Onnentyttönen

Toi rahajuttu on tietysti vaikea, toisaalta on paljon avioliittojakin, joissa ei ole kaksia tuloja tai perheen yhteenlasketut tulot ovat kovin pienet.

Olen vähän huono lenkkeilijä, joten ulkoiluaikaa en ole osannut kaivata. Tosin kun lapsi oli pieni, kävimme kerran kuukaudessa äidilläni, ja minä kävin tuulettumassa silloin  -äiti hoisi lapsen.

Onneksi sairastuin ihan sairaalakeikan verran vasta kun lapsi oli jo koulussa. Soitin lapsen parin kaverin vanhemmille ja ilmoitin lapsen tulevan heille kouluviikoksi - tai niin pitkäksi aikaa kun on tarvis. Ko keikka kesti onnaksi vain viikon.

Koulun alun myötä omaa aikaa tuli muutenkin paljon, lapsi käy kavereillaan ja tulee yökyläilyjä.

Itse olen varmaan sitä laatua, joka saattaa leipoa niitä mokkapaloja, mutta jättää sitten siivoamatta... en ole kauhean tarkka.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:55"]

Yh nettoaa yhteiskunnalta kuukaudessa n.3000 euroa.

[/quote]

Mua on huijattu, sanottiin, etten saa mitään tukia lapsilisän yh-korotuksen lisäksi. Kerro miten tuon 3000 euroa saa? Haen heti!!!

Jos tuo on yksinhuoltajille tarkoitettu, niin kuuluu sitten minullekin.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:44"]

Esim. se, ettei niitä lapsiakaan tosiaan tehdä enempää yksin.

[/quote]

No tää on kyllä totta :-)

[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 20:26"]

Itelleni oli vaikeinta, kun olin köyhä. Joutu aina ottaan esim lapsen mukaan pyykkitupaan. Kerran asuttiin talossa, jossa oli sinne pyykille ulkokautta kulku, ja aina vuorot täynnä. Pesin sit joskus kakkapyykkiä käsinkin. Ja kauppareissuissa kestää melko kauan uhmaikäisen kanssa, kun on kävellen mentävä kauppaan ja se pitää ottaa mukaan joka kerta. Koitat sit kotimatkalla kantaa ruokia JA isokokoista 2,5 -vuotiasta, joka suostuu vaan huutamaan, ei kävelemään. Arjen rankkuuteen vaikuttaa esim. - onko rahaa - onko lapsi helppo vai vaativa - onko mitään apua suvusta tai ystävistä Muuten koin rankkana, että omaan elämään ei ole juuri mahdollisuutta, just se ettei pääse yksin minnekään. Parisuhteellinen pääsee vaikka päivittäin edes tekemään pienen lenkin tms. hengähdys. On se nyt kumma että joku ei osaa itse ajatella ja tällasta pitää kysyä.

[/quote]

Täytyy myöntää, että minulla oli pyykinpesukone kun lapsi oli pieni, nykyän ei ole, kun se hajosi joskus kuusi vuotta sitten.

Lapsi minulla varmaan on kaikilla mittareilla ollut aika helppo, mutta muuten olen elänyt noin... yksin ei ole ollut asiaa mihinkään moneen vuoteen, mutta en ole oikeastaan sitä kaivannutkaan.

Kai se sitten on jollain lailla persoonakysymys, jotkut kaipaa enemmän mahdollisuuksia olla edes joskus yksin, tehdä jotain itsekseen. Minä taisin olla enemmän sellainen, että pakotin itseni aktiiiviseksi, ettei lapsi jäisi mistään paitsi sen vuoksi, että minä olen kotona nyhjöttävää sorttia.
Omaa aikaa otin silloin kun lapsi nukkui.

Rahasta ei onneksi ole ollut suurta pulaa, keskiverrosti tullaan toimeen, huippuhienoja juttuja meillä ei ole, mutta kirpputori on avittanut monessa asiassa.

[/quote]

No, vielähän sä ehtisit, mutta kannattaako? Sä et ymmärrä yh:n ongelmia, koska sulla on aina mennyt kuten elokuvissa, töitä tehden, lapsi pärjää ja menestyy. Sen suhteen voisit olla kiitollinen, etkä ihmetellä, jos meillä joillain on rankaa näien lasten kanssa yyhoona.

Koska susta taas tuli näin paska? Onneksi sulla on asuntolainaa taas vaan enää xxx...

[/quote]

En mä enää ehdi.
Mulle on vaan joskus tullut mieleen, että osa ns yksinhuoltajuuden ongelmista on jotenkin asenneriippuvaisia - sitä jotenkin asennoidutaan yksinhuoltajiksi ja lähtökohtaisesti sitä pidetään vaikeana olotilana.
Toki jos lapsia on monta, hommasta tulee ajankäytöllisesti monimutkaista, mutta lapset kasvaa ja itsenäistyy aika nopeasti. Erityislasten yksinhuoltajuutta ei voi oikeastaan verrata normaali yksinhuoltajuuteen, sillä erityislasten huoltajuus on haastavaa jopa parisuhteessa-

Mutta en ole onnistunut näkemään yksinhuoltajuutta lähtökohtaisesti vaikeana ja hankalana asiana. Toki siitä puuttuu toinen aikuinen, tietty läheisyys ja rakkaus aikuiseen , mutta niin voi olla parisuhteessakin. 

Mutta kaikki se hätä siitä, mistä löytää puolison ja uuden parisuhteen - onko se niin tärkeää? Tarviiko löytää? Eikö voi nauttia niistä lapsista ja antaa elämän viedä? Parisuhde tulee jos tulee, jos ei tule, niin elämä ei kuitenkaan ole mitenkään hukkanaheitettyä. Itse olen oikeastaan tyytyväinen siihen, ettei tässä ole ollut mitään suurta rakkautta sekoittamassa lapsen ja minun elämää. Ehkä sellainen vielä tulee, mutta lapsi on jo melkein toinen jalka omassa elämässään, joten aikaakin parisuhteelle alkaa kohta olla.

Vastuunkantaminen ja pätöstenteko on varmaan aika yksillöllisiä asioita. Henkilökohtaisesti olen nauttinut siitä, ettei minun ole tarvinut neuvotella päätöksistäni ja ratkaisuistani kenenkään kanssa - virheenikin olen tehnyt ihan itse. Mutta varmaan suurien päätösten teko on monille vaikeaa yksin.