pulu

Onpas ihmisillä suuret vaatimukset jouluruoasta jos tuokin on pettymys.

1. Genitaaliherpeksen aiheuttamien rakkuloiden puhkominen terveyskeskuksessa näytteen saamiseksi. Oikeastaan koko herpes on ykkösenä, niin kovat tuskat että huusin kolme ensimmäistä yötä, ja aina kun nukahdin, vaikeroin unen läpi. 15-20 märkivää rakkulaa alapäässä, revennyt väliliha ja koko peräaukon täydeltä paukuroita saa selkeästi ykkössijan.

2. Vasaran iskeytyminen polveen se naulanveto-osa edellä, ja erityisesti 4 puudutuspiikkiä muussautuneen polven ympärille pistettynä ovat kakkossijalla. Kaaduin kaappia kootessa huonosti jätetyn vasaran päälle, en siis joutunut sentään pahoinpidellyksi.

3. Sain noroviruksen vuosi sitten ja oksensin niin paljon että ykköstyypin diabeetikkona jouduin ensiapuun kuivuttuani kasaan, ja ne 12 tuntia ensimmäistä oksennusta myöhemmin yrjöämäni sappinesteet polttivat aivan uskomattoman kivuliaasti kurkkua. Luulin kuolevani sinä yönä. :D

Vierailija kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Samantekevää vaikka olisi oma äitini tai siskoni, välit poikki kumpaankin, se siitä. En voisi enää koskaan kunnioittaa itseäni jos en näin tekisi.

Tuollainen ehdottomuus ei ole useinkaan kovin järkevää. 

Hyvin harvoissa asioissa olen elämässäni täysin ehdoton. Pettämiseen olen huomannut sellaisen suhtautumisen olevan varsin oikea päätös.

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinne töihin voi juosta? 4 kertaa viikossa 40 min - 2 h kerrallaan ei ole mikään mahdottomuus. Meillä molemmat treenaa kuutena päivänä viikossa, ja yksi päivä viikossa on lepopäivä. Joskus tulee 2 treeniä päivässä. Lisäksi toki muut hyötyliikunnat. Hyvässä kunnossa ollaan. Jos asiat järjestelee, ei mikään mahdottomuus urheilullinen elämäntapa. Ruokavalio nyt on helppo laittaa kuntoon.

2 tuntia juoksemista joka aamuyö ennen töitä, jösses. Ja sitten paikan päällä suihkuun jota ei edes ole työpaikalla, meikit naamaan, tukka kuntoon, vaihtovaatteet päälle ja naama punaisena asiakaspalveluun. Jos nyt ei kuitenkaan.

Vakavasti puhuen, minä olen ylipainoinen (175/83) siitä yksinkertaisesta syystä, että saan herkkujen (suklaa ja jäätelö) syömisestä niin kovat euforiat, että terveellinen ruoka ja urheilu eivät voi koskaan sellaisia minulle antaa. Käytännössä ottaen olen siis koukussa herkkujen makuun ja niiden antamaan mielihyväntunteeseen. Syön paljon kasviksia ja lautasmallini on ykköstyypin diabeetikolle sopiva, liikun myös parhaani mukaan ilmaisten lajien parissa, tykkään todella paljon joukkuelajeista ja tanssista, mutta eihän se liikunta kiloja vie (vaikkakin kuntoa lisää tietysti) vaan oikeanlainen ruokavalio. Olen jo vuosia punninnut terveellisemmän elämän/paremman kropan ja herkkueuforian välillä, mutta lähes aina, valitettavasti, olen päätynyt lopulta lukuisten päätösten jälkeen jälkimmäiseen. Vieroitusoireet, niin henkiset kuin fyysiset, ovat olleet suurimpana syynä siihen. Katsotaan, pääsenkö joskus niistä yli.

Samantekevää vaikka olisi oma äitini tai siskoni, välit poikki kumpaankin, se siitä. En voisi enää koskaan kunnioittaa itseäni jos en näin tekisi.