mermaid

ja lehmän hermoja evelinalle! Ja muillekin tietty!



Meilläkin tosiaan tjottaillaan, mutta mulla lähtee ihan väistämättä iso pyörä pyörimään näis vauvajutuissa. Alunperin oltiin ajateltu, että aloitetaan yrittäminen vasta ens keväänä, sitten "kinusin" aloitusta vuoden vaihteeseen ja nyt sitten, kun aloin ääneen haaveilla kesävauvasta, niin mies olikin yhtäkkiä, että mikäs siinä oikeestaan. Ja on ollu suorastaan innokkaampi vällyjen väliin kuin minä.. ei ainakaan oo siis yrittämisestä kiinni tämä kierto. Mutta oviksesta en ole ihan varma menikö ohi niin etten huomannu.. laskeskelin, että oikeessa kohdassa oltais, ja perustuntemukset oli + limaa, mutta niin oli täs toissapäivänäkin.. eikä sitten enää jaksettu touhuta! Voi niissä hommissa vetää ittensä näköjään puhkipoikkikin ;) En osaa sanoa missä vaiheessa ovista olis edelliset raskautunu..



Ei auta kuin odottaa. Mäkin oon jo kolme testiä tehny, voi että kun on niin malttamaton. Negaahan ne näytti, samaten oon testaillu ennenaikojaan kahden muunkin kanssa, mutta aikasintaan menkkapäivänä on näyttäny plussaa. Ei vain osaa ottaa iisisti, et ei täs mitään... on tää kuitenkin iso asia, toivottu ja odotettu.

Ei kestä enää itekseen pähkäillä, pakko päästä purkamaan paineita :) Kolmatta yritetään, ekaa kiertoa.. oletettu ovis hyödynnetty ja nyt menossa kp22/28. Menkkaoireita on, mutta ei mitään tuttuja oireita edellisistä raskauksista.. joten yritys jatkunee. Ajattelin tilata ovis-tikkuja ihan kiusallanikin, jospa tulisi kuitenkin turha ostos.. sekös harmittais ;)



joku tuos mainitsi, et työt ressii.. mä mietin kans, että mikähän vaikutus on työressillä raskautumiseen. Tiukka tahti on ja semmonen jännämasu melkein päivittäin ihan työasioitten takia :( suoraan sanottuna tykkäisin kaikkein mieluiten nyt vaan jäädä kotiin. toivotaan, et se pian tapahtuis, ihan niinku muillakin!

Hei!



Tiedän mitä tarkoitat taloudellisella turhautumisella... itselläni on sitä myös ja välillä tuntuu niiin tyhmältä, kun ei osaa tyytyä siihen mitä on. Lapset ovat kuitenkin mittaamattoman arvokkaita. Meillä tilanne on se, että lapset syntyivät opintojeni aikana ja minimituloilla on elelty nyt useampi vuos. Miehellä on keskitulot ja selviämme arkisista asioista ihan hyvin, säästössäkin on lähinnä autoremppoja ja kodinkoneita varten jonkin verran, vaikka viimeisen vuoden aikana ei ole rahaa riittänyt sille tilille. Itse olen hoitovapaalla, valmistunut ja ensimmäisen työpaikan etsintä kiivaassa käynnissä. Huonolta näyttää ja se stressaa... haluaisimme taloudellisesti vakaampaa olotilaa ja erityisesti omaan kotiin maan tasalle. Asumme kerrostalossa ja se on ollut aina selvä, että kerrostaloihmisiä emme ole. Päivittäin tuntuu, että voi kökkö.... kun tekisi mieli laitella omaa kotia ja pihaa ja lapsille pihapiirin, jossa ei tarvitse pelätä kaahaavia autoja tai epämääräisiä kulkijoita. Sosiaalinen paine ei paljon auta, kun asumme maaseudulla missä jokaisella pitäisi olla punainen tupa ja perunamaa kaikilla herkuilla. Tuttavaperheemme asuvat tai rakentavat omakotitaloa tuntuu että tuosta noin vain ja me vain haaveilemme ja paukutamme etuovea. Olemme kyllä miehen kanssa tietoisia, että tilanne on meillä kovin toinen kuin näillä tuttavillamme, joilla isät/anopit/veljet pykäävät taloja suunnittelusta sähköasennuksiin saakka ilmaisille tonteille ja maksavat osan asuntolainasta ennakkoperintönä. Meillä ei ennakkoperintöjä ole tiedossa, emme asu perintömaiden ulottuvilla eikä lähipiirin taidot tai edes talkoohenki ole millään tavalla huipussaan, päinvastoin. Oma kohta harmittaa ja on välillä niiiiiiin vaikea hyväksyä lausunto "niin makaa kuin petaa", kun tuntuu että joku muu on jättänyt lakanat laittamatta ja ite yritämme vain mallata risaista päiväpeittoa..... (ja kun toisilla on niin pitsiä niin pitsiä - nolon katkeraa).



