Leila Koo

Elämäni raskaimmat vuodet. Suoritin lukion kokopäivätyön ohessa. Tentin 6. luokan ja kaksi muuta kävin iltaoppikoulussa. Ei ollut aikaa muodostaa kaverisuhteita. Opettajat oli hyviä yhtä lukuunottamatta. Saimme opettajan vaihtumaan, kun kerroimme rehtorille oppimisvaikeuksistamme.

Mielessä on vain loputon raataminen. Joskus olin niin väsynyt, että itkin bussissa kotimatkalla koulusta ilman mitään syytä.

Noin 70 ihmistä.

Mulla on vähintään samanpainoinen sukulainen, joka käy töissä. Kulkee omalla autolla ja työpaikalla joutuu käyttämään keppejä. Kotona on apuvälineitä, että pystyy saamaan kengät jalkaansa, peseytymään ym. On mukava ihminen ja hyvä työntekijä, ei kiukkuinen eikä passuuta itseään.

Ahmimishäiriönsä tiedostaa itse, mutta ei voi sille mitään. Lihavuusleikkaukseen ei halua, koska tietää sen riskit.

Psykoterapia on tehokas hoitomuoto. Tunnen monia sen avulla elämänsä kuntoon saaneita ja työelämään palanneita.

Suomessa jopa ryöstetyksi joutunut tai itse rahansa hukannut turisti saa apua: majoituksen, ruokaa ja esimerkiksi välttämättömät lääkkeet.

Miksi suomalaiset ei tunne omaa systeemiään?

Ketään ei jätetä ilman ruokaa, majapaikkaa tai lääkkeitä. Aloitaja on lintsannut yhteiskuntaopin tunneilta.