Lamisa

Kävin alakoulun ajan puheopetuksessa ja jotain edistystä sinä aikana tapahtui, mutta r-kirjainta en oppinut ennen kuin olin 21 tai 22. Edelleen se vaatii enemmän panostamista kuin muut kirjaimet - läheisten seurassa en vaivaudu panostamaan. Eli on mahdollista, että se tulee paljon myöhemmin, vaikka lapsuudessa ja teini-iässä ei vielä tulisikaan. Parikymppisenä jonkun verran itsekseni toistelin itsekseni sanoja, joissa oli "dr", kuten "drontti", tai pelkkää "r":ääkin, "froidilainen terapia"... Mitään yksittäistä "heureka" hetkeä siinä ei ollut, jossain kohtaa vain huomasin, että nyt alkaa päristä (ilman ES:ää). 

Vierailija kirjoitti:

Tietysti teini-iässä tulee se vastaan laittaminen

Tuo on kyllä varsin ikävä ajattelutapa aikuiselta. 

(Edit. Siis että "tietysti" tai että ikä olisi se syy.)

Vierailija kirjoitti:

Lasten kasvattaminen on myös muita hyödyttävää työtä.

Siis miten? Tietysti sitten, jos niitä lapsia on jo hankkinut, jottei lapsi hunningolle mene, mutta tarkoitatko, että lasten hankkiminen hyödyttää jotakuta? 

Otsikko ei nyt ihan kuvasta aloitusviestin sisältöä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmalle helpoin tapa mennä sieltä mistä aita on matalin, eikä selvittää asioita ja ongelmia puhumalla.

Tuo toimii vielä 12v. mutta mitä teette kun lapsi on 16-18v?

Laitatte lapsen kadulle tai laitokseen, toisten kasvatettavaksi, niinkö? Ja lapsi omien ongelmien kanssa yksin.

Joskus ainut mikä pysäyttää lapsen on laitos. Siellä vasta henkilökunta pääsee puheyhteyteen. Olisi kiva nähdä miten sinä ja muut vuoden vanhemmat puhuvat hormoonimyrskyssä kotiaan rikkovalle lapselle, tai rakastaa ehjäksi lapsen josta on vain jäljellä avoin ikkuna ja puhelin johon ei saada yhteyttä.

Mikäli lasta on kasvatettu rauhallisesti keskustellen ja rakastaen pienestä pitäen hormonimyrskyissäkään ei kotia säretä ja keskusteluyhteys nuoreen säilyy koko ajan. Mitään laitoksia ei tarvita.

Meinasin kirjoittaa samaa. Meillä on murrosikä käyty lävitse jo useamman lapsen toimesta. Ei poistettu ovia, eikä huudettu ja reuhattu. Ihan keskustelemalla saatiin asiat hoidettua. Mikä takasi sen, että keskusteluyhteys pysyi myös hankalimpina vuosinakin, jolloin nuori hormoonimyrskyissään tarvitsi apua selvitäkseen aikuisuuteen.

Aika äärikeino olisi ollut oven poistaminen ruutuajan takia. Mitä siinä vaiheessa, kun tulee oikeita ongelmia. Puratteko koko huoneen vai heitätte nuoren ulos.

Tässä on kaksi viimeisinta kommentoijaa harvinaisen täyspäisiä kasvattajia yleensä palstalaisiin verrattuna, toivottavasti teillä on paljon lapsia.

Veikkaan että nämä täydellisen kiltit ja tottelevaiset lapset ovat niitä jotka kirjoittelevat tänne ja ylilaudelle anonyymeinä niitä masennus ja itsariviestejä. Ei ole normaalia, että lapsi ei koskaan osoita mieltään. 

Juuri näin. Olen ollut yli 40v lasten ja nuorten kanssa tekemisessä ja lapsi ei voi hyvin, eikä ole terve, jos ei uhmaa ja kokeile rajojaan äärimäisyyksiin asti. Ja juuri sitä kautta opitaan ihmisyyttä ja empatiakykyä.

Nämä kiltit ja tottelevaiset lapset on joko alistettu tai traumat levähtävät myöhemmällä iällä käsiin mielenterveysongelmana, kiusaamisena tai väkivaltana.

Sama myös eläimillä, oli kysymyksessä lemmikit tai luonnoneläimet.

Uhmaaminen, mielensä osoittaminen, sääntöjen rikkominenkin jossain rajoissa ovat eri asioita kuin väkivalta ja turvattomuus. En näe mitään perustetta väitteelle, että ne opettaisivat empatiakykyä. Tavaroiden paiskomisesta on yllättävän pieni matka ihmisten paiskomiseen.