Käyttäjä38452
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minullakin on ihana mies.
Ollaan tunnettu 15 vuotiaasta asti ja seurustelemaan aloitettiin 20 vuotiaana ja nyt ollaan oltu yhdessä 28 vuotta.
Totta kai näin pitkään suhteeseen mahtuu ylä ja alamäkiä, mutta missään vaiheessa ero ei ole tullut mieleen. On koettu paljon iloja ja suruja yhdessä ja ne pahimmatkin surut on yhdessä eletty (mm. läheisen syöpä/kuoleminen, keskenmeno, aivoinfarkti, paha synnytyksen jälkeinen masennus jne). Ihanat lapset 16 ja 17 v kasvatettu yhdessä ja nimenomaan mieheni on upea, kärsivällinen isä joka toisen syntymän jälkeen "joutui" ottamaan todella vahvan vanhemman roolin, sillä minä äitinä kävin aika syvissä vesissä.
Kaikesta ollaan selvitty yhdessä ja rakkautta löytyy edelleen.
Minun mies ei niinkään puhu eikä pussaa vaan näyttää arjessa rakkauden olemalla läsnä yms.
Ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä, arkisia asioita = pitkiä ulkoiluseikkailuja, retkiä, kalastetaan ja sienestetään.
Ja nyt kun lapset kasvaneet niin mökkeillään välillä ihan kaksisteen ja varataan hotelliöitä yms ja pakkohan on myöntää, että seksielämämme on parempaa kuin ikinä.
Kyllä, rakastan.
No, ihana lukea Malmilaisena näitä juttuja. Olen 48 vuotias nainen ja olen lähes 30 vuotta asunnut täällä ja hyvin viihdyn. Itselläni ei ole autoa ja kulkuyhteydet on hyvät. Asun ala-malmin puolella pientaloalueella ja kävelen Malmintorille n. 15 min. Lapseni on asunut täällä aina ja käynyt päiväkodin / peruskoulun täällä.
On se Malmintorin seutu toki muuttunut tämän 30 vuoden aikana, ikävä kyllä sieltä löytyy narkkaria ja puliukkoa/akkaa vaikka muille jakaa, mutta kun olen työskennellyt Itäkeskuksessa ja työni puolesta liikkunut siellä ..... puotinharju, myllypuro, kontula, vuosaari jne niin ikävä kyllä sitä narkkaria ja pultsaria löytyy joka puolelta. Minusta se on ikävä kyllä "nykypäivää".
En ole kyllä tuntenut oloa täällä turvattomaksi.
0 kertaa, kertakäyttömaskeja käytän.
Mieheni käynyt myös 0 kertaa.
15 v poikamme käynyt 6 kertaa ja viime viikolla olisi ollut jälleen tarve, kahdesta eri numerosta yritettiin soittaa koronanumeroon ja jätettiin takaisinsoittopyyntö yms. Tähän mennessä ei ole puhelua tullut kumpaakaan numeroon ja siis tasan viikko sitten ekayritys. No, poika meni perjantaina kouluun, ei siis testitulosta.
Minulla on nyt ekasta AZ piikistä 8 viikkoa ja kesäkuun alussa pitäisi sitten tehoste ottaa Pfizer/ Moderna. En ihan varmasti ole päättänyt vielä mitä teen.
Hyvä, että rokotukset etenee vauhdilla, mutta itse kuuluun monin kertaisesti riskiryhmään yksi ja olen 48 vuotias. Mieheni on samanikäinen perusterve ja pääsi tänään varaamaan rokotusajan joka on reilu viikon päästä. Hänellä nopeammin Pfizerin rokotesuoja kun minulla ja siis eihän siitä ole mitään tietoa toimiiko AZ ja Pfizer miten kimpassa ? Mikä on se suoja kahden eri rokotteen jälkeen.
Malmi asuinalueena on kyllä paljon muutakin kun Malmintorin seutu. Ylä - ja Ala-Malmin puolella paljon kivoja pientaloalueita ja hyvinkin rauhallista. 30 vuotta täällä asuneena en kyllä ihan Malmintorin ympäristöön muuttaisi. Ja kuitenkin silloin 30 vuotta sitten muutin ensimmäiseen vuokra-asuntoon isoon kerrostalorykelmään Helsingin Kaupungin vuokra-asuntoihin ja ihan rauhallista oli, vaikka aikamoinen maine taloyhtiöllä oli.