmistumiseni jälkeen. Pelkään siis, että en saa heti töitä, jolloin olisin työttömänä  mahdollisesti jopa vauva syntymään ja jäisin periaatteessa vaille työkokemusta, mikä vaikeuttaa taas pääsemistä töihin kiinni sitten vauvanhoidon jälkeen..

Toisekseen haluaisin muuttaa nykyisestä vuokrakerrostaloasunnostamme omaan kotiin, joko rivi- tai omakotitaloon. Mutta miten? Työttömyyskorvauksillako?

Olen jättänyt ehkäisyrenkaan pois jo heinäkuussa, joten se asia on ainakin pois päiväjärjestyksestä! :D Ennen vauvaa olenkin siis jo päässyt hoivaamaan otsaani koristavia hormonifinnejä! ;D

Tässäpä tällainen sekava ensi kommentti! Olisi kiva jauhaa vauvoista täällä, kun mies ei ihan niin paljoa jaksa kuunnella, mitä mää jaksaisin.