KirkkoSisko

Hei, olet saanut jo paljon hyviä vastauksia.

Hyvä puoli tässä tilanteesssasi onkin juuri se, että voit tutustua itseesi, omiin miellyttämispyrkimyksiisi ja tarpeisiisi aivan ajan kanssa. Kertomuksesi sävystä minulle tulee mieleen, että ammattilaisen kanssa keskustelu voisi ohjata toiveikkaimmille urille kuin vain itsekseen asian märehtiminen. Psykiatri on lääkäri, mutta keskusteluapua voi saada esim. terveyskeskuksen psykiatriselta sairaanhoitajalta.

Myös seurakuntien diakoniatyöntekijältä voi varata ajan luottamukselliseen keskusteluun oman elämän tavoitteista.

Tutustu itseesi vähitellen, kokeillen, tunnustellen. Kokeile yhtä asiaa, vaikka nyt taidenäyttelyä tai elokuvaa tai kävelyä rannalla. Mitä tuntemuksia se herättää? piditkö siitä vai et? Näin, aivan konkreettisin askelein saat itseäsi enemmän tutuksi. Myös kaikki se, mikä johti elämäsi kadottamiseen on arvokasta tietoa, koska jokin syy sille oli.

Löytörikasta tutkimusmatkaa!

Hei, epätoivo ja uupumus tihkuu kirjoituksestasi.

En tunne yksityissektorin henkilöstöasioita riittävän hyvin, mutta rohkaisen sinua ottamaan asia puheeksi työterveyshuollossa, henkilöstöpäällikön tai vastaavan kanssa. Työssä jaksaminen on otettava vakavasti ja kohtuuttomuuksiin on puututtava. Kuka tahansa jaksaa poikkeusoloja päivän pari, mutta jos poikkeuksesta tuleekin vallitseva olotila, voimat loppuvat. Jo pelkästään hoidettavien lastenkin takia, mutta ilman muuta myös oman elämäsi takia pyri ottamaan asiat puheeksi oikealla foorumilla. Ei vain 'valitusta' vaan vaadi, että asia otetaan tosissaan ja puututaan siihen oikeilla toimenpiteillä.

Hieno kysymys, ap!

Minä en itse ajattele, että empaattisuutta varsinaisesti 'kasvatetaan' vaan että se on heijastumaa siitä, miten lapsi itse on kokenut roolinsa vuorovaikutustilanteissa. Kasvatuksella voidaan vaikuttaa käyttäytymiseen, toimintaan, valintoihin. Mutta empaattisuus on käyttäytymistä syvempi asia. Se on ikään kuin näkökulma, josta käsin maailman ja toiset ihmiset näkee. Jos on kokenut vain poispäin käännettyä katsetta, nolaamista tms, ei terve empatia voi kehittyäkään.

Sen sijaan tuossa sohvaesimerkissä ei minusta ole viime kädessä kyse empatiasta, vaan normaalista valtakamppailusta sisarusten kesken.  Empatia mitataan ihan toisenlaisissa tilanneyhteyksissä.  Käyttäytymiseen voit tietenkin vaikuttaa, kuten olemalla sallimatta fyysistä tönimistä

Mitä mieltä näistä aatoksistani?

Hei.

Kukin seurakunta määrittelee tarkemmin, millä lailla taloudellista apua voi saada, mutta pääsääntöisesti seurakunnan diakoniatoimisto antaa taloudellista apua maksusitoumuksena ruokakauppaan väliaikaisessa kriisissä. Talousselvitys tulee antaa. Jos on kyse isommasta ongelmasta, asian selvittelyyn menee aikaa ja tarvittaessa (asiakkaan suostumuksella) ollaan yhteydessä esimerkiksi sosiaalitoimistoon.

Sinun kannattaa mennä päivystykseen tai varata aika (riippuu seurakunnasta) sen alueen diakoniatoimistoon jonka alueella asut. Kirkkoon kuulumista ei kysellä. Diakoniatyöntekijä selvittelee kanssasi tilanteesi ja onko mahdollista avustaa.

Diakoniatyö voi tarjota vain lyhytaikaista kriisiapua. Varsinaiset tulonlähteet tulee anoa tarkoituksenmukaisesta paikasta (kuten toimeentulotuki)

Toivottavasti asiasi selviää

Toivoo Kirkkosisko, diakoniatyöntekijä

Tässä on mielestäni naseva, lyhyt artikkeli aiheesta

http://www.kotimaa24.fi/blogit/go-for-it-maekinen

sitaatti:

"Raamatusta on turha hakea yhtenäistä avioliittoteologiaa. Esimerkiksi Vanha testamentti näyttää hyväksyvän moniavioisuuden sumeilematta. Me emme voi perustaa yhteiskuntaetiikkaa 2000 vuotta vanhalle patriarkaaliselle yhteiskuntamallille. Emmehän me rakenna lääketiedettäkään tuhansia vuosia vanhoille uskomuksille!

Minun mielestäni opillisuuteen keskittyvän kristillisyyden aika alkaa kirkossa olla ohi. Oppi ei ketään pelasta, sen sijaan toivoon sidottu usko vie perille. Paavali puhuu vihkikaavan tekstissä, että elämä rakentuu uskon, toivon ja rakkauden päälle. Hän painotti, että suurin niistä on rakkaus!"  (Mikko Salmi)