Murmuu

I dot a friend

Oodi internetystävyydelle 

Eikös tämä mene juuri niin kuin pitää? Isäsi tarvitsee hoitoa, hänen hoitomaksunsa on suhteutettu varallisuuteen. Sitten kun perintö on käytetty arvioidaan maksun suuruus uudelleen, näin oletan. 

 Miksi kukaan olettaa, että on oikeus perintöön? Tai mummo ei olis halunnut, että rahat menee hoivakodille? Yhteiskunta antaa paljon koko elämänkaaren ajan. Perintö on sitä, mikä jää yli, kun kuolee. Omat ansaitut (tai perityt) varat on syytä jokaisen käyttää siihen hyvään hoitoon ja elämään mitä tarvitsee. 

Tässä on myös syytä muistaa, että monessa maassa hoivakotien maksut ovat myös suhteutettuja lasten tuloihin ts. ei vain saatu perintö, mutta myös lasten palkat ja talot sulaa vanhempien hoitomaksuihin. Suomessa varallisuuden laskeminen rajoittuu ihmiseen itseensä, joten lapset ovat sikäli taloudellisesti turvassa. 

En käsitä mikä tässä on ongelmana?   Sekö, että pitäisi mielellään saada vuosikausien hyvinkin kalliit ympärivuorokautiset täysihoidot ja -hoivat mielellään lähes ilmaiseksi, että voi pitää suvun metsän? Voi luoja sentään. 

Tilanne on tietenkin eri, koska naiselle raskaus on omassa kehossa tapahtuva eikä yhdessä koettu, mutta fyysisiä muutoksia vierestä seuraava juttu. 

Aloituksen perusteella minulle jäi mielikuva siitä, että ongelma on syyllistävä puhe ja käytös (kolmansien osapuolien). Siihen auttaa ehkä vähän sama kuin perusongelmaan: kypsyys. Jos puheisiin reagoi kypsällä ja aikuismaisella tavalla, niin ne itseasiassa muuttuu aika epäolennaiseksi oman elämän kannalta. Sama toisinpäin - jos lakkaa itse natisemasta ja marisemasta siitä, mitä nainen on tai ei ole tehnyt ja ottaa aikuismaisen ja kypsän asenteen siihen, että on tullut suunnittelemattomasti ja ilman omaa tahtoa isäksi, niin sitä saattaa päätyä olemaan ihan hyvä isä siitä huolimatta. 

Yhteiskunnan silmissä on aika paljon helpompaa olla ihailtu yh/viikonloppuisä kuin olla hyvä yh-äiti. Että siinä kohtaa on isällä rima matalammalla. 

Pitkässä parisuhteessa tai avioliitossa (symbolisesti tätä on helpompi käyttää esimerkkinä) tulee väistämättä aika, jolloin mennään enemmän tahdolla kuin rakkaudella. Rakkaus on sellainen pohjakerros, joka on vaikeampi muistaa tai tavoittaa jonkun elämän eteen heittämän kriisin keskellä. Minä ajattelen, että parisuhteen eteen tehtävä työ on se "Tahdon" osa pitkää parisuhdetta, se joka ei tule ilman päättäväisyyttä ja arjen valintoja vaikka rakkautta olisikin. Se osa joka muuttuu selkeästi työksi, jos rakkaus unohtuu jonnekin pölyn alle. Se on tavallaan niitä kotiaskareita, mutta parisuhteelle. "Mitä sulle kuuluu? Onko sulla kaikki hyvin? Mitä jos mä kävisin kaupassa? Otatko teetä? *halaus*, yhteinen kävelylenkki, kädestäpitäminen, ystävien luo meneminen (niidenkin jotka on kumppanin eikä omia suosikkeja)...

Ei ne lasua tee ensimmäisenä. Kriisipuhelimeen tms voi soittaa vaikka anonyymistikin. Lasu tulee sitten, jos sinä haluat sen tehdä tai jos ilmenee jotain sellaista, minkä vuoksi soster ihmisillä on velvollisuus ilmoittaa. Jos ei ole fyysistä väkivaltaa ja lapsella on "periaatteessa kaikki hyvin" ts. ruokaa ja puhtaat vaatteet, edellytykset käydä koulua jne. niin en usko, että lasua ihan äkkiä tehdään vaikka verbaalista väkivaltaa ja manipulointia perheessä olisikin.