Mesi

Ja karsinan ulkopuolelle laajennus kun tyttö oli viisi.

Jos lukisit, kyttäsin ikkunassa.

No musta oltiin aina huolissaan, ei älykkyyden suhteen vaan oireilin nuorena paljon huonoja kotiolosuhteita. Musta tuli taidemaalari/kivi ja metalliartesaani/kuvanveistäjä, kahden lapsen äiti ja intohimoinen puutarhuri. Ja keskivertoa paskempi kitaristi. Isä olis toivinut akateemista, korkeasti palkattua uraa, mutta lakkasi valittamasta joskus 27 täytettyäni. On se varmaan salaa vähän pettynyt mutta nyt kun on pari veistosta julkisissa tiloissa niin on se vähän ylpeekin. Toki se ei kehu. Ainoa kehu mitä oon saanut oli "oot teheny hienoa työtä tuon tytön kasvattamisessa, se on hieno lapsi, MUTTA ÄLÄ ANNA NYT NOUSTA HATTUUN".

Minusta on hyvin lapsi ja ympäristökohtaista voiko lasta päästää. Minä päästin tytön nelivuotiaana kerrostalon pihalle, naapurirapussa oli pieni päiväkoti ja pihan leikkialue oli aidattu. Eli aluksi ulkoilun säännöt oli "karsinasta ei saa lähteä". Kyttäsin hysteerisenä ekan pari kuukautta ikkunasta ja hyvin meni, pikkuhiljaa kävin kurkkaamassa 5min välein, kymmenen minuutin välein jne.. Sitten laajennettiin että myös karsinan ulkopuolella saa omassa pihassa olla, mutta parkkipaikalle ei saa mennä. Teroitin sitä että jos säännöistä ei pidetä kiinni, vapaa ulkoilu loppuu.

Sitten muutettiin taloon jossa ei oo minkään valtakunnan pihaa ja lähin puisto on vilkkaan tien ylityksen takana, ja yksin ulkoilua ei voinut näissä olosuhteissa enää kuvitellakaan. Ollaan ment sitten aina porukalla puistoon. Nyt kun ollaan muuttamassa omakotitaloon niin omalla pihalla saa olla, ja isänsä luona oman pihan lisäksi saa käydä viereisessä puistossa jonne pääsee pyörätietä pitkin (ei tien ylityksiä) ja myös skeittipuistossa, mutta puhelin pitää olla mukana. Varmaan kunhan totutaan uuteen kotiin ja käydään yhdessä tutkimassa ympäristöä niin laajennetaan reviiriä vähän samalla puhelinehdolla. Koulun tyttö aloittaa syksyllä.

Hyvin viksu ja harkitseva lapsi yksinollessaan, vaan jos on kaveri mukana niin järki tuntuu pakenevan päästä, että tarkkana saa vieläkin olla. Mielummin tarkistelen liikaa kuin liian vähän. Pari lapsen saman ikäistä kaveria on täysin kypsiä liikkumaan isommallakin alueella, ja osa on semmosia ettei pitäisi olla omalla pihallakaan vahtimatta, semmosia täystuhoja.

Itse sitä sai pienenä liikkua yäysin vapaasti tuon ikäisenä, mentiin saman ikäisten tyttöjen kanssa porukalla parin kilsan päähän uimaan, ja kulettiin metsissä,ja oltiin yleensä tosi fiksusti. Mutta kerran suututtiin jostain ja päätettiin karata. Pakattiin jokaiselle semmoinen spurgunyytti jossa oli evästä ja poljettiin vajaan kymmenen kilometrin päähän lossille ja mentiin järven yli. Kaikilla tais olla apupyörätkin fillareissa. Onneksi tuli yksi tuttu rouva siellä toispuoljärvee vastaan ja soitti äitille.

Vierailija kirjoitti:

Minua pelottaa se, että yhtäkkiä en enää pysty hallitsemaan itseäni tai tekojani. Esimerkiksi joskus kun pidin lasta kädestä, pelkäsin, että alan yhtäkkiä nipistämään lasta, vaikka en ikinä tekisi niin, enkä tehnyt silloinkaan. Ja kerran olin kaverin kanssa vahtimassa hänen kaverinsa lapsia, olin parvekkeella tupakalla, ja siellä oli sen kaverin kaverin maalaamia tauluja kuivumassa. Pelkäsin, että yhtäkkiä alan rikkomaan tauluja, potkimaan ne rikki, vaikka sitäkään en ikinä tekisi tai edes haluaisi tehdä. Mitään tällaisia kohtauksia minulle ei ole ikinä tullut, eikä ole hajuakaan, mistä pelko tulee.

Mulla on ollut tätä samaa joskus muutama vuosi sitten tosi ahdistuneessa tilassa. Jotenkin sillei että kaikki mitä näkee ympäristössä niin siitä tavallaan näki tai tunsi semmoisen ohikiitävän sekuntin miten sen rikkoo tai tai pilaa jotenkin. Vieläkin toisinaan tulee jos on univelkaa paljon. Se on varmaan joku kontrollin menettämisen pelko tai paniikkikohtauksenomainen hulluksi tulemisen pelko.

Mulla on myös tuota metsässä ruumiin löytämisen pelkäämist

, ja vatukossa myös. Aina kun villivadelmia kerää niin odotan että joku raato löytyy, hyi olokoon.

Onkohan nämä semmosia genetiikassa periytyviä pelkoja, joitakin sukupolvia taaksepäin niin ei oo ollut varmaan mitenkään tavatonta törmätä metsässä karhuun tai ruumiiseen, tai saunassa. Tai että huussissa lymyää käärme :)