Nera

Oi kun plussia ropisee kovaa kyytiä, kovasti onnea kaikille plussanneille!

Ja tsemppiä kaikille uutta kiertoa aloitteleville. Ekat päivät on ne kaikista tympeimmät, kun  pettymys kalvaa vielä vahvana. Mutta onneksi aika kuluu koko ajan ja pian tulee taas uudet yrityshetket!

Vielä piinaileville lähetän zen-ajatuksia ja plussaisia tuulia! Peukut ja varpaat pystyssä, että plussat kolahtaa kohdilleen!

Sitten ON: Täällä tuli päivän ylläri, kun ovistestiin pärähti selvääkin selvempi plussa! :o Odottelin plussaa vasta ehkä tuossa kp 14 tienoilla ja testitkin aloitin ihan tylsyyttä paetakseni. No onneksi on molemmilla viikonloppuvapaat, saadaan hyödynnettyä hyvin tämä kierto. Mutta kyllä loksahti leuka auki, kun odotin tikusta vain yhtä viivaa. Eilen ei nimittäin muuta näkynyt...

Nera kp12/31-41, yk7

Legolatar: Kyllä me vielä tuo kalenteri johonkin markkinoidaan, voishan se olla Alkolle uus aluevaltaus ;)  

Onnea valtavasti Inkam ja Äiti11 plussauksesta! Nyt sitten tarrasukkia, pikaliimaa ja kaikkea tahmeaa mukaan kyytiin! :)

Greippimehusta... Mietin jo, että onko mun makuaisti ihan kieroutunut, kun mä kyllä tykkään sen mausta! Juon yleensä tosin verigreippi mehua (Valion) eli en sit tiiä, onko se jotenki vähemmän hapanta. Tosin juon kyllä sokeroimatonta täyskarpalomehua, yleensä tosin jos virtsis meinaa oireilla, mut muutenkin. Limppareita en taas pysty juomaan niiden makeuden takia...no joo, meni vähän off topic, mut pistän taas kierron tylsimmän vaiheen piikkiin! 

Lapsen teon sopivasta ajasta...itse pohdin työpaikan vaihtoa keväällä pitkään, kun samaan aikaan aloitimme yrittämisen. Äitiyslomalle jääminen lähes heti uuden pestin aloituksen jälkeen arvelutti...No, päädyin hakemaan tätä uutta työtä - jota tosin en saanut ja ei tuo raskautuminenkaan ole onnistunut eli summa summarum: Mun mielestä ei yrityksen takia kannata mahdollisuuksista ja tilaisuuksista "muussa elämässä" luopua, kun ei se lapsikaan aikataulutetusti näytä meille kaikille tulevan. Ja asioilla on taipumus järjestyä sit jos se vauva tulisikin " muun elämän" tielle (tosin uskon, että siinä käy juuri päinvastoin...) 

Ja sit tuosta painoasiasta...se on kumma,miten meitä vähänkin pidempään yrittäneitä syyllistetään usein salakavalasti vaikka mistä. Minä oon nimittäin saanut kuulla vihjailuja lähipiiriltä, että oon lliian laiha raskautumaan. Jos nyt paljastan, että pituus on 173 ja paino 57. Olen hoikka joo, mutta en mielestäni mikään luurankolaiha ja en vain mahda painolleni mitään! Syön mitä haluan ja välillä on liikkuminenkin tauolla, paino on ollut viim. 10 vuotta sama. Kai on olemassa joku "ihanneraskautumispaino", mut jos painolla olisi niin suuri merkitys, olis maailmassa varmaan aika paljon vähemmän ihmisiä... Jotenkin vaan se on ehkä helppo todeta "syyksi", kun, no, yli- tai alipaino näkyy ulospäin. 

Juu, taas tuli turinoitua. Mietin muuten sitä, että liekö monikaan jaksaa tällaisia mun tyylisiä pohdintoja lukea, kun pyörittelen asioita, mut kylläpä tämä kirjoittelu selkeyttää omia ajatuksia! Pitäisköhän kaivaa jostain päiväkirja esiin ja alkaa kirjoittamaan...löytyis ehkä se mun zen :)

Nera kp 9/31-41, yk 7 

Vitsi  Legolatar, tuo sun joulukalenteri-idea on ihan huippu!! :D Tuota kun alkaa ideoimaan, niin kohta pääset rikastumaan "vauvakalentereilla"... Kierron ekoina päivinä vois luukun takana olla vaikka mini-punaviinipullo (mä usein otan lasillisen viiniä ketutukseen, kun huomaa et ei oo taaskaan raskaana...:P ) ja sit vähän ennen puoltavälilä vois tulla ovistestejä. Ja sit puolenvälin jälkeen...hmm ainakin täällä suklaat kolahtaa silloin. Ja sit viimesessä luukussa raskaustesti. 

