KirkkoSisko

nimitä itseäsi luuseriksi!



Kuulen viestissäsi kritiikkiä siitä, että ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä vain sosiaalisen verkostohyödyn tai jonkin "on tehtävä vaikutus heihin" -teesin takia!

Varmasti bisneselämä tähän suuntaan kiskookin.



Mutta sinä vaikutat siltä, että kaipaat ihmisiltä saada olla oma itsesi: vaikka sitten nuhjuverkkareinen väsyli. Et halua teennäistä smalltalkia jossa on etukäteen määritelty mitä saa suustaan päästää.



Aito vuorovaikutus ei ole sellaista. Älä mene tuohon mukaan. Siis konkreettisesti voit toki mennä kylään, mutta älä suostu väärentämään itsestäsi jotain tekominää, jolla operoidaan.

Pyri enimmäkseen lisäämään niiden ihmisten kanssakäymistä, jotka eivät syö energiaasi vaan lisäävät sitä.



Vaikka kysymyksesi ei ollut ns perinteisen hengellinen, heti tuli mieleen, että Jeesus tuollaisilla teennäisillä pakkosivistysillallisilla varmaan kyllä jättäisi sen etukäteen opetellun replikoinnin pois ja kysyisi ihan aidosti: miten jakselet?



terv diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Minua kiehtoo löytää uusia näkökulmia, ja osittain siksi teen työtänikin. Tosin yksin en voi koskaan keksiä mitään ratkaisua, se on aina yhteistyötä sen ihmisen kanssa, joka puheilleni tulee. Ketään en voi auttaa "kaatamalla" apu häneen, vaan yhteisen keskustelun oivalluksina ja näkökulmina.



Raadollista tietenkin on, että omassa elämässä tukkoontuu paljon helpommin. Näkee vain mustavalkoisempia vaihtoehtoja ja synkistyy helpommin ratkaisuvaihtoehtojen kavetessa.



terv diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat.

Mä ajattelen, että elämä on Jumalan lahja ja ihmisen kuuluu elää, sen mittainen elämä mitä kellekin nyt sitten koituu. Elämä ei saa olla pelkkää välivaihetta kuolemaa odotellessa.

Ja sit mä en usko, että taivas on varsinaisesti "paikka". Vaan, että kun me jokainen tiedetään, millaista räpellystä ja pahaa ja kurjaaKIN tähän elämään liittyy, niin täytyy olla myös jotain oikeassti hyvää. Se oikea hyvä ei mahdollistu tässä nyt. Mutta mitä se taivas sitten on, ei ole ihmisen tiedettävissä eikä määriteltävissä eikä johtopääteltävissä. Ihmisen ajatus ei koskaan riitä siihen, vaan me voimme vain uskoa, emme tiedon tasolla tietää, koska kysymys ei ole tietovarantoinen vaan suunta, johon sydämemme ja toivomme suuntaamme. Kristillinen kirkko opettaa luottamusta Jumalaan. Luottamusta siihen, että hyvällä, rakkaudella ja armolla on se viimeinen sana, eikä pahalla ja tuholla.



Mitäs ajatuksia tämä pohdinnanitu herätti?



diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Ihmisen pään koko suhteessa fysiologiseen ruumiiseen menee kyllä minun osaamisalueen ulkopuolelle, mutta kun viittasit Vanhan testamentin tekstiin, mulle tuli se käsitys, että uskot jotenkin Jumalan suutuksissaan antaneen ihmisille ison pään, jotta synnytys olisi vaikeaa-- tätäkö tarkoitit? Murehditko siis niitä, jotka menehtyvät synnytyksessä? Ja ajattelet että se on Jumalan kosto? Ymmärsinkö yhtään mitä ajat takaa



Minä en pysty uskomaan mitään tuon kaltaista. En usko rankaisevaan Jumalaan joka järjestää ikävyyksiä vihapäissään ihmisten tielle. Ihmisen fysiologia on upea taideteos, ihmisruumis on niin tarkoituksenmukainen ja kaunis! Kärsimyksen problematiikan keskellä joudumme elämään. Miksi joku menehtyy jo syntymän hetkellä? Mutta kristinusko ei lähde siitä, että se on jokin Jumalan rangaistus tai kosto. Niin vain käy, me emme voi välttää ja paeta surua ja murhetta. Mutta elämän tarkoitus on siltikin suurempi kuin yksittäisen ihmisen elämän kesto.



Olen kokenut itsekin keskenmenoja, ja surrut sitä, että alkio on alkanut kehittyä ja sitten jotain onkin mennyt vikaan. Mutta minun suruanikaan Jumala ei sulje silmiensä alta pois. Sekin on asia, jossa voidaan luottaa elämän lahjaan, niilläkin hetkillä kun se riistetään.



Kaikkea hyvää kaikille

Olen surullinen, jos se sinusta tuntuu siltä. IHAN KUKA TAHANSA voi joutua ihan mihin tahansa tilanteeseen vaikka vielä hetki aikaisemmin olisi ollut mikä noususuhdanne takana.

Kärsivää ihmistä ei saa syyllistää!

Voinet googletella kuitenkin oman seurakuntasi diakoniatyötä, jos vaikka meilitse lähestyisit ensin omaa diakoniatyöntekijääsi! Meillekin tulee meileillä paljon alkuyhteydenottoja. Sitten sovitaan myöhemmin tapaaminen jos siltä tuntuu. Meileillä ei kenenkään elämää tietenkään voida auttaa, mutta se on helpompi ensikynnys joillekin.

Toivon, että saat apua.

Ja toivon sydämestäni, ettei kukaan sinua vähävaraisuudestasi ja elämän kompastuskivistä ainakaan kiusaa.



Lämpimin terveisin Kirkkosisko