Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Sisävalot himennetään ja kone pysäytetään ilmassa siksi aikaa, kun matkustajat vaihtavat yöpuvut päälle.
Sattuipa hauskasti, kun juuri tänään sain luonnehdinnan ulkonäöstäni. Kaksi 12-15 vuotiasta poikaa istui paikallisen S-marketin aulassa ja toinen sanoi, että olen ihan Ozzy Osbournen näköinen. Piti oikein kuvahaulla katsoa ja tosiaan olen, tukkakin on samanlainen mutta vaalea.
R-collection, kirpputorit, Sievin jalkine. Neuleet teen itse.
Aivot muovautuvat läpi elämän. Niitä voi treenata ihan niin kuin lihaksiakin.
Lukeminen tekee hyvää aivoille, kaikenlainen uuden opetteleminen ja varsinkin kielten opiskelu treenaa aivoja. Matematiikka. Shakki ja muut lautapelit. Minkä tahansa instrumentin soittaminen, vakiotanssit, rytminen voimistelu jne.
Aivojumppakirjoja on paljon, löytyisikö kirjastosta vai kannattaako ostaa omaksi.
Niillä on niin hyvä hajuaisti ja kuulo, että ne pakenevat sua jo kauan ennen kuin olet kohdalla. Tälläkin kulmalla kiertää poliisin mukaan karhu säännöllisesti, mutta en ole koskan päässyt näkemään tai kuulemaan.
Yksin tien reunaa liikkuneen suden näin kaukaa vuosia sitten.
Tässä on paljon kauriita ja peuroja, joten saavat hyvin ruokaa. Eivät ole kiinnostuneita ihmisistä eivätk edes koirista.