pulu
Seuratut keskustelut
Kommentit
En ole koskaan osannut päättää näiden väliltä; Giorgio Armanin Sì, Versacen Cristal Noir, Nina Riccin Nina L'Elixir (wt, tiedän, tiedän), Calvin Kleinin Eternity Summer sekä lähes kaikkien muiden inhoama Escadan Marine Groove ja Born In Paradise. Tylsiä vastauksia mutta kertovat aika paljon parfyymimieltymyksistäni, tykkään makeista, hedelmäisistä ja syvistä tuoksuista, ja kammoan kaikkia väkeviä, pistäviä hajuvesiä, kuten Chanelin No. 5.
Niin ja olen viittomakielen opiskelija.
Käyttäjä2123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä käytän Lidlin Suddenly Madame Glamouria ja vapaa-aikana Giorgio Armanin Si . Koulutukseni on insinööri ja työskentelen projektipäällikkönä.
Onko joku kysynyt käyttämäsi tuoksun nimeä töissä? Entä jos joku kysyisi, vastaisitko rehellisesti?
Se on kyllä niin tunnistettava tuoksu että en usko kenenkään sitä käyttävän häpeävän sitä saati yrittävän peitellä sen ostospaikkaa. Siinä tuoksussa on paljon muistoja, laitoin sitä ensitreffeilleni :)
Vierailija kirjoitti:
Jep minä. Yritän järjestää aina kaikenlaista, mutta kaikki ovat joka helvetin kerta kiireisiä. Vaikka yritän sopia useamman kuukauden päähän niin aina tulee jotain yllättävää. En vaan tajua. Mulla on kuitenkin iso kämppä itäisessä kantakaupungissa eli kulkuyhteydet ovat hyvät ja puitteet ovat kohdallaan, mutta ei. Helvetin kiva olla täällä yksin jatkuvasti
Samaistuin. Minä olen vasta 22 ja kaikki lapsuudenystäväni asuvat tiettyinä aikoina n. 100 km päässä opiskelujen takia toisistamme ja joskus taas ovat pitempiä aikoja samalla paikkakunnalla, ja vaikka yhdessä vietetyt hetket ovat aina hauskoja, niin silti saa oikein anomalla anoa että nähtäisiin edes kerran vuodessa. Ja sitten kun jotain sovitaan niin viikkoa ennen yksi peruuttaa ja päivää ennen toinen peruuttaa jne. kun on niin helvetin vaikeaa pitää se yksi päivä varattuna ystäville. Jos he jatkavat näin, niin oikeasti kolmikymppisinä huomaavat että heillä ei enää ole ystäviä, vain mies, lapset ja appivanhemmat (näin kärjistetysti). Ja sitten on näitä jotka eivät osaa pitää mitenkään yhteyttä vaan pakottavat toisen tekemään sen työn, minulla on edellisestä koulutuksesta kaksi kaveria joista toisen kanssa on tasaväkinen vuorovaikutus, toinen taas haluaa kyllä aina nähdä kun tapaamme ja puhelimessa voivottelee että juuri piti itsekin soittaa minulle, mutta koskaan ei voi itse tehdä aloitetta. Viime toukokuussa päätin että enää en ole se joka aina järjestää kaiken, vaan odotan niin kauan että tämä kaveri itse ottaa yhteyttä puhelimella, facessa, kasvokkain, tutun kautta, tekstarilla tai vaikka savumerkeillä. Hän on reppana ja ujo, eikä hänellä ole juuri kavereita, mutta luulisi että sitä suuremmalla syyllä haluaisi pitää niistä vähistä kiinni. No, vielä ei ole tullut puhelua tai viestiä. Vähän pahaa tekee ja on huono omatunto tietyllä tapaa, mutta pitää sitä jokin itsekunnioitus ihmisellä olla.
En päässyt armeijaan, koska ykköstyypin diabetekseni hoitotasapaino ei ylittänyt vaadittua tasoa. Se on muuten todella ankara raja, yksi hypoglykemia kuukauden aikana vei minulta mahdollisuuden armeijaan.
Minun läheiseni, pitkän akateemisen koulutuksen saanut nainen meni tuohon huijaukseen kuin vettä vain. Hän oli aina ollut epäonninen rakkauden suhteen ja 15 vuoden yksin elämisen jälkeen hän kohtasi tämän huijarin suomi24:n treffipalstalla ja hullaantui tämän kauniista sanoista täysin. Noin kuukauden viestittelyn jälkeen huijari pyysi rahaa jotta pääsisi Afrikasta Suomeen, koska hänen rahansa olivat kiinni USA:ssa (sama tarina kun uutisessakin). Neuvoistani huolimatta läheiseni lähetti pienemmissä erissä yhteensä 4000 euroa tälle huijarille, kunnes käsitti tulleensa höynäytetyksi. Onneksi hänellä on hyvä palkka, mutta silti, on tuo paljon rahaa.
Eniten häntä silti harmitti rakkauden menetys. Sääliksi käy vaikka en ymmärrä miten noin älykäs nainen voi haksahtaa tuollaiseen.