Käyttäjä5697
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sen verran vanhanaikainen, että arvostaisin elettä. Perinteet kunniaan.
Tää "perinnehän" on tullut Suomeen joskus 1980-luvun puolivälissä Hollywood-elokuvista.
Mistä sinä tollo tuollaisen "faktan" tähän keksit? Vuonna -79 poikaystäväni kävi pyytämässä isältäni kättäni (toki tiedettiin, että hänellä ei ollut mitään asiaa vastaan) ja samana vuonna mentiin naimisiin. Meidän suvussa on erittäin itsenäisiä ja vahvoja naisia eikä kukaan olisi ajatellut, että "siirryn isäni omistuksesta mieheni omistukseen" (olin tietysti silloin jo muuttanut pois kotoa ja asuin omillani), mutta se oli minusta silti kaunis ja romanttinen perinteinen tapa.
En ole pitänyt Italiassa syömistäni pizzoista. Yllättäen olen elämäni parhaat pizzat saanut lahden toisella puolella Albaniassa. Kaikki muu siellä on pielessä, mutta pizzat mielettömän hyviä- ja edullisia.
Tarquin Hallin kirjoittamat Vish Puri- dekkarit. Kuvitteellinen etsivä ratkaisee ongelmia (muistaakseni) Mumbaissa. Nämä ovat kepeää luettavaa ja näitä onkin verrattu Naisten etsivätoimisto- sarjaan. Minua näissä kiehtoi erityisesti Intian elämän ja tapojen kuvaus.
Meillä syötiin 60-70- luvulla
tillilihaa (yök, limaisia, sitkeitä lihanpaloja), siskonmakkarakeittoa, itämaista pataa (porsaankyljyksiä ja riisiä), makkarakuppeja (täytteenä herneitä), osso buccoa, merimiespihvejä (pataruoka), silakkapihvejä, kaalikääryleitä, lihapiirakkaa (itse tehtyä uunipellillä, laitettiin lautaselle lihaliemeen)
jälkiruokaa oli joka päivä, yleensä kiisseleitä, muun muassa kuutamokiisseliä (maitokiisseli, jossa oli hillosilmiä).
Toiselle tollolle: se, että pitää perinteistä, olivatpa ne kuinka irrationaalisia tahansa, ei tarkoita sitä, että ihminen automaattisesti olisi heikko ja epäitsenäinen. Etpä ole kovinkaan kummoinen ihmisluonteen tuntija.
-sama