metriletti

Niin, ja emmehän me tiedä varmaksi, onko ap mies vai nainen. 

Tuli vain tuosta edellisestä mieleeni, että eivät kaikki tosiaan ole otettuja mielenkiinnosta. Itse olen nainen ja ihan feminiininen sellainen, heteroksi yleensä päältä katsoen luultu, mutta enpäs vain satukaan olemaan hetero. Valitettavasti suuresta osasta muitakin naisia on hyvin vaikea ellei mahdoton arvata päältä päin tai jonkin aikaa tarkkailtuaankaan, että ovatko ihan heteroita vai onko bi tai lesbo. Jos sattuu kiinnostumaan jostakin naista vakavammin ja päätyy lopulta pyytämään häntä ulos (esim. kahville), niin saattaa vastassa olla aika tyrmistynyt suhtautuminen ja ihmettely, että ei kai hän vaan ole antanut ymmärtää mitään ja jos vahingossa on niin miten. Ystävällisyys vaihtuu sen jälkeen välttelyyn.

Että vaikeita nämä... No, mulla on nykyisin lapset ja se riittää. En ole rohjennut edes lähestyä ketään enää vuosiin, koska melkein 100 % tapauksissa on käynyt osapuilleenkin noin kuin kerroin. Mulla on olematon homotutka (gaydar). En mä tahallani heteroita lähestynyt. Että sori nyt meidän kaikkien lepakoiden puolesta, jotka joskus tekevät tällaisia erehdyksiä.

Minä ole yksi tuollainen vetäytyjä. Ehkä haluaisinkin pitää nyt jo suunnilleen keski-ikäisenä enemmän yhteyttä sukulaisiin, mutta se vaatisi nyt aika paljon vaivannäköä ja tuntuisi hieman kiusalliseltakin. Kerron miksi.

Kun olin lapsi ja nuori, omien vanhempieni ikäiset sukulaiset pitivät jonkin verran yhteyttä keskenään. Kävivät kylässä ja soittelivat. Näiden ihmisten lapset, siis suunnilleen omaa ikäluokkaani, olivat lapsina mukana. Kun aikaa kului, nämä lapset jäivät vähitellen kyläilyistä pois. Vain ne vanhempieni ikäluokkaa olevat iäkkäämmät sukulaiset jatkoivat tapaamisia ja vietin aikaa itseäni reilusti vanhempien sukulaisten kanssa. Suvun nuorempiin ei ollut enää kontaktia, koska he olivat valinneet omat polkunsa eivätkä kulkeneet lapsuutensa jälkeen enää vanhempiensa mukana. He jäivät siten vieraiksi tai vieraantuivat niin, ettei ehkä teini-iästä alkaen ollut enää mitään kontaktia. En osannut kaivata sitä silloin, koska oli ihan tarpeeksi että ne iäkkäämmät olivat läsnä. Tai oikeastaan vain omat vanhemmat riittivät. Kyläily oli muuten vain hauskaa, koska siellä sai kakkua ja keksejä jne. Tässä silloisen sikerisyöppölapsen näkökulma asiaan :D

Nämä iäkkäät sukulaiset ovat kuolleet hiljalleen pois. Isäni sukuun minulla ei ollut koskaan mitään yhteyksiä, koska jostain kumman syystä isä itsekään ei pitänyt sukuunsa yhteyttä. Enimmäkseen meillä kävi vain äitini ainut sisarus eli hänen isoveljensä, josta tulikin läheisin sukulaiseni omien vanhempieni jälkeen. (Isovanhempani olivat kuolleet jollessani alle 5-vuotias.) Nuoremmista sukulaisista ei ole ollut mitään havaintoa viimeisiin 20 vuoteen. Heidän nimensä ei esiinny edes vielä elossa olevien sukulaisten lähettämissä joulukorteissa. Elämät ovat jo niin erillään muusta suvusta.

Nyt on äitikin jo kuollut ja isä maailmasta eristäytyneenä ja kenellään mitään puhumattomana satojen kilometrien päässä palvelutalossa. Äidin isoveli asuu ulkomailla eikä häntäkään enää näe. Eli jos haluaisin pitää yhteyttä sukuuni, pitäisi ensin alkaa selvittää itselleni, että keitäs ne nuoremmat sukulaiset ovatkaan (ihan nimitasolla) ja sitten ruveta etsimään heidän yhteystietojaan ja esittäytyä, että terve, olen se ja se sukulaisesi, jonka olet nähnyt viimeksi silloin ja silloin, kiinnostaisiko nähdä joskus`Tuntuu melkein yhtä kiusalliselta kuin jos olisin puhelinmyyjä ja alkaisin tyrkyttää toisille jotain tyyliin osta osta osta. Jätän ehkä mieluiten tekemättä.

Eipä tässä omasta puolestani mitään, koska en ole kovin sosiaalinen muutenkaan. Omien lasteni kannalta hiukan harmittaa, koska varsinkin tuo vanhempi näkyy olevan hyvin seurallinen. Minulla ei ole tarjota heille minkäänlaisia sukusiteitä itseni lisäksi, eli suku rajoittuu minun puoleltani minuun itseeni. Isän puolelta on sentään useampia sukulaisia. Tällä menolla yhteydet sukulaisiin ja ylipäänsä tieto siitä, keitä he ovat, kaventuu sukupolvi sukupolvelta. Tukiverkko on myös minun puoleltani täysi nolla. Toivottavasti pysyn itse terveenä ja jaksavana, ja mieluiten pidempään kuin omat vanhempani, jotka rupesivat olemaan poissa pelistä jo 60 täytettyään.

Tämä ei nyt ollut mikään säälinkerjäysviesti vaan ihan vain toteamus, että elämän nyt vain joskus menee näin. Jos olisi oikeasti halua selvittää sukuyhteyksiä, niin kai sen tekisi. Mistä sen tietää vaikka teenkin niin vielä joskus, kun ikää tulee lisää...

En menisi, mutta en minä sauno hänen kanssaan muutenkaan. Tai kenenkään muunkaan kanssa. Ei nimittäin ole saunaa.

Olen antanut pois tai vaihtanut Facebookin Annetaan/vaihdetaan -ryhmän kautta pääkaupunkiseudulla. Ovat menneet nopeasti. Joskus on haettu kotoa ja joskus taas olen vienyt jonnekin lähialueella. Yleensä olen tosin vaihtanut johonkin pieneen ja itselle hyödylliseen käyttötavaraan.

Höh, typoja väsyneenä. YTM eikä YMT...