Koo

Vierailija kirjoitti:

Vielä 60-70-luvulla oli häpeällistä synnyttää au-lapsia. Mieluummin mentiin pakkonaimisiin kuin jäätiin lapsen kanssa kahden. Kuka tahansa muukin mies kelpasi, kunhan vaan naimisiin pääsi. Isoäidillä hoidatettiin lapsi, jotta itse pääsi töihin. Jos lapsia oli useampia, huolehtivat toinen toisistaan. Avainkaulalapsia oli paljon. Ilmapiiri muuttui 80-luvulle tultaessa. 

70-luvulla oli päiväkoteja ja monissa isoissa yrityksissä oli omat päiväkodit työntekijöiden lapsille. Jos perhe halusi isoäidin hoitajaksi niin se oli heidän ratkaisunsa. Oma lapseni oli päiväkodissa, joka silloin oli nimeltään lastentarha. Avainkaulalapsia taisi olla 60-luvulla.T

Vierailija kirjoitti:

Samalla voisi olla yhteinen vessa lasiovilla naapureiden kanssa. Säästäisi vielä enemmän tilaa.

60-luvulla asuin Helsingissä kerrostalossa, jossa oli vessa yhteinen naapurin kanssa. Molemmin puolin pyttyä oli ovet asuntoihin. Kertaakaan ei sattunut, että naapuri olisi pyrkinyt asioimaan samaan aikaan. Siivouksestakaan ei tullut riitaa, kun naapuri piti siivoamisesta huolen. Itse olin laiskempi.

Vierailija kirjoitti:

Missä teille nuoremmille on taattu yhtään päivää elämää, tai edes tämän päivän loppuun!? Ei missään, ei kenellekkään. Sen kun muistaa, elää tämän hetken ja antaa toisten elää omaa elämäänsä, jokaisen ainoaa.

Uskoisin että ap tarkoitti ihan viisasta varautumista tulevaan. Muistisairaus kun iskee, ei enää ole oikeustoimikelpoinen ja voi joutua vaikka kenen vedättämäksi. Kannattaa hoitaa asia kuntoon, kun järki vielä pelaa. Oman edun vuoksi on hyvä miettiä,  kuka hoitaa asiat, kun itse ei siihen syystä tai toisesta kykene. Sellainen tilanne voi nuorenkin ihmisen eteen yllättäen vaikka tapaturman seurauksena. 

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Kuulostaa vanhempiltani. Ovat yli 70-vuotiaita.

Huoh! Anoppi täyttää sata, asuu omassa kodissaan ja muisti on parempi kuin itselläni. Kotihoito käy kerran päivässä ja sillä mummeli selviää.  Vanhin poikansa on 76 eikä ikinä päältäpäin uskoisi. Joillakin on hyvät geenit. Nykyiset kasikymppiset ovat niinkuin entiset viisikymppiset. 

EiUppoo kirjoitti:

Nahkiaista. Jauhoin sitä ensimmäistä (ja viimeistä) suupalaa varmaan puoli tuntia, ennen kuin sain alas...

Äitini ja puolisoni herkku. Yritin kerran syödä, kun en halunnut olla ennakkoluuloinen ja jäädä heidän mukaansa vaille tosi hyvää ruokaa. Oksennus tuli. Saavat herkutella keskenään, eikä tarvitse minulle edes mainita asiaa.