Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seurattavat (1) Seuraajat (1)

Seuratut keskustelut

Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.

Kommentit

2/2 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opiskeluajan ystävä, jota oli kertomansa mukaan kiusattu kouluaikana ja työelämässä ennen yliopistoon tuloa. Hän oli n. 30-vuotias kun tutustuimme.

En ole varma, oliko kiusaamista oikeasti ollut.

Hän oli tavattoman hauska ja aktiivinen. Sitten tapahtui jotakin.

Hän alkoi kuvitella aikamoisia asioita. Esimerkiksi että Andre Wikström suuntasi jonkin sketsin tälle henkilölle. Että yliopiston henkilökunnasta useampi vihjaili hänelle luennoilla. Oli muka rakastuneita tai uhkaavia viestejä.

Samalla hän alkoi ihailla minua ja imitoida elämääni. Se ei ollut pelottavaa, vain erikoista. Mutta ei minua haitannut jos hän osti samoja vaatteita tai ruokia.

Mutta sitten tuli vaihe, jolloin hän olisi halunnut jakaa kaiken. Siis kaikkeen olisi pitänyt suostua tai alkoi itkuvirsi kiusaamisesta. Hän näki minut jonkinlaisena terapeuttina.

Otin etäisyyttä, kun en oikein osannut korjata harhojaan enkä kokenut oikeana niiden hyväksymistäkään.

Harmittaa, että mielenterveysongelmat erottuvat minut sinänsä mahtavasta ihmisestä.

112/1265 |
03.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työtön yh, odottaa viidettä lastaan, 17v tyttärellä 2-vuotias poika. Miksei yllätä yhtään?

Ja se lapsi on vieläpä ihme, se tulokas siis. Isää kun eivät tapaa...

25/31 |
01.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

alottaja kirjoitti:

ei tietetenkään hieno asia ole mutta mietin että olisiko aiitä jotain apua kun ei muut keinot tunnu tepsivän.. tuttu kertoi että vähän niinkun hengähdystauko omasta elämästä ja saa aikaa vain omalle parantumiselle

Onhan se siinä mielessä hengähdystauko että ruoka tulee eteen ja on jotain terapia askartelua. Tietyst se että valvotaan ettet vahingoita itseäsi.

Aloittaja on 15-vuotias. Sen ikäiselle tulee kotonakin ruoka valmiina eteen. Aloittaja myös kävisi mielisairaalassa sairaalakoulua, ei mitään terapia askarteluja, ne ovat aikuisten juttuja.

Kyllä siellä askartelua, taideterapiaa jne myös on tarjolla ☺

23/31 |
01.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomenta AP!

Mitä mielessä näin aamusta?

Mene kouluun, jos olet opiskelija.

Jos et ole, niin mene kirjastoon, kun se aukeaa. Etsi kaunein kansi 💜

Lue pari lehteä, kurkista uutuuksia.

Kotiin mennessä käpöttele ja aisti ympäristöä, koukkaa metsän kautta jos voit.

Parempaa tätä päivää 🍁🍃

17/31 |
31.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi AP!

Vieläkö olet kuulolla?

Jaksatko vastata muutamaan kysymykseen:

1) onko sinulla nyt avopuolen hoitosuhde? Käytkö esim.  jonkun juttusilla tai nuortenpsykiatrian poliklinikalla psykiatrin/psykiatrisen sairaanhoitajan asiakkaana?

2) Jos käyt, niin milloin on seuraava aika?

3) Jos sinulla ei ole muuta yhteystahoa, niin kokeile näitä (tai kokeile vaikka olisikin muu):

- Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelin

010 195 202

Arkisin klo 9.00–07.00 Viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Sekasin-chat

SEKASIN.FI-verkkosivustolla sekä eri järjestöjen omilla sivustoilla.

Auki vuoden jokaisena päivänä: Maanantaista perjantaihin klo 07:00-24:00 sekä lauantaina ja sunnuntaina 15-24.

Chatissa on mahdollista keskustella mistä tahansa mieltä painavasta asiasta: omasta olostaan, mielenterveyden pulmista, vaikeista tapahtumista elämässä, avun hakemisesta.

Sivustolla tarjotaan lisäksi tietoa erilaisista mielenterveyden vaikeuksista sekä ohjausta apua tarjoaviin tahoihin.

Chatissa otetaan nuorten kokemukset todesta ja nuori saa tuntea, että hän ei ole yksin ja asiat ovat ratkaistavissa.

Kukaan ei ole liian sekasin. Aina on joku joka välittää.

Aktiivisuus

Ei tapahtumia.