Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Piensijoittaja kirjoitti:
Niin minäkin, mutta kyse on verojen määrästä ja siitä, mihin niitä käytetään. Minusta on kohtuutonta, että valtio voi viedä jopa puolet tuloista. Lisäksi veroeuroja käytetään moniin sellaisiin kohteisiin, mikä ei minua miellytä.
Vaan sellaista se demokratia on.
Samoissa tunnelmissa. En ole kovinkaan innostunut armeijan lentokonehankinnoista, mutta demokratiassa eletään ja jotkut minua paremmin maanpuolustusta ymmärtävät ovat ne tarpeellisiksi päätelleet.
Otan itse rokotuksen heti kun sen saan. Tuttavapiirissäni kukaan ei ole kertonut, että ei aikoisi ottaa rokotusta. Ilmeisesti rokotepelko koskee vain joitain erityisryhmiä, joiden edustajia en tunne?
Sen voi kieltää ja niin olen tehnyt. Sama kielto myös ajoneuvorekisteriin, Fonectalle ym. Loppuu lähes kaikki suoramarkkinointi ja muu asiaton häirintä.
Kun opiskelutaidot kehittyvät lisää lukiossa, voi alkaa sujua ihan hyvin. Pojilla varsinkin keskittymiskyky paranee iän myötä, kun pahin murrosikä alkaa olla takana.
Ammattikoulu on myös hyvä valinta, jos pääsee opiskelemaan itseään kiinnostavaa alaa.
Monet luostarit majoittavat matkustavaisia. Esimerkiksi Turun Birgittalaisluostarissa on myös opiskelija-asuntoja naisille.