Lefemme

Mää täältä taas huutelen ja hämmennän.. :/

Mutta niin, Mimmulino tuohon sun kommenttiin. Tuolla "Löytyykö muita (30v. molemmin puolin), jotka aloittamassa yrittämistä pian?" -ketjussa on siis tilanne, että muutama pitkään tuloksetta yrittänyt nainen on perustanut ryhmän "Haikara hakoteillä". Heillä oli siellä puhetta, että tästä ketjusta pitäisi pyytää pitkään yrittäneitä mukaan niin samassa tilanteessa olevat olisivat saman "katon" alla vertaistuen lähteillä. Heitä on melko vähän, vain kourallisen verran, ja olen varma, että ottavat teidät pitkään yrittäneet ryhmään avosylin vastaan jakamaan kokemuksia. 

Sun pitää muistaa, että kuusitoista vuotiaalla on oma kasvu niin fyysisesti kuin etenkin henkisesti vielä pahasti kesken. Muun muassa sun elimistössä tapahtuvat hormonaaliset vaihtelut kohti aikuista saa todennäköisesti aikaa tarvetta hoivata. Mieti myös sen lapsen parasta. Jo pelkästään ensimmäinen vuosi maksaa helposti yli 5000euroa ja se on vasta alkua. Etkä muutenkaan varmasti ole kykenevä tarjoamaan lapselle parasta mahdollista, koska et todennäköisesti pysty itsenäisesti tekemään niin edes itseäsi kohtaan. Jäitä hattuun, poikaystävä puhuu enemmän kuin järkeä.

Illusia! Mikä tilanne? 

Illusia, mähän käyn täällä joka päivä, koska odotan NIIIN paljon, että te pitkänmatkalaiset tai muuten kovia kokeneet saatte plussia! Ja kyllä, mullakin on ikävä yhteisiä juttuja, joten toivon että viiva oikeasti olisi totta! Jännittää huomisaamu sun puolesta!

(.) Ja mitäs tänne, <- nuin iso maha mulla ei vielä ole, mutta turvonnut kyllä jo. Oireita vain järkyttävän kipeät rinnat, ajoittainen paha uupumus ja pahoinvointi/huimaus, jos en syö tarpeeksi usein. Eli aika vähillä vielä mennään ja toivon, että enempää ei edes tulisi, toiveajattelua. Seitsemännen vikkon alussa ollaan ja masuasukki on ison pippurin kokoinen. Sillä on jo korvat, mutta suun kohdalla ja silmät, mutta pään sivuilla. Toivon todella, että vaihtavat paikkaan oikeille kohdille ennen syntymää. Kaikki on hyvin, ensimmäinen neuvola takana ja kahden viikon päästä ultra missä nähdään, että onko siellä oikeasti joku ja vieläpä oikeassa paikassa. Siihen asti kaiken maailman tuulimunat, kohdunulkoiset ja keskenmenot pelottaa hirmuisesti eli yritän olla vain ajattelematta. 

Ikävä.

Lefemme

Tyttö ja Varis. Mulle tuli kädet täristen kiire korjata erhe, ettet vaan luule, että joku oikeasti pahalla alapeukuttaa. Puolipaniikissa kuvainnollisesti päätä seinään takoen. <3

T&V, Megan ja Asistente. Mulla ei ole sanoja. Olen elänyt teidän kaikkien tilanteet yleensä taustalla lukien ja välillä niiskuttaen, mutta silloin tällöin kommentoiden. Osaan kuvitella miltä tuntuu, mutta vain pienen osan, sen osan, johon kuuluu pitkän yrityksen mukanaan tuomat negatiiviset tunteet. En tiedä onko siitä apua, mutta toivon teille kaikille koko sydämestä onnea ja ennen kaikkea voimia jatkaa vaikeassa tilanteessa, ehkä elämän vaikeimmassa. Edelleen päivittäin käyn katsomassa onko joku kirjoittanut jotain, koska olette ajatuksissa. Hölmöjä kliseitä, mutta enemmän kuin totta. Nytkin niiskututtaa. Lapsen saaminen on varmasti yksi maailman epäreiluimpia asioita. Miksi toiset saa monen monta lasta putkeen ilman mitään vaikeuksia, jotkut vahingossa, toiset keskelle kaaosta, kun taas pariskunta, jolla olisi kaikki valmiudet tarjota pienelle täydellinen rakastava koti, jäävät ilman? Kaiken maailman käyttäjistä en edes mainitse. Kysymyksiä, jotka eivät koskaan saa vastauksia, mutta silti ne pyörivät mielessä eivätkä jätä rauhaan.. edelleenkään.

Onnea myös plussanneille!

(.) Seitsemäs viikko alussa. Kaikki hyvin. Ensimmäinen neuvola jo takana ja kahden viikon päästä ultra missä selviää, että salamatkustaja oikeasti edes on ja vieläpä oikeassa paikassa. Jännittää ja toisaalta pelottaa paljon, yritän olla vaan huolestuttamatta itseäni ja olla ajattelematta pahinta. Asukin pitäisi olla nyt ison pippurin kokoinen ja sen korvat on suun kohdalla ja silmät pään sivuilla. Toivon todella, että siirtyvät oikeille paikoilleen ennen syntymää.