N 44
Kommentit
Kai se riippuu miehestä? Eivät kaikki ihmiset, sen enempää miehet kuin naisetkaan, ole tunteilevaa tyyppiä. Ainakin julkiset tunteenosoitukset eivät kaikilta suju helposti, jos lainkaan. Enemmän kai tällaiselle henkilölle se tunteilu roolin vetämistä vaatisi kuin tunteiden näyttämättömyys.
Paikallisbusseissa maksetaan kyydistä, ei istumapaikasta, joten erillisen maksun periminen painon mukaan ei olisi oikein perusteltua. Ethän saa alennusta siitäkään, ettet mahdu istumaan lainkaan, joten lisämaksu "epämiellyttäviltä" ihmisiltä olisi niin ikään typerää. Paikallisliikenteen kulkuvälineisiin ei myydä paikkalippuja, jolloin itselleen kahden paikan varaaminen olisi edes mahdollista.
Pitkän matkan bussit ja junat lienee siinä mielessä eri asia, että niihin kai myydään istumapaikat. Tällöin voisi varmaan ajatellakin, että pitäisi hankkia kaksi paikkaa, jollei yhdelle penkille mahdu. Kokonaan toinen juttu sitten olisi, että miten se käytännössä toteutetaan. Voisi kaiketi pohtia sitäkin, että jollei halua istua matkaansa lihavan ihmisen, haisevan ihmisen, rääkyvän ihmisen, ärsyttävän teinin tms vieressä, niin ostaisi itse ne kaksi paikkaa. Näin ainakin varmistaisi mukavan matkan parhaassa mahdollisessa seurassa, omassaan. 😉
Ei minusta tarvitse lukea blogeja, joista ei ole kiinnostunut vain siksi, että joku tuttu pitää sellaista. Mun ystäväni kirjoittaa sisustusblogia ja mä jaksan innostua sisustuksesta lähinnä satunnaisesti. Hyvin satunnaisesti hänenkin blogiaan luen, eikä se ole ketään haitannut. Olemme onnistuneet pysymään ystävinä sekä Facebookissa että sen ulkopuolella siitä huolimatta, että hän on huomattavasti minua kiinnostuneempi sisustustrendeistä ja - suunnittelusta. 😅
Kyllä antaisin. Ostaisin jonkun laadukkaan peitevoiteen ja opettaisin käyttämään sitä. Opeteltaisiin samalla sitten kasvojen ihon puhdistuksen ja hoidon tärkeys.
Ihan tiedoksenne, hautauskulut ovat kaikille samat uskontokuntaan katsomatta.
Minä voisin hyvin seurustella kirkkoon kuulumattoman kanssa. En kuulu kirkkoon itsekään. Mä tosin olen naimisissa kirkkoon kuuluvan miehen kanssa, joten tämä nyt oli tällaista teoreettista pohdintaa.