nalepo

Ylilääkäri vastasi.

Varasi mulle ajan toiselle ylilääkärille ensiviikolle. Että selviää tilanne.

Noh ylihuomenna fyssariin.

Nyt alkanu olee enemmänki kipui selässä.

Minä menin lääkäriin täysin rauhallisena enkä vaatinut mitään. Ko.lääkäri ei koskenut minuun mitenkään, tosiaan vain katseli että kaikki liikkuu ja alkoi neurologisista asioista puhumaan. Pari kyyneltä tirautin herkkänä ihmisenä kun koitin kysyä että mikä voisi olla kyseessä, mutta en saanut mitään vastausta (paitsi neurologiasta vaan höpisi.) Kun sitten myöhemmin jalat puutu niin pahoin että pelkäsin lentäväni nurin ja soitin pienessä paniikissa, niin ovat sitten niistä kerroista ajatelleet että pääkopassa vaan se vika on. Kerran oot mt-potilas niin olet sitä aina. Ja joo, tiistaina olin hysteerinen kun meinas kesken kävelyn jalat lähtee alta ja tk:ssä hoitaja vain tiuski ja väitti että kaikki on ok lähe kotiin. Sympatia ois ollu kova sana silloin. Itse sanoivat että palaa takas jos pahenee ni katotaa uusiks, mut kotii vaa käskettiikin.

Mutta no, toivon että tää ei tästä pahene. Liikun minkä voin ja koitan olla ajattelematta asiaa. Mutta jos käy niin että tunto lähtee kunnolla tai kaadun nurin, ni kyllä mä sit soitan ja vaadin niitä tutkimuksia.

No lapsia mä en aio ikinä puksauttaa tähä maailmaan niin ihan sama jollain röntgenillä. Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, mua vaan inhottaa tää epävarmuus ja se että oireita väitetään psyykkisiksi. Lääkäri ei edes koskenut mun selkään millään lailla, se vaan katteli mua metrin päästä ja kyseli neurologisuuksista. Kyllä mä tän olon kaa ny pärjään, koska on näköjään pakko, mutta tää on kaikkea muuta kuin kivaa. Diagnoosin kanssa ois helpompi elää.