MicMac

Ainahan pesän osakas saa vaatia omansa pois. Siitä on turha riitaantua. Mutta miksi maksattaa vanhoilla, joku nuorempi olisi voinut lunastaa itselleen sen osan.

Arvosta sitten. Ylihintaa ei kannata kenenkään maksaa. Eikä toisaalta omaa osuuttaan antaa ilmaiseksi poiskaan.

Sinänsä nuo yhteismökit on niin turhia että huh huh. Aina hiertää jokin jotakuta. Siinä on loma kaukana!

Kuule jo 20 vuotta sitten oli vanhempia, jotka jättivät lapset ostoskärryyn ja toikkaroivat pitkin kauppaa. Silloin tällöin mukulat sitten putosivat. Joillakin oli pokkaa huutaa korvauksia!!

Varmaan tämä asia on mennyt pahempaan päin, mitään ei saisi sattua ja jos sattuu niin etsitään kiireellä syyllisiä.

Hölmön hommaa nimikikkailu.

Tunnen monta. Itsellä ei ole diagnoosia. Epäilen, että äitini voisi olla ADHD, mutta eihän vanhala ihmisellä diagnoosia toki ole.

Yksi ystävä sai diagnoosin n. 40-vuotiaana. Hän uupui, joutui osastohoitoon ja hänellä epäiltiin masennusta, sitten kaksisuuntaista. Lopulta tulivat siihen tulokseen, että ADHD se on. Hänellä on jonkinlainen lääkitys, ilmeisesti lähinnä uneen liittyen. Käy vertaisryhmässä ja on siitä tykännyt. On sitä mieltä, että saa enemmän valmista aikaiseksi ja tulee vähemmän myöhästymisiä ja sekaannuksia. Tämä henkilö ei ole semmoinen, jota itse pidän tyypillisenä. Parisuhteet ei kyllä ole toimineet ja kumppaneita on rasittanut sellainen ADHD-tyyppinen unohtelu/kaaos/keskenjäämiset.

Toinen tuttava sai diagnoosin n. 30-vuotiaana ja aluksi KELA korvasi lääkkeen, sitten korvauskuvio muuttui ja häneltä poistui se varsinainen ADHD-lääke. Lääkityksen aikana oli kuin eri ihminen, nyt taas "tättähäärä" jo kymmenisen vuotta. Hän on ihan oppikirja-ADHD, ensin tehdään ja sitten kalkuloidaan vauriot ja vammat. On kaiken lajin tapaturmaa murtumasta silmävammaan, tulipalosta kolariin. Kohta 50 mittarissa ja esim. ihan hiljattain ompeli koneella sormeensa. Sitä tuskitellessa törmäsi lasipöytään ja sääri auki kuuden tikin haavalle. Ja tätä lajia, ei varmasti viikkoakaan ilman jotakin actioniä.

Ja äitini... päivistä kolmannes kuluu erilaisten asioiden etsimiseen. Lompakko, avaimet, lasit, laukku, kaukosäädin, autonavaimet, ostoskori, taas avaimet, missäs se kori... Loputon, hengästyttävä ralli kuin koira jahtaisi häntäänsä. Ja hätäily; jonottaa ei voi yhtään. Tai odottaa sen enempää lääkäriä kuin bussiakaan. Jos on viisi minuuttia, kun pitöisi tapahtua jotakin, niin alkaa kauhea rumba. Tupakalle, pissalle, missäs se lompakko, käyn r-kioskilla, tupakalle, jäikö se lompakko vessaan vai autoon vai tupakkapaikalle. Ihan oikeasti, tätä jatkuvasti. Huh huh!!

En ostaisi saaresta.

Meillä on pitkäaikaisvuokrattuna mökki suuren järven rannalta ja se toimii meille hyvin. En kuitenkaan ostaisi tätäkään mökkiä. Enkä tiedä, kuinka kallis olisikaan.

Mutta asiaan. Kriteerit mökille:

- suuren vesistön rannalla

- oma ranta

- venekelpoinen ranta ja valmis venelaituri tai luvat laiturille

- vedenlaatu erinomainen

- ei teollisuushistoriaa ylävesillä/lähellä (esim. en ostaisi Kymijoen eteläpäästä)

- tie perille

- sähköt

- tontti muutama hehtaari - muutama kymmenen hehtaaria, josta osa kunnon kokoista metsää

- tontti mielellään kallio, tontin ympärys kuiva kangasmetsä

Näillä spekseillä saa minulta 80 000 - 400 000 €, riippuen siitä puustosta ja sijainnista suhteessa isoihin keskuksiin.