Leila Koo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman sellaisen ihmisen, jolla on vanhin lapsi sijoitettu mutta muut saavat olla vanhempien kanssa. Syytä en tiedä. Ovat olleet siis ihan pienestä alkaen sijoitettuja. Ilmeisesti huostaanottoa ei yleensä millään syillä pureta.
Minun nuoruudenystäväni kaksi lasta sijoitettiin äidin alkoholismin takia. Sitten hän raitistui, meni naimisiin ja sai lisää lapsia. Vaikka perhe oli halukas ottamaan lapset takaisin, ei sijoitusta enää purettu koska lapset olivat täysin juurtuneet uuteen perheeseensä ja yhteys äitiin oli katkennut juomavuosien aikana. Lasten etu meni äidin tunteiden edelle.
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Yhteistytä tekevät ovat myös vaitiolovelvollisia. Seurakunnan vapaaehtoiset auttavat diakoniaa. Ei diakonilla ole mahdollisuutta esimerkiksi kuljettaa itse kaikkia ruoka-avustuksia diakonian asiakkaille.
Esimerkiksi toinen järjestö on pyytänyt erikseen luvan, saako tietoa antaa esimerkiksi vapaaehtoiselle, joka avustuksen toimittaisi perille. Tuntuupa hassulta, että diakonialla on oikeus itse päättää tiedon jakamisesta kolmannelle osapuolelle, ilman asiakkaalle kertomista.
En tiedä, miten se käytännössä menee. Parasta kysyä suoraan seurakunnasta. Diakonian asiakas on tyytymätön ja kokee yksityisyytensä tulleen loukatuksi. Sellainen ei ole diakonian tarkoitus.
Tiedän useita sijoituksia, mutta en yhtään aiheetonta. Paljon useammin pitäisi minun mielestäni sijoittaa lapsi kasvun ja kehityksen turvaavaan ympäristöön, mutta sijoitukset tulevat kunnille kalliiksi ja niitä vältetään viimeiseen asti.
Yhteistytä tekevät ovat myös vaitiolovelvollisia. Seurakunnan vapaaehtoiset auttavat diakoniaa. Ei diakonilla ole mahdollisuutta esimerkiksi kuljettaa itse kaikkia ruoka-avustuksia diakonian asiakkaille.
Ei sitä erota mistään. Iän saattaa pystyä päättelemään.