Lamisa

Onko niitä ihmisiä paljon, joihin on mennyt välit, ja miten läheisiä/pitkäaikaisia ihmissuhteita ne on olleet?

Se, ettei lapsi osaa jotain yksittäistä ikätasolleen itsestäänselvyytenä kuuluvaa yksittäistä asiaa, ei välttämättä kerro vanhempien välinpitämättömyydestä tai puutteista lapsen oppimiskyvyssä yleisesti; minä olin 11, kun opin kellon, ja olin muuten ihan hyvä koulussa, kirjat olivat silloinkin lähellä sydäntäni ja kotona keskusteltiin meidän lasten kanssa.

Eskarissa opetettiin tasan ja puoli ajat, mutta kun koulussa oli aika oppia kello kokonaan, opettaja ilmoitti, että nyt ei ehdi käydä näitä läpi koulussa, opetelkaa ne kotona. No, itsenäinen opiskeluhan vaatii aika paljon pikkukoululaiselta, ja meistä kaikille toiset asiat on helpompia kuin toiset. Kellon osaamattomuus, samalla kun tiedosti kaikkien luokkatovereiden osaavan ne, valvotti yöllä, mutta en minä oikeastaan käytännössä kelloa tarvinnut lapsen arjessani: vanhemmat herättivät kouluun, eikä muistakaan aikatauluista huolehtimista sälytetty perheen kuopuksen harteille. Niinpä vanhemmiltanikin meni kokonaan ohi se, etten osannut kelloa. Ei kellään ollut lähtökohtaisesti mitään syytä olettaa, etten sitä osaisi, kun muuten osasin asioita ja koulunkäynti oli ihan mielekästä.

Se, että kovinkaan monella viikonpäivät olisi hukassa, kuulostaa "nuoriso on pilalla" -urbaanilegendalta.

Monen vuoden ajanko lapset raahavat kaikki kirjat ja jumppakassin joka päivä kouluun, kun eivät tiedä, minä päivinä tarvitaan mitäkin kirjoja, ja minä päivinä liikuntakamoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän se johtaa. Jos mies tekee jotain niin sekin on automaattisesti väärin. Arvatkaa mikä on miehen seuraava ajatus?

Miksi edes yrittää koska väärin se kuitenkin naisen mielestä on tehty.

Tuo on niin totta, teet tai et tee niin aina tulee haukut. Miten voi muka imuroida väärin? Pölyt ja roskat lähti mutta jotenkin oli väärin imuroitu. En ymmärrä? Ajatella että poikamiehenä osasin mopatakkin. Kyllä se on parempi jättää siivous miss kaikkitietävän tehtäväksi.

Niin tai näin, aloittajan miehen puhetyyli ei ole normaalia, eikä millään tapaa hyväksyttävää. 

Olen entinen ateisti, joka on sittemmin löytänyt rauhan uskosta ja rukouksesta.

Meidän perhe ei kuulunut kirkkoon, eikä mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Päiväkodissa ja koulussa tietysti uskonto näkyi jollain tavalla. Kun ala-asteella kerran kuussa vieraili pappi tai pastori, minulle tuli tunne, että heillä - näillä uskonnollisilla ihmisillä - oli jotain, mitä meillä muilla ei, mutta murrosiän alussa aloin kokea minäkin jonkin sorttista kapinahenkeä.

Uskonasioita en sitten miettinyt ennen kuin yläasteen jälkimmäisellä puolikkaalla. Aloin miettiä, voisiko Luoja, jonka olemassaolon olin niin itsepäisesti kiistänyt, sittenkin olla todellinen. Olisiko maailma syntynyt itsekseen, sattumalta? Eikö elämällä ollut mitään tarkoitusta? Aloin kokea vahvemmin, että se pinnallinen ja oman edun tavoitteluun perustuva arvomaailmaa, jota olin nähnyt ja kuullut, oli jotenkin viallista ja toimimatonta. Näin, että uskonto oli jotain parempaa kuin se.

Näiden aatosten kanssa sitten kamppailin, kunnes toisen asteen opinnot alkaessani olin jo siinä pisteessä, että saatoin todeta, ettei ole muuta palvomisen arvoista kuin Jumala, joka on lähettänyt profeetat meitä opettamaan. He eivät keksineet asioita, vaan välittivät Luojansa viestiä. Evankeliumin kanssa tullut Jeesus (rauha hänelle) oli heistä toisiksi viimeinen ja hänen jälkeensä tuli vielä yksi jatkamaan samaa tehtävää. Joku aivan erityinen, joka teki lopun kansansa pitkäaikaisesta perinteestä haudata tyttövauvat elävältä ja määräsi naisille äänioikeuden noin 1500 vuotta ennen kuin Sveitsi, joka vapautti orjia ja ilmoitti köyhien auttamisen olevan yksi ihmiselämän tärkeimmistä velvollisuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5 km pilkkopimeässä tai hämärässä aamuisin on jo sitä paitsi aika vaarallista. Saatikka siinä kohtaa, kun kelit huononee. 

Missä pilkkopimeässä? Nytkö se ap asuu lapsineen jo katuvalojen ulottumattomissa? Eiköhän suurin osa koululaisista kulje jalan kouluun hämärässä aamuisin. Talvellakin. Mikä siitä nyt yhtäkkiä tekee niin kauhean vaarallista?

Katuvalojen? Eivät kaikki kuitenkin kaupungin keskustassa asu, että siellä katuvaloja olisi, olettaisin, ettei aloittajakaan.