Maikki1985

Kimallus 84

silloin kun yritystä oli 4kk takana, ajattelin etten ikinä selviäis jos vuosi pitäis yrittää. Mulla oli jo tuolloin ihan hieveä olo, vauvakuume oli niin kova kuten epätoivokin. En ikinä olisi uskonut että voin selvitä hengissä yli 2v yrittämisestä!

mutta tässä sitä ollaan! Vuoden tauko koko juttuun auttoi löytämään elämäniloa, voimaa ja jaksamista. Elämästä löytyi niin paljon muutakin kuin vauvailu.

nyt on sormet ja varpaat pystyssä että vihlonnat ovat kiinnittymiskipuja! 

Eilen oli inssipäivä. testipäivä olisi loppukuusta. Mutta. No pysytään positiivisena. Nyt olis tuplamahdollisuus plussata, kun kaksi munasolua liikkeellä. Kun nyt edes toinen tuottaisi tulosta. 

Nyt siis kp 13/26. Dpo 1

Hummingbirdy 

Löytyykös teidän klinikalta laspettomuuteen erikoistunutta psykologia?

Meille kerrottiin heti ensikäynnillä ja suositeltiin jos alkaa mennä liian raskaaksi. Mies silloin meinas että mä menisin ja hän vaikka tulee mukaan jos en muuten mene. No en mennyt mutta elämä lähti siitä suttaantumaan.

Nuo pelot ja jutut ois hyvä käsitellä ja puhua auki! Eli yhdessä psykologin kanssa juttelemaan, tai sitten erikseen mutta että molemmat saatte puhuttua asiat auki.

EI näihin hoitoihin tarvita enää stressiä siitä ettö tuleeko vielä ero ja kaikki.

ON

Kävin maanantaina ultrassa ja sieltä löytyi kaksi follia. TOinen 20mm ja toinen 16mm. Mies lääkäri oli sitä mieltä että kaksi on parempi juttu, vaikka ylensähän ne inssejä ei tee jos kaksi follia. Eilen illalla sitten sain hymynaaman testiin ja mies vei tavarat aamulla pesuun ja varas mulle inssi ajan. Ensimmäinen inssi, klo 10. Hui kun jännittää. Mieskin varmaan jännäilee nyt näistä hoitokierroista vähä enemmän ja toki toivoo että tärppäis äkkiä. Eihän se kalenterin kanssa juoksu ole kauhean kivaa,.

Tosiaan nyt on kp 12 ja clomifenit apuna ja inssi klo 10. 

Yritystä takana 2v ja 9kk. Että sieltä se 3v yritystä häämöttää kovaa vauhtia.

hummigbird

Tuo on tuttua, itsekkin välillä hermostun jostain mokasta ja luulen että kaikki menee plörinäksi. Sitten kun on tehty tunteen purkaus ja hetki viilennytty niin huomaa ettei se maailma siihen kaadu vaan tehdään eri ratkaisu. :)

Krenia

Täällä kp 18/28. Tähän keirtoon otettiin clomifenit ja inssi piti myös tehdä, mutta ovuloin sitten pääsiäisienä kp 11. Eli clomeilla mennään tää keirros loppuun ja oviskin hyödynnettiin. Ensikierrosta sitten inssiin.

Mullakaan ei ole ketään tuttua joka tässä tilanteessa. kaksi ollut mutta molemmat raskautuneet. Ja toinen näistä ei tiennyt että olemme edes lasta yrittäneet.

Enkä ole kertonut tästä kuin 2parhaalle ystävälle ja meidän moelmpien äidit tietävät. Muille ei haluttu kertoa. EHkä ihan hyvä, sillä paljon varmasti olisi kyselty asian etenemisestä näinä 2,7v aikana. Ollaan niiltä sitten säästytty.

Vauvaunelmia

pahoittelut ettei ollutkaan kiinnittymisvuotoa! Josko sekim aika teille pian tulee!

Humminbird

Meilläkin miehen simppatesti oli hyvä, eli vika ei siinä. Mutta ei häneltä mielestäni testattu vasta-aineita tms.

Mutta vikaa ei löytynyt myöskään minusta.

Mä koin tuon niin päin, että olisi ollut pahempi jos vika oliis ollut miehessä. Itse kyllä kestän itsesyytökset, mutta en halunnut että mies kokisi itsensä epäonnistuneeksi. Siksi minusta oli hienoa että miehessä kaikki kunnossa.

Nuo on asioita jotka kannattaa puolison kanssa käsitellä. Jutella siitä itsesyytöksistä jne. Saa ne pois mielestä ja ne murheet vähemmälle! Eli ehdottomasti keskustelkaa asiasta, ei jää vaivaamaan.

Itse koin ahdistavaksi sen kun vikaa ei löytynyt myöskään minusta, ei ollut mitään varmaa juttua mitä mussa pitäisi hoitaa jotta raskautuisin. Helpompi olisi ollut että olisi ollut joku selkeä vika, että saa varmat hoidot. Mutta tätäkään en enää ajattele.

Mulla tosiaan yrityksen ensimmäinen 1,5v oli jotain todella kamalaa. Olin todella masentunut joka kuukausi. Meni siihen pisteeseen että kuukaudessa olikin enää pari päivää jolloin olin hyvällä päällä. Muuten itkin ja surin kokoajan. Mun elämässä ei ollut enää mitään muuta kuin pakkomielle vauvoihin. Pahat ajatukset valtas mielen kun näin jonkun raskaana olevan.

Mikä asia muuttui?

Se että me ihan oikeasti unohdettiin tää kaikki. Koko vauva juttu. Hankin mieluisia harrastuksia. Eli iloitsin elämästä, elin niitä hyviä juttuja elämässäni ja unohdin kokonaan vauva jutut. Me ei edes peittoa heiluteltu jos ei kiinnostanut. puoli vuotta meni että aloin toipumaan ja oikeasti unohtamaan.

Eli ihan oikeasti jos alkaa mennä liian rankaksi niin suosittelen taukoa! Niin kauan että asia on ok. Että jaksaa taas. Kun menkkojen alku ei enää saa itkemään tai masentumaan.

Mulla oli myös ikäkriisiä, lähestyn kovaa vauhtia 30v, pakko saada vauva. Syytin itseäni ettei olla nuoremmalla iällä aloitettu yrittämään.

Mutta unohdin tuonkin. ELin, olin onnellinen ja olen sitä edelleen. Nautin elämästä vaikkei sitä vauvaa tulisikaan.

Jos meille joskus lapsi suopdaan, en halua muistaa yritysaikoja pelkkänä masentavana ja pelottavana aikana. Nyt kun olen kääntänyt uuden lehden elämässä, niin ennemmin sitten musitelen mitä kaikkea hauskaa tein, miten onnellinen olin, miten pääsin kohti salitreeni tavoitteita jne. En halua muistaa tuota mustana aukkona, jossa ei ollut mitään iloa.

Siksi ennenkuin asiat menee niin synkiksi kun mulla meni, niin pitäkää rauhassa tauko, irrottautukaa asiasta. Tehkää asioita jotka tekevät teidät onnelliseksi, saatte nauttia elämästä!

Kovasti jaksamisia teille!