KirkkoSisko

Hei ap.

Onpa ikävä kuulla, että elämänhalusi on nyt kolhuilla. Itsemurha-ajatuksiin pitää hakea apua. Kannustan sinua varaamaan ajan lääkärille heti. Tarvitset tukea, jotta jaksat löytää uudelleen elämänilon ja motivaation. Mitään hävettävää sinulla ei ole. Olet ollut epätoivoinen ja koettanut ratkaista ongelmaa. Ongelmiin on kuitenkin aina olemassa myönteisiäkin ratkaisumalleja.

Toivottavasti sinulla on läheisiä, jotka jaksavat kannustaa sinua avun hakemisessa ja siihen sitoutumisessa. Älä luovuta. Jaksa vielä.

Hei.

Koet, että olet pitänyt rajojasi ihan asiallisesti, mutta toinen ei ymmärrä eikä kunnioita niitä. Ein sanominen ja kieltäytyminen ovat vaikeita asioita. Osittain juuri siksi, että sitten on kestettävä toisen osapuolen reaktio ja epäreilutkin vastakommentit tai ruinaamiset. On kuitenkin tärkeä siitä huolimatta pitää rajansa. Jos jatkuvasti tekee yli sen, mitä kokee sillä hetkellä voivansa, siitä yleensä seuraa vain huonoja juttuja.
Sinun kannattaa muistaa, että kukin on vastuussa omista tunteistaan. Se, että kieltäytymisesi aiheutti toisessa pettymystä, ei tarkoita, että teit väärin. Joskus oikeistakin valinnoista seuraa muiden kannalta pettymystä. Hyvää reissua sinulle ja tuttavasi varmaan saa tilattua kakut konditoriasta.

Vauvavaihe haastaa usein parisuhteen äärirajoille, koska myös äiti/isä on usein vauvavaiheessa tarvitsevimmillaan, vauvan ohella. Vauva muuttaa parisuhteen dynamiikkaa, ja usein siitä, kuka täyttää tiskikoneen/vaihtaa vaipan/käy kaupassa jne tuleekin rakkauden mittari vaikka se vielä aiemmin oli vain tiskikone.  Suosittelisin kyllä kovasti ensinnäkin jaksamista mutta sitten parisuhteen huoltoa parisuhdekurssilla tai neuvonnassa. Kannattaa kysyä itseltään tosi rehellisesti, mitä muutoksia parisuhde tarvitsisi, jotta se voisi paremmin, ja että mitä ITSE on valmis muuttamaan OMASSA käytökessään jotta tämä hyvä muutos alkaisi. Konkreettisesti!
Vain väkivalta, rikollisuus tai voimakas päihteidenkäyttö ovat syitä erota nopeasti. Useimmat vuorovaikutusongelmat eivät vaadi välitöntä eroa ja ero ei niitä myöskään muuta, vaan ne tuppaavat siirtymään seuraavaan parisuhteeseen.

Viisautta ja tunneälyä teille kovasti toivotan

Hei ap

Ikävä kuulla, että jouduit eron myötä myös luopumaan monista sinulle merkittävistä ihmisistä. Ero on tietynlainen hylkäämiskokemus, vaikka olisikin itse vaikuttanut eroon. Juuri silloin moni joutuu kokemaan valitettavasti vielä lisää hylkäämiskokemuksia.   Kuitenkin monen kohdalla ei välttämättä ole kysymys siitä, että he tahtoisivat hyljätä sinut oikeasti. Vaan eron tullessa voi olla hämmentynyt eikä oikein tiedä, miten pitäisi toimia. Joku saattaa kokea, että hän ei saa olla 'kummankaan puolella' vaikka niin ei kuuluisi tietenkään ajatella.  
Jotkut harvat ystävyyssuhteet kestävät koko elämän. Osalla tuntuu olevan jonkunlainen määräaika.  Toivotan sinulle iloa ja voimaa niistä ihmisistä, joita sinulla vielä on. Ja ehkäpä voisit joskus ottaa yhteyttä myös menettämiisi ihmisiin ja kysellä kuulumisia. Jos siitä jotain tapaamista/keskustelua syntyy, voisit sanoa, että olisit tarvinnut heiltä aktiivisempaa ystävyyden ylläpitoa sillä hetkellä kun omat voimasi menivät kriisistä selviämiseen.

Valoisaa syksyä sinulle ja muillekin

Hei ap.

Olet saanut hyviä vastauksia. Kerrot lapsuudenkodin ilmapiirin olevan vähättelevä ja alentava. Tietenkin ihmiseen vaikuttaa se, miten häntä kohdellaan. Onneksi toivoa on siinä, että ihminen voi myös saada uudenlaisia, emotionaalisesti korjaavia kokemuksia. Mitä varhaisemmassa vuorovaikutuksessa on ollut pahoja häiriöitä, sitä enemmän nämä vaikuttavat koko ihmiseen. Usein tarvitaan terapiaa, jossa jäsennetään tapahtuneet asiat, annetaan ihmisen oivaltaa ja esimerkiksi käydä vihaa turvallisesti läpi, mutta myös tuetaan ihmistä hänen omien voimavarojensa löytymisessä. Se, että lapsuus on ollut huono ja ei-rakastava, ei tarkoita automaattisesti että koko loppuelämä on kärsimystä.
Sinä voit aloittaa itsesi rakastamisen esimerkiksi juuri siinä, että haet apua itsellesi.
Käytännön arjessa itseesi tutustuminen ja KIITTÄMINEN auttavat. Voit sanoa päivittäin itsellesi sitä kiitosta ja hyväksyntää, jota olet jäänyt vaille. Esimerkiksi: Kylläpä jaksoin olla reipas ja tehdä perheelle ruokaa.  Huomaan, että olen ollut luotettava ystävä muille.  Jaksoin tänään pysyä rauhallisena vaikka uhmaikäinen temppuilee. Pidän kiinni hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta...jne
Kiitä elämässä muustakin hyvästä, vaikkapa kiitollisuuspäiväkirjaa. Vaikka se ei tuntuisi aluksi yhtään miltään, jos sinnikkäästi joka päivä löydät kiitollisuuden aiheen, se nostaa sinua pois 'uhrin roolista' ja avaa sinua kohti omia luovia voimavarojasi. Kiitollisuus on vastalääkettä katkeruuteen ja siihen, että asiat vain tapahtuvat enkä minä voi mitään millekään.

Mitä tuumaat tästä?