N 44
Seuratut keskustelut
Kommentit
90-luvun alussa kun minä olin parikymppinen ja sinkku, alkoi kiertämään tarina, joka oli kuulemma tapahtunut Ruotsissa. Mies ja nainen olivat tavanneet yökerhossa ja päätyneet miehen asunnolle "jatkoille". Seksi tuli siinä ajankohtaiseksi ja nainen oli pyytänyt miestä käyttämään kondomia. Mies ei halunnut ja oli saanut naisen suostuteltua suojaamattomaan seksiin. Aamulla kun mies heräsi, nainen oli lähtenyt ja vessan peiliin oli huulipunalla kirjoitettu "Välkommen till AIDS-klubben!"
En tiedä oliko tuo urbaani legenda vai oikeasti tapahtunut juttu, mutta jonkinlaisena ruohonjuuritason seksivalistuksena se ainakin joillekin kai toimi. Siihen aikaan sillä oli varmaan valistava tarkoitus jo siltäkin kantilta, että tuolloin vielä moni luuli HIVin olevan yksinomaan homoseksuaalien tauti, jonka olisi jotenkin käytännössä mahdotonta tarttua heteroseksuaaleille ja heteroseksissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kyllä vähän outoa, jos aikuinen ihminen ei kykene hoitamaan arkirutiineja ja pyörittämään lapsiperheen elämää myös surun keskellä. Ei suru invalidisoi normaalia ihmistä.
Eikä varsinkaan jos vain joku vanha tuttava on kuollut. Lähiomainen olisi eri asia.
Ehkä sinulle ystävät ovat merkitykseltään lähinnä tuttavan asemassa, mutta monelle muulle ystävät ovat hyvin tärkeitä ja rakkaita. Joillekin jopa rakkaampia kuin joku lähiomaisista. Toisin kuin ystäviään, lähiomaisia ihminen ei valitse itse. Tästä syystä kaikkien suhde lähiomaisiinsa ei välttämättä ole lainkaan ruusuinen ja rakkauden täyteinen. Tällaisissa tilanteissa ystävä voi hyvin olla läheisempi kuin lähiomainen. En lähtisi yhtään vähättelemään sitä tuskaa ja surua, kun menettää ystävänsä sen enempää kuin vähättelisin lähiomaisenkaan kuolemasta aiheutuvaa surua.
Eivätkö lapsesi ole puolisosi lapsia, kun sinun vastuullasi niin täysin ovat, että joudut hankkimaan ulkopuolisen hoitajan hautajaisiin päästäksesi? Onko tämä ensimmäinen kerta parisuhteenne aikana, kun jonkinlainen kriisi kohtaa perhettänne tai toista teistä?
Täytyy sanoa, että puolisosi käytös tuntuu kamalalta, mutta ehkä tilanne on hänellekin uusi ja pelottava, eikä siksi hallitse käytöstään. Joskus sitä ihminen reagoi tavalla, jota ei jälkeen itsekään pysty käsittämään. Minusta avainasemassa on se, kuinka puolisosi suhtautuu asiaan ja omiin reaktioihinsa sitten kun pahin kriisi on ohi. Toki voisi kuvitella, että aikuinen ihminen kykenisi kriisin päällä ollessakin tajuta, mikä on normaalia käytöstä surevaa kohtaan ja mikä ei. Kehotan sinua keskustelemaan asiasta puolisosi kanssa nyt, ja vielä uudestaan kun hautajaiset on ohi ja pahin vaihe surussa helpottanut. Kysy vaikka, että kohtelisiko hän surevaa ystäväänsä yhtä ilkeästi kuin sinua. Toivoisiko hän saavansa osakseen ilkeilyä läheisiltään tilanteessa, jossa joku hänelle läheinen ihminen on kuollut?
Voisitko saada lohtua joltakulta toiselta ihmiseltä, että jaksaisit itse paremmin tämän vaikean ajan, kun puolisosta ei näemmä ainakaan avuksi ole yhtään? Millaiset välit sinulla on vanhempiisi tai sisaruksiisi? Voisitko päästä lasten kanssa pariksi yöksi jonnekin läheisen luokse, että saisit edes vähän olla ympäristössä, jossa ei sentään tarvitse pelätä toisen loukkaavia kommentteja vaan saa surra rauhassa?
Pettymyksestä pääset yli ajan kanssa, kun keksit itsellesi muuta tekemistä kuin pieleen menneessä suhteessa vellomisen. Ja kaksi viikkoa on sen verran lyhyt aika, että se menee helposti velloessa itse kullakin ison pettymyksen jälkeen. Tietenkään omia pettymyksen tunteitaan ei kannata ylimitoittaa tekemällä niistä suurempia kuin ne ovatkaan, eikä sen enempää itseään kuin toistakaan kannata demonisoida, enkä nyt tarkoita että sinä olisit niin tehnytkään. Omasta kokemuksesta vaan tiedän, kuinka helppoa on alkaa oikein rypemään itsesäälissä ison pettymyksen jälkeen, mutta se on mielestäni virhe, eikä edesauta toipumista.
Sinä voisit ehkä pikkuhiljaa alkaa miettimään hyviä puolia tässä tilanteessa. Minusta niitä on kuitenkin useita. Suhteenne oli ilmeisesti hyvin tuore vielä, joten on positiivista, että tämä ikävä juttu paljastui jo näin alussa, ennen kuin olet ehtinyt vuosia elämästäsi tuhlaamaan.
Eron kannalta tuore ja vielä suht sitoutumaton suhde on huomattavasti helpompi kuin pitkän parisuhteen ja yhteiselämän lopettaminen. Pääset suoraan tekemään sitä ns. puhdasta surutyötä, ilman että tarvitsee huolehtia avioeron vireille laittamisesta, asunnon myymisestä, pois muuttamisesta, omaisuuden jaosta, huoltajuuskiistoista ja kaikesta muusta sellaisesta, joiden hoitaminen on rasittavaa normaalissakin mielentilassa, puhumattakaan siitä, että ne pitää hoitaa keskellä surutyötä.
Mä uskon että mielialasi on jouluun mennessä, jo sitä ennenkin, jo ihan toisenlainen kuin nyt. Tsemppiä sulle ja muista ihailla Suomen upeaa ruskaa, kun se tulee. Ota vaikka tavoitteeksi, että putoavien lehtien myötä putoaa pahin pettymyksen painolasti sinun sydämeltäsi!
Tottakai! Hautajaiset ovat muuten luonteeltaan sellainen tilaisuus, että niiden järjestäminen osuu kohdalle yleensä aika yllättäen ja nopealla aikataululla vainajan kuoleman jälkeen, joten laskussa kannattaa huomioida kiireellisen työn lisä. Ja koska kukaan tuskin mielellään hautajaisia järjestää, lienee paikallaan velottaa erikseen myös pieni korvaus henkisestä kivusta ja särystä.