Käyttäjä29501

Voi toki olla ujo tai sitten ei yhtä kiinnostunut kuin sinä. Minun mieheni tekstasi minulle 10 minuutin sisään ensitreffeistä, että koska nähdään taas.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap.

Minulle tulee lähinnä mieleen, että onko sinulla perhe-elämässäsi tiettyjä tekijöitä, mitkä vähentävät jaksamistasi.

Äidin jaksamista lisää:

- (pienehkö) kerrostaloasunto

- osallistuva mies

- rento asenne elämään (hyväksyy ilman stressiä elämäänsä ajoittain esim. sotkua ja teollista ruokaa)

Äidin jaksamista vähentää:

-pilkun nussuttelu koko elämän suhteen (esim. jos huushollin pitää olla aina tiptop, ruokavalio myös lapsilla erittäin tiukka, uratykkiys, uuden materian haaliminen, esim. aina uudet vaatteet, autot, tavarat)

-miehen (lähes ) täydellinen osallistumattomuus

Jos sulla toteutuu nää kaksi viimestä kohtaa, niin ymmärrän että sua uuvuttaa. Mut jos sulla on kunnossa nuo kolme ekaa kohtaa, niin silloin mun on hankala ymmärtää sua. Ehkä sun diagnoosis ois paremmin silloin kyllästyneisyys perhearkeen.

Nämäkin kaksipiipuisia asioita (olen tuo hieman ylempi kirjoittaja, joka kertoi kokeneensa samaa). Meillä on iso omakotitalo ja varsinkin iso piha. Mies on kyllä osallistuva, mutta hoitaa mielellään kaikkea muuta kiinteistössämme kuin lapsenhoitoa. Lisäksi, minä olen jo tottunut siihen että sotkua tulee. Mieheni ei. Hän on se, joka vaatii että kaiken pitää olla tiptop. Tekee kyllä itsekin joskus jotain sen eteen, mutta suurimmaksi osaksi vaan nalkuttaa ja on huonotuulinen. Itse yritän myötäillä, ettei koko ajan tarvitsisi riidellä.

Kuulostaa ihan minulta. Minulla alkoi vakava ahdistus jo äitiyslomalla, kun istuin päivästä toiseen kotona suorittamassa asioita. Oli vielä niin, ettemme vauvan kanssa voineet lähteä oikein mihinkään, koska hoidin myös ekaluokkalaista lapsipuoltani (lyhyen) koulupäivän jälkeen. Aina kun pienempi lapsi nukkui, tein kotitöitä, ettei mies ala heti nalkuttaa kotiin tullessaan. Välillä kävi niin, että lapsipuolen isä ja äiti sopivat keskenään asioita, mutta minulle ei muistettu mainita mitään vaikkapa poikkeusaikatauluista tai sitten sopivat jotain, jonka minä jouduin lopulta hoitamaan. Olin niin puhki, etten pystynyt enää miettimään mitään muuta kuin viinilasillista, joka edes hetkellisesti rentouttaisi. Kävin lopulta terapiassa, joka sinällään oli ihan hyvä, mutta ei luonnollisesti ratkaissut arjen käytännön ongelmia. Aloin kokea stressiä jo sielläkin käymisestä, koska se vaan lisäsi aikataulupaineita. Sain mielialalääkityksen, joka on auttanut. Lisäksi se, että palasin töihin, on tehnyt tosi hyvää mielenterveydelleni.

No mä en kyllä todellakaan nauti monestakaan asiasta, mitä pikkulapsielämään kuuluu, mutta siitä nautin, että lapsi on onnellinen ja kiintynyt vanhempiinsa, oppii koko ajan uutta ja erityisesti rakastan niitä hetkiä, kun hän nukahtaa vanhempiensa väliin ja tuhisee siinä kauniina, ihanana ja tyytyväisenä.

No jos saat ensimmäisen paikan ja pyydät harkinta-aikaa, että saisit ehkä kuitenkin sen mielenkiintoisemman - miltä se itsestäsi kuulostaa? Vähän kuin olisit miehen kanssa treffeillä ja haluaisit tapailla, mutta hän vielä odottaa sen paremman vastausta.

Mielestäni olisit yhteydessä siihen kakkospaikkaan ja ilmaiset kiinnostuksesi vielä uudestaan. Pahimmassa tapauksessa ryssit molemmat.