Käyttäjä41133

Eienääsyömishäiriöinen kirjoitti:

Oletko jo kokeillut ajatusta, että kun syömishäiriömieli höpöttää "syö vähemmän yms", sanot sille "hiljaa, minä itse määrään täällä, en halua kuunnella sinua".

Minua auttoi bulimiasta toipumisessa kun tajusin (terapian myötä), että syömishäiriö huutelee kaikenlaista, mutta minä olen kuitenkin tallella ja voin päättää kuuntelenko ja tottelenko sairauden ajatuksia vai en. Muistan kun ensimmäiset kerrat olinkin oksentamatta, koska tajusin, että minä voin valita olla tekemättä niin.

Tätä olen itsekkin käyttänyt ja kyllä se usein auttaakin, ei tosin aina.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olet proana-ilmiöstä? Olen teinistä lähtien flirtaillut anoreksian kanssa, koska ihailen todella laihoja naisia ja teininä olinkin todella monella proanaforumilla. En kuitenkaan koskaan saanut syömishäiriötä, josta kiitän olematonta itsekuriani ja sitä, että olen todella kiinnostunut terveydestä. Jos näen tosi laihoja naisia tai jos painoni vahingossa putoaa pari kiloa, innostun laihduttamisesta ja joudun tietoisesti kääntämään huomioni pois painoasioista.

Kamala ilmiö. Proana on se syy, miksi anorektikoitapidetn pinnallisina huomionhakijoina.Syömishäiriötä ei haluta, sitä ei saada. Se on hengenvaarallinen sairaus!

ap

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että voisit olla tarjoilijana ravintolassa? Olen itse ollut kerran ravintolassa, jossa tarjoilijalla oli täysin selvä anoreksia, koska hän oli kuin keskitysleiriltä vapautunut. Hän vaikutti todella ihanalta ihmiseltä ja oli kauhea nähdä miten sairas hän oli. Miltä tuntuu olla ihmisten keskellä ja nähdä heidän syövän tavallista ruokaa ilman, että he näyttävät huolehtivan kaloreista pätkääkään?

Uskon että voisin. Se voisi varmaankin jopa tukea toipumista,kun näkisi miten muutkin ihmiset voivat syödä lihoamatta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitko minulle, että jos kyse ei kerran ole ulkonäöstä, niin miksi se lihominen tai normaalipaino sitten pelottaa niin paljon? Sairastin itse 15 vuotta bulimiaa ja vaikka senkin juurisyy oli perfektionismissa, niin kyllä sairauttani ylläpiti nimenomaan se, että halusin olla laiha. Siksi kummastuttaakin, miksi anoreksian kohdalla halutaan aina korostaa, ettei kyse ole ulkonäöstä.

Edelleenkin kärsin täydellisyydentavoittelun aiheuttamasta työuupumuksesta, mutta en enää bulimiasta, koska opin ymmärtämään, että jatkuva ahmiminen tuntuu paljon pahemmalta kuin normaalipainoisena olo.

Mulla sen kaiken takana on se että syömättämyys tuo kontrollintunteen ja päinvastoin. Sen takia painonnousu saa aikaa pelon kontrollinmenetyksestä ja ahdistus nousee sietämättömäksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko syyllisyyttä, jos niin mistä? Tätä en kehtaisi kysyä livenä, mutta ehkä saat kiinni. Sairastunut usein tuntee syyllisyyttä asioista, joihin ei ole itse syyllinen. Mitä ajattelet voiko/pitääkö sairaan ottaa vastuu vai ennemminkin höllätä ja ottaa apua vastaan? Vai onko se juuri vastuunottoa?

Tunnen ihan valtavaa syyllisyyttä tästä sairaudesta. Ja siitä minkälaisen määrän huolta se on aiheuttanut. Vaikka hoitajani on sanonut, etten vois sille mitään, tuntuu kuitenkin, että olen epäonnistunut täysin, kun en ole useista paranemisyrityksistäkään huolimatta päässyt vielä ”terveiden kirjoihin”. Ja tuosta vastuusta, juurikin se, että sanotaan ota vastuuta itsestäsi ja syö aiheuttaa lisää syyllisyyttä, mutta on siinä tavallaan perääkin. Mielestäni vastuun ottaminen tässä asiassa on sitä, että ottaa avun vastaan,myöntää ongelman ja tekee itse parhaansa. Toki vaikeissa vaiheissa sairaudentunto hiipuu ja ihminem ei kykene enää ajattelemaan selkeästi, jolloin ammattilaisten ja läheisten olisi hybä auttaa ja ottaa koppia, jotta sairastunut pääsee parempaan kuntoon ja voi taas pikkuhiljaa alkaa ottaa itse enemmän vastuuta omasta tilanteestaan.

ap