No joo, sori, tää oli tämmönen höpöhöpö-viesti ;) On vaan niin tylsää odotella kierron äksöni-päiviä...huoh!

Taidan alkaa jo testaamaan huomenna ovista, niin tulee jotain tekemistä tälläkin rintamalla...

Nera

Legolatar kirjoitit aivan kuin mun ajatuksia! Mutta kuten jo täällä kerroin, omalla kohdalla ei tuo yrittämisen lopettaminen sit kuitenkaan onnistunut, se vaan on nyt niin takaraivossa!

Mutta olen tosin miehenikin kanssa puhunut, kuinka hyvin meillä asiat tällä hetkellä on:itse ja läheiset on terveitä, molemmilla vakityöpaikat, oma koti ja vaikka ollaan yli 10v yhdessä oltu, edelleen olemme välillä kuin vastarakastuneita :)  Se lapsi on, mikä puuttuu, mutta kannattaako sen vuoksi unohtaa muu hyvä, mikä elämässä on kohillaan? Tiedän itsestäni, että jos lasta ei koskaan tule, katkeruus nousee varmasti jonkinasteisena esiin ja sitten se on oma hommansa käsitellä. Mutta nyt olen jollain tavalla saanut pahinta "vauvapakkoa" itsestäni purettua keskittymällä hyviin asioihin omassa elämässä. Terveys on yksi niistä, sillä olen saanut kokea myös sitä, mitä on olla kipujen kanssa...ja silloin olin valmis antamaan mitä vaan terveyden vuoksi. Mutta nämä vain minun pohdintoja, keinoja kestää tätä odottamista ja piinailua! :)

Huolestunut ensiyrittäjä oon seurannut sunkin "raskautumistarinaa" tällä palstalla ja todella suuret pahoittelut keskenmenon vuoksi. :( 

Toggolinolle iso halaus ja tsempit. Joinakin päivinä tunnen aivan samoin - epätoivoa, ärtymystä ja surua siitä, että muut kyllä raskautuu, mutta minä en ikinä. Raskaustestien tekemisestä on tullut jo niin tympäisevää, kun en usko koskaan näkeväni niissä kahta viiva. Siks kai teen ovistestejä, että näkis ees joskus kaksi viivaa! ;)  Pahimpina päivinä sanon ajatuksistani myös miehelleni. Hän ei ole vielä ainakaan näyttänyt omaa huoltaan lapsen saamisessa ja löytää jotenki aina ne oikeat sanat lohduttaakseen. Ja sitten voikin olla, että seuraavana päivänä oon tarmoa ja toivoa täynnä ja uskon taas mahdollisuuksiin.

Nyt omassa kierrossa on menossa ne tylsääkin tylsemmät kierron alkupäivät, kun mitään kutinoita ei ole eikä voi edes haaveilla olevansa raskaana. Huomaan joka aamu miettiväni, mikä kp tänään on ja kauanko menee, kun kannattaa alkaa testailemaan ovista. Turha siis kieltää, ihan olen niin vauvakuumeinen, kun vain voi olla!

Positiivista alkavaa viikkoa kaikille! 

Esikoistaan toivova Nera kp6/31-41, yk 7 

Toggolino: No periaatteessa en kai ole vanha, mut sit joka puolelta toitotetaan (media ja valitettavasti myös suku) miten yli kolmekymppisenä alkaa mahdollisuudet heikkenemään ja sit yli 35 vuotiaana jo ihan radikaalisti. Itse yritän tosin tiukasti ajatella, että kun nuorempana mulla ei oikeasti ollut sopivaa elämäntilannetta lapsille, niin tämä oli väistämätöntä...ja kun en oikein pysty menneisyyteenkään palaamaan niitä lapsia tekemään! :)  

On kyllä aina ihana kuulla yli kolmekymppisistä ensisynnyttäneistä, romuttaa jonkin verran noita omia pelkoja :) Samoin kuin aina täällä palstalla näkee - varsinkin pidempään kuumeilleiden - plussauutisia, tulee hyvälle tuulelle!