Eikä sillä, suhteellisuudentajua pitäisi löytyä, on tullut koluttua maailmaa savimajoja myöten ja tiedän, että ihminen tarvitsee verrattain vähän ollakseen onnellinen. Nautin myös siitä, kun kulutan mahdollisimman vähän ja ekologisesti, löydän ilonaiheita pienistä ja tavallisista asioista ja hetkistä.. niinkuin muissakin näissä vastauksissa on löydetty. Mutta rahanlaskeminen on silti stressaavaa, kun sitä kuluu kaikkeen ylimääräiseen (enkä sano nyt että turhaan, vaikka mieli tekisi) ja suunnittelemattomaan. Nyt kesällä rahanmeno korostuu, kun on paljon juhlia.. uskokaa tai älkää niin itsetehtyihinkin lahjoihin saa kulumaan rahaa ja ennen kaikkea aikaa, jota ei lapsiperheessä ole koskaan varmasti liikaa.. ei haluaisi repiä itseään rikki yökausia ommellessa ja luodessa kirpparikamoja uusiokäyttöön.. ja kun nykyään, vaikka kuin itse tehdyt käsityöt on kovassa huudossa, niin lahjapöytään odotetaan lahjalistan mukaan ainakin neljä paria kahvikuppeja.. Ja matkustaminen juhlapaikalle ei ole ilmaista meni omalla autolla tai julkisilla. Nämä tämmöset menot ärsyttää eniten, kun ne on sitä ylimääräistä mihin vain ei olisi varaa sen jälkeen, kun on laskut maksettu ja kaapissa ruokaa - ne oman elämän perusedellytykset siis.



No tää poikkes nyt aiheesta. Oman kodin siis haluaisimme, mutta kun emme haluaisi huonoa ja kestämätöntä vaan hyvää ja kestävää, niin ei vain ole kovin realistista, ei edes täällä halvalla maaseudulla. Haaveilen omavaraisuudesta... että saisi ruokaa ja lämpöä omasta maasta eikä olisi riippuvainen maailmantaloudesta tai korkotasosta. Talon ei tarvi olla iso eikä överiä, mutta sen verran laatua, ettei sademetsistä hakattua (jos uusi) tai kosteusvaurioista (joka saa aikaan konkurssin). En mielestäni toivo ihan kauheita ?:| En ole mikään hippijuppipunkkari vaan ihan tavallinen immeinen ja mies tavallisissa töissä. Jokin vain mättää tässä asenteessa, kun en osaa olla tyytyväinen. En siis tiedä voiko siihen rahattomuuteen tottua... itse olen tottunut siihen pienissä asioissa, mutta isommissa hankinnoissa en. Ja jos ihan totta sanon, niin kyllä meillä nykyään aikuiset juo vettä maidon sijasta :( Ja nyt tuli tippa linssiin. Mutta silti - me olemme ihan oikeasti keskituloisia, jos kelan määritelmillä asiaa mitataan. Tällä hetkellä toivon eniten saavani töitä, sitten meidät varmasti määritelläänkin rikkaiksi (mitä en voi kuin ihmetellä). No jaksamista kuitenkin ja pakko vielä kuitenki muistuttaa, että lapsi on vain kerran pieni ja JOS tietää, että tulotason lasku on väliaikaista, niin siitä selviää pakollisten laskujen jälkeen ihan varmasti sillä lapsen vilpittömällä rakkaudella!!!