MicMac

No hänellä on jokin painava syy. Luultavimminhan se on jokin psyykkinen sairaus ja on ollut todellisuudessa sairauspäivärahalla osan ajasta.

Vierailija kirjoitti:

MicMac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon tähän alkuun heti, että olen itsekin maisteri. Siitä huolimatta mun mielestä maisterit ovat keskimäärin jopa keskinkertaisin ihmisryhmä. Yliopistoon pääsee ihan kuka sinne vaan haluaa, jos omaa edes jollain tasolla normaalin älykkyysosamäärän. Tyypillinen maisteriopiskelija on ehkä ahkera, mutta hyvin keskinkertainen älykkyydeltään. Omaa egoa ja statusta yritetään nostaa sillä, että on käynyt ylipiston. Kuvitellaan olevansa jotenkin erityisen fiksuja ja poikkeavia.

Kyseenalaistan kommenttisi.

Se on varmasti totta, että tyypillinen maisteriopiskelija on keskinkertainen älykkyydeltään. Mutta kuinka paljon olet tekemisissä esim. erityisammattikoulusta valmistuneiden (siis kehitysvammaisten) kanssa? Tai ns. normiamiksesta nämä toiminnalliset raksaryhmät tai puhtaanapidon tutkinnot. Tutustupa, niin ehkä siellä bongaat jotain eroa mediaanijantterissa/mimmissä. Just saying.

Komppaan. Olen kasvanut pikkupaikkakunnalla, jossa on iso amis ja pieni lukio. Kyllä siinä oli eroa, millaiset ihmiset menivät lukioon ja jatkoivat sieltä yliopistoon ja millaiset menivät amikseen. En silti kiistä, etteikö kuka tahansa normaaliälykkyysosamäärällä varustettu voisi päästä yliopistoon. Tottakai voi, jos näkee vaivaa. Esim. pk-seudun hyviltä alueilta kotoisin olevilla kuitenkin on aika vääristynyt kuva siitä, että millainen on keskimääräinen kansalainen. Eivät tosiaan tunne välttämättä ketään amiksen käyneitä.

Esim. sähköpuolella ja taideteollisuualoilla on varmaan paljon ihan samanlaista porukkaa kuin lukiossa ja toisaalta lukion ainakin aloittaa moni jolle se amis olisi omia taipumuksia vastaava (siis toiminnallinen parempi kuin pänttäys). Mutta joo, kyllähän siinä eroa on.

Tuon parempaa ei leikki-ikäiselle olekaan! Tai saattaa riippua asuinseudusta (lue: Lapissa kun on oikeaa talvea niin siellä sitten sydäntalvella oikea toppa parempi) osittain.

Meillä oli noita aina 2 niin sai lahkeensuut rauhassa kuivua. Silloin oli Elloksella semmoinen (oma?) merkki kuin Land & Lake mutta sitä ei vissiin enää ole. 

Vierailija kirjoitti:

Sanon tähän alkuun heti, että olen itsekin maisteri. Siitä huolimatta mun mielestä maisterit ovat keskimäärin jopa keskinkertaisin ihmisryhmä. Yliopistoon pääsee ihan kuka sinne vaan haluaa, jos omaa edes jollain tasolla normaalin älykkyysosamäärän. Tyypillinen maisteriopiskelija on ehkä ahkera, mutta hyvin keskinkertainen älykkyydeltään. Omaa egoa ja statusta yritetään nostaa sillä, että on käynyt ylipiston. Kuvitellaan olevansa jotenkin erityisen fiksuja ja poikkeavia.

Kyseenalaistan kommenttisi.

Se on varmasti totta, että tyypillinen maisteriopiskelija on keskinkertainen älykkyydeltään. Mutta kuinka paljon olet tekemisissä esim. erityisammattikoulusta valmistuneiden (siis kehitysvammaisten) kanssa? Tai ns. normiamiksesta nämä toiminnalliset raksaryhmät tai puhtaanapidon tutkinnot. Tutustupa, niin ehkä siellä bongaat jotain eroa mediaanijantterissa/mimmissä. Just saying.

Stereotyyppiset ajatukset tulevat ihmisen kyvystä, tarpeesta ja halusta luokitella asioita. Ja habituksemme muokkaamisessa meitä ohjaa moni asia, yksi niistä on identiteettimme ilmentäminen.

Oman kokemukseni mukaan ala vaikuttaa siihen, millainen ihmistyyppi pääsee/ajautuu tohtoriopintoihin ja myös vie ne loppuun.

Niinpä esim. lääketieteen tohtoreiden suhteen minulla ei ole mitään ennakko-oletusta, koska alalla on järkevää ja mahdollista tehdä väikkäri hyvin monest syystä.

Sen sijaan esim. monessa kulttuurintutkimukseen liittyvässä tutkinnossa tohtoreiksi päätyy semiaspergerpiirteinen introvertti, joka on ensin paukuttanut laput silmillä maisteriopinnot ja jolla ei ole pienintäkään kykyä kaupallistaa osaamistaan. Jos tämmöinen ihminen on kiltti eli suostuu laitoksen pompoteltavaksi (esim. mahdollistaa professorin epäasiallisen tieteellisen toiminnan), niin sitten hän nyhertää väikkärin, nyrhii otsatukan olemattomaksi, pukeutuu sameisiin tunikoihin ja opettelee puhumaan narisevalla äänellä.

Väitöskirjan tehtyään hän lihoo vähän, ostaa yhä rumempia silmälaseja, hallitsee painoa juoksemalla (älykkäimmät suunnistamalla) ja introverttiytensä ja täydellisen kaupallisen pelisilmäpuutteensa takia viettää äitiyslomia ja hoitovapaita lukuun ottamatta koko työikänsä Koneen pätkärahoitusta hakiessa ja päätöksiä odottaessa. Välissä nollatutkimusta.

Inhottava stereotypia, jonka alle voisin listata n. 50 nimeä, mutta en toki listaa. Milloin stereotypia on osoittautunut oikeaksi niin monta kertaa, että se ei enää ole stereotypia?