Paskanvatkaaja

Viroon. Tällä hetkellä alhainen palkkataso estää muuttamisen.

Paskaks vaan ja palamaan. Paljon tärkeämpiäkin asioita on hävitetty kokonaan.

Olen sairaanhoitaja. Teen mielestäni tärkeää työtä.

Punkkua, valkkaria, salamia, juustoa, suolalihaa, ruissipsejä.

Minunkin vanhemmat olivat riitaisia, erosivat kun olin 11, eivätkä sen jälkeen ole olleet keskenään puheväleissä. Vanhempien eron jälkeen äitini kaatoi kaikki murheensa minun niskaan.

Isä alkoi vieraannuttamaan minua omista sukulaisistaan aika pian eron jälkeen, tässä hän kuitenkin onneksi epäonnistui. Isää ei koskaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu, ainoat kysymykset minulle olivat:"oletko muistanut kuntoilla"? "Miten koulussa menee?". Vasta sitten kun melkein kolmikymppisenä yritin itsemurhaa, hän kuunteli minua ensimmäisen kerran.

Äitini ei koskaan hankkinut minulle apua, vaikka olin jo teininä vakavasti masentunut, tein pikkurötöksiä, ja elin mielikuvitusmaailmassa. Kotona huudettiin, haukuttiin, nöyryytettiin ja uhkailtiin. Mitään positiivista en saanut kuulla koskaan. Ajauduin tietysti myös vääriin kaveripiireihin, koska kaipasin hyväksyntää ja koin ansaitsevani ilkeitä ja kieroja ihmisiä ympärilleni.

Aikuisena olen ajautunut toistuvasti parisuhteisiin itseäni huomattavasti vanhempien naisten kanssa, joilla kaikilla on ollut aika rankka menneisyys. Pidän itseäni niin huonona ihmisenä, etten ole voinut seurustella kenenkään tavallisen ihmisen kanssa. Pelkään että normaali suunnilleen tasapainoinen nainen menisi rikki minun kanssa.

Jossain vaiheessa yritin käydä terapiassa ja uskoin että voisin muuttaa itseäni. Nykyisin kuitenkin yritän vaan pärjätä mahdollisimman hyvin näillä korteilla jotka sain. Huonomminkin asiat voisivat olla.