Käyttäjä34810

Kiitos vastaajalle. On totta, että nämä ajatukset ovat minussa kun tämä on ajankohtainen, iso ja uusi asia. Siksihän siitä kirjoitan, kun asia vaivaa. Eikö nämä ole luonnollisia tunteita? Äiti haluaisi olla ja elää lastensa kanssa. Miten muut olette työstäneet asiaa? Minkälaisia neuvoja että ajatukset laantuisi?

Eroaahan nyxä paljonkin siitä päiväkodin tädistä. Ei sen viereen mennä yöksi nukkumaan, tai jäädä syliin ja lepäämään jos on kipeä, ei päiväkodin kanssa rakenneta synttärijuhlia tai vietetä synttäriaamua, lomapäiviä... Sitä läheisyyttä ja tärkeitä hetkiä mitä "kuuluisi" oman äidin kanssa jakaa.

Miten näiden tunteiden kanssa selviää? Tuntuu, että menetän osan lapsistani. Suren hirveästi, että viettää tärkeitä aikoja ja asioita poissa luotani. Nukkuu toisen "äidin" kainalossa jne. Itsellä on levoton olo.

Mutta ehkäpä tämä nainen oikeasti pitää lapsista, perhe-elämästä jne ja on hyvä ja ihana. Jos lapset kiintyy häneen ja jakaa enemmän asioitaan siellä kuin minun kanssa. Nukkuukin pieni vieressä. Surettaa.

Onko minun tunteeni ihan hassuja ja onko mustasukkaisuudelle (lapsista) perää? Kun uusi viettää aikaa, nukuttaa ja nukkuu yhdessä, juhlii, hoivaa.